Muotoilu saa aikaan muutosta
Muotoilu auttaa kuluttajia ja yrityksiä siirtymään kiertotalouteen ja löytämään vastuullisempia vaihtoehtoja nykyisten kulutustottumusten tilalle. Brändeistään tunnettu Fiskars Group lahjoitti valtion vastinrahakampanjassa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun alalle 250 000 euroa.
”Kaikkia brändejämme yhdistää yrityksemme tarkoitus: luoda edistyksellistä muotoilua, joka tekee arjesta ainutkertaista. Opiskelijayhteistyöt ja erilaiset projektit tuovat meille uusia, raikkaita näkökulmia ja mahdollisuuden kuulla, millaista osaamista ja millaisia ajatuksia tulevaisuuden designin ja muotoilun ammattilaisilla on. Arvostamme myös sitä, että yhteistyön kautta voimme hyödyntää tuoreinta tutkimustietoa muotoilun alalta”, sanoo Riina Gröhn, Vice President, People Experiences, Fiskars Group.
”Olemme erittäin kiitollisia Fiskarsille lahjoituksesta, joka entisestään vahvistaa pitkäaikaista yhteistyötämme. Iloitsemme yhtiön merkittävästä työstä muotoilun edistämiseksi sekä uusien, kestävää kehitystä eteenpäin vievien ratkaisujen kehittämiseksi”, toteaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen.
Kestävyyttä sukupolvelta toiselle
Ilmastonmuutoksen ja pandemian kaltaiset mullistukset ovat tehneet maailmasta epävakaamman, ja tulevaisuutta on yhä vaikeampi ennustaa. Samaan aikaan ilmaston lämpeneminen vaatii kulutustottumusten muutosta, täysin uudenlaisia ratkaisuja ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Muotoilun avulla rakennetaan uusia kumppanuuksia ja luodaan ratkaisuja, jotka kaikki sidosryhmät voivat hyväksyä – jopa sellaisessa tilanteessa, jossa heillä on keskenään ristiriitaisia toiveita.
”Muutoksessa tarvitaan kekseliäisyyttä ja uusia innovaatioita, taloudellisia kannustimia ja koko ajattelutapamme ravistelua. Muotoilun avulla voidaan saavuttaa merkityksellistä muutosta. Muotoiluajattelu avaa vaihtoehtoisia näkökulmia ja mahdollistaa uusien ratkaisujen ennakoinnin. Muotoilulla voidaan tehdä näkyväksi kokonaisuuksia, niiden osia ja suhteita, sekä tunnistaa piiloon jääneitä riskejä ja ongelmakohtia”, sanoo Aalto-yliopiston professori Tuuli Mattelmäki.
Uusien ratkaisujen löytäminen on tärkeää myös kiertotalouteen siirtymisessä, sillä se vaatii yksittäisen tuotteen tai palvelun suunnittelun sijaan koko elinkaaren pohtimista. Kiertotaloudessa materiaalit pysyvät käytössä mahdollisimman pitkään, joten esineiden on kestettävä käytössä sukupolvelta toiselle ja jokaisen uuden tavaran pitää tuottaa arvoa omistajalleen.
Teksti: Marjukka Puolakka
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Muotoilu ja luovat käytännöt vauhdittavat siirtymistä kestävään elämään. Tule mukaan ratkomaan aikamme suuria haasteita. Lue lisää
Mitä sellaista emme näe, jota meidän kannattaisi nähdä?
Designs for a Cooler Planet -näyttely Otaniemessä 6.9.–6.10.2023
Monet tärkeät asiat ovat näkymättömiä, piilossa tai näkyvät viiveellä. Myös ideat, luovat prosessit, kulttuuri, verkostot ja johtamismallit ovat näkymättömiä.
Abstrakteja ilmiöitä voi kuitenkin tehdä näkyviksi erilaisin keinoin: malleilla, prototyypeillä, teknologisilla mittauslaitteilla, simulaatioilla, visualisoinneilla tai taiteella.
Teemme toivotun tulevaisuuden näkyväksi, kun aaltolaisten radikaalisti luovimmat hankkeet ja työt ovat jälleen esillä kampuksella.
Tervetuloa mukaan opastetuille kierroksille syksyllä. Lisätietoja kierroksista: [email protected]
- Julkaistu:
- Päivitetty: