Lahjoita tulevaisuus

Sotaa pakoon Suomeen

Aalto-yliopiston Ukraina-rahastoon tehtyjen lahjoitusten ansiosta 20 opiskelijaa on saanut Suomessa opiskelua varten apurahan, joka on heille elintärkeä taloudellinen tuki.
Blue and yellow flags

Elizaveta Larkina opiskeli toista vuotta tietotekniikkaa yksityisessä eurooppalaisessa yliopistossa Kiovassa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. ”Ohjusisku osui kotitaloni eteen, näin sen omin silmin. Jouduin lähtemään pois Ukrainasta äitini kanssa. Tulimme Suomeen maaliskuussa 2022”, Larkina kertoo.

Toukokuusta 2022 lähtien Larkina on opiskellut Aalto-yliopistossa, joka on myöntänyt maksuttomia erillisopinto-oikeuksia sotaa paenneille opiskelijoille. Aalto-yliopiston Ukraina-rahastoon tehtyjen lahjoitusten ansiosta 20 opiskelijaa on saanut Suomessa opiskelua varten apurahan, joka on heille elintärkeä taloudellinen tuki.

”Ukrainasta lähtiessä minulla oli vaihtovaatteet kassissa, ei juuri muuta. Olen saanut tavaroita lahjoituksina ja hankin niitä myös kirpputoreilta. Rahani ovat tiukassa”, Larkina sanoo. 

Elizaveta Larkina

Minulla on paljon odotuksia opintojen suhteen, tutkinnon suorittaminen on tärkeää.

Elizaveta Larkina

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa suorittamiensa erillisopintojen ohella Larkina jatkaa opintoja kotiyliopistossaan etänä. Hän opiskelee myös ahkerasti suomen kieltä. ”Minulla on paljon odotuksia opintojen suhteen, tutkinnon suorittaminen on tärkeää. Olen onnellinen siitä, että olen saanut paljon apua suomalaisilta. Ukrainalaisilla on nyt vaikeaa ja paljon surua”, Larkina kertoo.

Eija Zitting

Opinnot auttavat opiskelijoita pysymään elämän syrjässä kiinni ja kohdentamaan ajatuksia pois vaikeasta tilanteesta.

Eija Zitting, oppimispalveluiden johtaja

Aalto-yliopiston Ukraina-rahasto on tukenut Ukrainasta tulleita kandidaatti-, maisteri- ja tohtoriopiskelijoita kuukausittaisella 800 euron apurahalla, jonka lisäksi he ovat saaneet 400 euron muuttoavustuksen.

”Opinnot auttavat opiskelijoita pysymään elämän syrjässä kiinni ja kohdentamaan ajatuksia pois vaikeasta tilanteesta. Koulutus tukee myös sitä, että Ukrainassa on osaamista maan jälleenrakentamiseen”, oppimispalveluiden johtaja Eija Zitting sanoo. 

Ukraina-rahastoon on saatu jo yli 500 lahjoitusta, jotka ovat vaihdelleet 5 eurosta 5 000 euroon. ”Olemme erittäin kiitollisia kaikista lahjoituksista”, Zitting toteaa. 

Aaltoon tulee jatkuvasti hakemuksia Ukrainasta sotaa pakoon lähteneiltä opiskelijoilta. Voit tukea heitä lahjoittamalla.

Teksti: Marjukka Puolakka

Blue and yellow flags

Tue Ukrainan yliopisto-opiskelijoita

Tule mukaan tukemaan Ukrainan yliopisto-opiskelijoita. Lahjoitukset mahdollistavat sodan keskeyttämien opintojen jatkamisen kriisin aikana. 

Lahjoitustapa
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma

Aiheeseen liittyviä uutisia

Värillä valaistuja kattopalkkeja

Pyrimme auttamaan Ukrainan sodasta kärsiviä eri tavoin

Päivityksiä sotaan liittyvistä Aalto-yliopiston toimenpiteistä.

Uutiset
Blue and yellow flags.

Aalto-yliopisto tarjoaa maksuttomia opintoja ja apurahaa Ukrainan yliopisto-opiskelijoille

Tukea myönnetään ainakin 40 ukrainalaiselle ja Ukrainasta turvapaikan saaneelle opiskelijalle.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: