Tapahtumat

Eurooppalaisten tutkijoiden yö: Älykkäät kaupungit - kansalaisten toimesta ja kansalaisia varten

Tule kuulemaan, miten siirrymme kestäviin ja ilmastoneutraaleihin kaupunkeihin vuoteen 2030 mennessä! Tapahtuman järjestää Unite!-yliopistoallianssi.
European Researchers' Night 2022

Eurooppalainen tutkijoiden yö on Euroopan laajuinen yleisötapahtuma, jossa esitellään tieteen monimuotoisuutta ja sen vaikutusta kansalaisten jokapäiväiseen elämään hauskalla ja innostavalla tavalla. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 25 maassa perjantaina 30. syyskuuta 2022.

Kaikki EU:n jäsenvaltiot ja 12 muuta maata on valittu mukaan kunnianhimoiseen tavoitteeseen kehittää ilmastokaupunkisopimukset, jotka sisältävät ilmastoneutraaliutta koskevan kokonaissuunnitelman kaikilla sektoreilla, kuten energian, rakennusten, jätehuollon ja liikenteen alalla, sekä niihin liittyvät investointisuunnitelmat. Kaikkiaan 100 kaupunkia on valittu mukaan tähän siirtymävaiheeseen. Tähän prosessiin osallistuvat kansalaiset, tutkimusorganisaatiot ja yksityinen sektori.

Tutkijamme kuudesta eri Euroopan maasta kertovat siirtymästä kestäviin ja ilmastoneutraaleihin kaupunkeihin vuoteen 2030 mennessä. Englanninkielinen tapahtuma on suunnattu koululaisille, mutta kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.

Ohjelma

11:00 – 11:05 Introduction of the session

11:05 – 11:10 Welcome address by Andreas Winkler (Secretary General Unite! TU Darmstadt)

11:15 – 11:20 Mission 100: climate-neutral cities by 2030
KTH Stockholm, Åsa Minoz (Innovation Strategist, Viable Cities)

11:20-11:25 eMOTIONAL Cities – Mapping the cities through the senses of those who make them
Universidade de Lisboa, Paulo Morgado (Professor of Geography and Spatial Planning)

11:25 – 11:30 Smart City as artificial landscape that expands the functionality of nature
Aalto University, Toni Kotnik (Professor of Design of Structures)

11:35 – 11:40 Resilient Digital Cities
TU Darmstadt, Joachim Schulze (Dr.-Ing, Unit of Design and Urban Development)

11:45 – 11:50 Smart City Digitalization for Mobility as a service schema and beyond
Politecnico di Torino, Marco Rapelli (PhD, Future Urban Legacy Lab)

11:50 – 11:55 Sobriety is the real challenge: how can smart-buildings help?
Grenoble INP, Stéphane Ploix (Professor, Department of Energy, Water and Environment)

12:00 – 12:30 Questions to the researchers submitted by school classes. If time allows we also take questions from other participants. 

Miten osallistua? 

Sinun ei tarvitse ilmoittautua tilaisuuteen. Klikkaa alla olevaa Zoom-linkkiä osallistuaksesi. 

Zoom-linkki Tunnusluku: 368288

Jos aika sallii, kaikki voivat esittää kysymyksiä, mutta kysymykset on varattu lähinnä osallistuville koululuokille. 

Tapahtuman järjestää Unite! University Alliance. 

Kysyttävää? 

Ota yhteyttä Uniten viestintää Aallossa hoitavaan Suvi Lavintoon ([email protected]) tai tapahtuman pääjärjestäjään Pia Schmittiin KTH:sta ([email protected])

Yliopistoverkosto Unite!

Unite! on yksi Euroopan komission rahoittamista Eurooppalaiset yliopistot -verkostoista, jonka jäsen Aalto-yliopisto on yhdessä kahdeksan muun korkeatasoisen eurooppalaisen yliopiston kanssa. Unite! pyrkii merkittävästi vahvistamaan opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuutta sekä edistämään eurooppalaisen korkeakoulutuksen laatua, osallisuutta ja kilpailukykyä.

Read more
Unite! logo
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: