Aalto ELEC Family Day 2019

Milloin
Missä
Sähkötekniikan korkeakoulu järjestää henkilökunnalleen, koulun alumneille ja kutsuvieraille perhepäivän lauantaina 14.9.2019 klo 13–17. Ohjelmaa on tarjolla kaiken ikäisille, tervetuloa!
Ohjelmassa:
Tiedekerhon puuhapajat lapsille
Tiedekerhon neljä puuhapajaa sopivat yli 3-vuotiaille sekä nuoremmille aikuisen seurassa. Puuhapajoihin voi osallistua vapaasti koko tapahtuman ajan.
Tiedekerhon puuhapajat:
- Mekaaniset robottikädet, joiden avulla siirrellään mittalaseja ja rakennetaan niistä torni. Huone A
- Pipetointihaaste, jossa tarkoituksena on oppia pipetoimaan tarkasti sekä valmistaa näyteputkiin erilaisia vihreän sävyjä, kuten smaragdi, lima, lime, ruoho ja neonvihreä. Huone C
- Pehmotohtori-pajasta löytyy paljon erilaisia laastareita, joilla hoidetaan pehmopotilaita. Paikalla on erilaisia pehmoleluja, mutta myös oman lelunsa voi tuoda hoidettavaksi. Huone D
- Kuularatalabyrintti, joka suunnitellaan ja rakennetaan plusplus-paloista. Huone B
Aalto-yliopisto Juniorin puuhapajat lapsille – TÄYNNÄ
Aalto-yliopisto Juniorin neljä puuhapajaa sopivat peruskouluikäisille lapsille (tarvittaessa yhdessä vanhemman kanssa). Pajavuorot alkavat klo 13.30, 15.00 sekä 16.00 ja kestävät 50 minuuttia.
Lue lisää Aalto-yliopisto Juniorista.
Juniorin puuhapajat:
- Elektroniikkarakentelua: Puuhapajassa rakennetaan elektroniikkakomponenteista taskulamppu sekä kehitellään omia ihmevempaimia. Puuhapaja sopii yli 6-vuotiaille yksin tai nuoremmille aikuisen seurassa. Huone G
- Ihmeellinen sähkö: Miten sähköä voidaan tuottaa ja mihin sähköä käytetään? Tule tekemään sähköön liittyviä kokeita, joissa testataan erilaisia tapoja tuottaa ja kuluttaa sähköä. Puuhapaja sopii yli 7-vuotiaille yksin tai nuoremmille aikuisen seurassa. Huone H
- Robottiajot: Puuhapajassa tutustutaan robotiikkaan ja ohjelmoidaan robotteja kulkemaan erilaisia ratoja pitkin. Puuhapaja sopii yli 7-vuotiaille yksin tai nuoremmille aikuisen seurassa. Huone F
- Liikennevalot (Arduino): Puuhapajassa tehdään led-valoista kytkentöjä ja ohjelmoidaan kolme lediä toimimaan kuten liikennevalot. Työpaja sopii yli 10-vuotiaille yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. Huone E
Junior-puuhapajojen paikkavaraukset löytyvät Info-pisteen kansiosta, josta voi etsiä myös vapaita aikoja.
Sähköautoradat
Osallistu sähköautoratakisaan, jossa generoidaan sähköä autolle polkupyörää polkemalla! Kisassa kaksi polkijaa kilpailee siitä, kumpi saa autonsa ensimmäisenä maaliin. Ratoja on kaksi - yksi lapsille ja toinen aikuisille. Kisaan osallistutaan ilman ennakkovarausta. Autoradat saapuvat Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksesta STEK:istä.
Katso tästä, miltä kisailu näyttää!
Tiedeteatterinäytökset
Erityisesti perheen pienimmille sopiva Tutkija Piin (DI Kirsi Puustinen) näytös alkaa ala-aulassa klo 14.30 ja kestää puoli tuntia. Tarjolla on vauhdikas näytös, jota kaikenikäiset voivat seurata.
Kaiken ikäisille sopivat Avoimen tiedeteatterin esitykset alkavat klo 13.30 ja 15.30 salissa AS1 ja kestävät noin 50 minuuttia. Esityksen aiheena on ”Kuinka tietokone ajattelee?” ja sen aikana transistorit, loogiset portit ja summaajat muodostavat yhdessä yhteenlaskukoneen.
Muita aktiviteetteja lapsille
Perunasta sähköä -pisteet löytyvät ravintolasta, jossa sähköalan opiskelijat kytkevät perunoista pariston ja saavat ledit loistamaan. Ravintolassa on lisäksi kaksi mikroskooppia, joiden avulla voi tutkia mikropiirien tai vaikkapa hiuksen rakennetta, banaaniurut sekä muita aktiviteetteja. Ravintolan terassilla on mahdollisuus puhaltaa jättisaippuakuplia.
Sähköautojen koeajot
Koeajaettavina on 18 autoa Audista Volkswageniin. Kukin koeajo kestää 15 minuuttia ja ajovuorot varataan ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittaja saa tiedon varauksestaan sähköpostilla. Ajolistat löytyvät tapahtuman infotiskin kansiosta, jossa näkyvät myös mahdolliset vapautuneet ajovuorot. Koeajot toteutetaan yhdessä Tesla Club Finlandin, Suomen sähköautoilijat ry:n ja Liikennevirta Oy:n kanssa.
Koeajettavat autot:
- Audi E-tron, 1 kpl
- BMW i3, 1 kpl
- BMW i8, 1 kpl
- BMW 530e (plug-in Hybridi), 1 kpl
- BMW 330e (plug-in Hybridi), 1 kpl
- Hyundai Kona electric, 1 kpl
- Jaguar I-Pace, 3 kpl
- Nissan Leaf 62kWh, 2 kpl
- Nissan Leaf 40kWh, 1 kpl
- Nissan eNV200, 1 kpl
- Range Rover Sport 400 Phev, 1 kpl
- Volkswagen e-golf, 3 kpl
- Volkswagen eUp, 1 kpl
Sähköpolkupyörien ja -skoottereiden koeajot
TT Green Oy tuo paikalle sähköpolkupyöriä ja -skoottereita tutustuttaviksi ja koeajattaviksi. Lisäksi paikalla on sähkömoottoripyörä sekä aurinko- ja tuulienergian talteenottoon sopivia välineitä.
Tutustu paloautoihin, poliisiautoon, ambulanssiin sekä kaasukäyttöiseen rekkaan
Kaikki ajoneuvot ovat tapahtuman ajan tutustuttavina Maarintie 8:n välittömässä läheisyydessä. Tartu tilaisuuteen koeistua poliisiauto, tutustua ambulanssin sekä paloauton välineistöön ja miehistöön sekä ihmetellä kaasutoimista rekkaa!
*Ambulanssi ja poliisiauto ovat hälytysvalmiudessa, joten niiden saapuminen voi viivästyä tai ne joutuvat lähtemään hälytysajoon kesken tapahtuman.
Tutustu tutkijoiden saavutuksiin
Demo-nurkkauksessa pääset kokeilemaan Sähkötekniikan korkeakoulun tutkijoiden kehittämiä laitteita ja sovelluksia. Koe virtuaalimatka avaruuteen ja kokeile sydämen toimintaa mittaavaa terveystuolia sekä langatonta EKG-mittalaitetta! Näet myös kaikki Aalto-satelliittien näköisversiot.
Mitä opiskellaan ja miten?
Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijat esittelevät, mitä nykyään opiskellaan ja miten. Tämän lisäksi päästään tutustumaan Sähköpajaan, jossa ensimmäisen vuoden opiskelijat rakentavat heti alusta alkaen mitä uskomattomampia laitteita. Tämän osuuden kokonaiskesto on 30 minuuttia ja esitykset kierroksineen alkavat klo 13.30, 15.30 ja 16.30. Kierrokselle ilmoittaudutaan tapahtuman info-pisteen luona.
Esitelmä sähköautoilusta ja latausneuvonta
Esitelmän aiheesta ”Sähköautoilu tänään” pitää Virta Oy:n toimitusjohtaja Jussi Palola. Esitys alkaa klo 15.00 ja kestää 20 minuuttia salissa TU1. Esitelmään ei tarvitse ilmoittautua. Jos kaipaat neuvoja omakoti-, kerros- tai rivitalon sähköasioissa sähköautojen latauksiin liittyen, saat niitä Virta Oy:n neuvontateltasta. Tule ja kysy lisää!
Kokeile jauhesammutinta
Kokeile jauhesammutinta palomiesten avustuksella! Sammutuskohteena on rasvapalo. Ilmoittautuminen tehdään palomiehille paikan päällä.
Opi lajittelemaan ja kierrättämään muovijätteet
HSY:n neuvontapisteestä saat suulliset ja kirjalliset ohjeet etenkin muovijätteiden lajitteluun ja kierrättämiseen. HSY:n ympäristöasiantuntija on paikalla klo 14-16 vastaamassa kysymyksiin ja pelauttamassa lajittelupeliä. Pisteessä on jaossa lapsille puuhakirjoja ja aikuiselle lajitteluohjeita.
Lue lisää HSY:stä ja lajittelusta.
Tuo rikkinäinen sähkölaitteesi kierrätykseen
Tuo maksutta kierrätykseen vaikkapa hajonnut mustesuihkuprintteri, vatkain tai kahvinkeitin. Kierrätyksestä vastaa Kuusakoski Oy, jonka kierrätyspiste sijaitsee Maarintie 8:n lastauslaiturilla talon takapuolella. Aulan vastaanotto opastaa tarvittaessa kierrätyspisteelle, jonne pääsee myös sisäkautta, jos tuot laitteesi kantamalla. Valitettavasti keräyspisteeseen ei voi tuoda jääkappeja tai muita kookkaita laitteita. Televisioita ja monitoreja saa tuoda.
Lapsiparkki
Yli 3-vuotiaille on tapahtumassa tarjolla lapsiparkki, jossa Hoivanet Oy:n ammattilaiset huolehtivat jälkikasvustasi. Näin voit myös itse ottaa osaa tapahtuman aktiviteetteihin. Tilaa lapsiparkista voi tiedustella paikan päällä.
Voileipä- ja jäätelötarjoilu
Kaikille osallistujille on tarjolla kahvia ja teetä sekä kasvispainotteisia voileipiä tapahtuman ajan. Tarjolla on myös maksullinen lounas noin 7 euron hintaan. Lapsille on lisäksi tarjolla jäätelöä tai mehujäätä. Jäätelö-/mehujäälipukkeet löytyvät osallistujien rintalapputaskuista.
Hernekeittoa ja makkaraa
Vääpelikerho tarjoaa 200 ensimmäiselle kasvishernekeittoa soppatykistä. Tuo halutessasi oma ruokailuastia mukanasi! Lisäksi Vääpelikerholla on myynnissä grillimakkaraa.
Sähköautoilijoiden drive-in-leffailta
Virta ja Sähköautoilijat ry järjestävät sähköautoilijoille drive-in-elokuvaillan Family Day -tapahtuman jälkeen klo 18.30–21.00 Maarintie 6:n parkkialueella.
Illan elokuvana näytetään koko perheelle sopiva, tänä vuonna ensi-iltansa saanut Dumbo.
Tapahtumaan on ilmoittauduttava erikseen. Ilmoittautumislomakkeen löydät täältä. Lisätietoa tapahtuman Facebook-sivuilla.
Yhteistyössä
Aalto-yliopisto Junior
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta
Espoon pelastuslaitos
Fazer Food Services
Hoivanet Oy
HSY
Kuusakoski Oy
Leppävaaran VPK
Liikennevirta Oy
Poliisi
Scania
Sähköautoilijat ry
Tesla Club Finland
Tiedekerho/Kirsi Puustinen
Tiedeteatteri/Veikko Sariola
TT Green Oy
Vääpelikerho