Lahjoita tulevaisuus

Lahjoitusprofessuuri vahvistaa suomalaista omistajaosaamista

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle perustettava omistajuuden professuuri liittää omistajuuden kiinteäksi osaksi akateemista tutkimusta ja opetusta.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajaseinä

Omistajuuden professuuri vahvistaa suomalaista omistajaosaamista ja omistajuuden kulttuuria sekä tuottaa laadukasta tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon tueksi. 

”Omistajuuden eri muotojen vaikutuksista yritysten toimintaan ja menestykseen työnantajina, kasvun moottoreina ja veronmaksajina on yllättävän vähän huippuluokan tutkittua tietoa. Uusi professuuri täyttää tätä vajetta ja toimii myös omistajuuteen liittyvän tutkimuksen ja opetuksen suunnannäyttäjänä”, kertoo Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki

Aalto erottautui kunnianhimollaan, kansainvälisyydellään ja kyvyllään kytkeä professuuri laajasti osaksi muuta opetusta ja tutkimusta.

Tero Luoma

Ensimmäinen laatuaan 

Professuurihankkeen isä on omistamisesta kirjan kirjoittanut Tero Luoma, joka yhdessä Ensto Investin omistajiin kuuluvan Lari Raitavuon kanssa on koonnut hankkeelle tukijoita. ”Koska maailmasta ei löytynyt omistajuuden professuuria, piti sellainen tehdä”, kertoo Tero Luoma. Professuuria varten perustettiin ohjausryhmä, joka kävi läpi seitsemän yliopistoa, jotta paras sijaintipaikka professuurille löytyisi. ”Aalto erottautui kunnianhimollaan, kansainvälisyydellään ja kyvyllään kytkeä professuuri laajasti osaksi muuta opetusta ja tutkimusta”, sanoo Tero Luoma.

Professuuri on saanut erittäin positiivisen vastaanoton ja lukuisat säätiöt, yritykset ja yksityishenkilöt ovat jo tukeneet sitä lahjoituksin. ”Me uskomme vahvasti siihen, että omistajien osaaminen ja toiminta vaikuttavat yrityksen menestymiseen. Toivomme, että professuurin kautta syntyy syväymmärrystä hyvän ja osaavan omistajuuden roolista kansantaloudessa, maamme parhaaksi”, toteaa professuuria tukeneen Helvar Mercan hallituksen puheenjohtaja Philip Aminoff.

Omistajuuden professuurin tukeminen kuvastaa suomalaista omistajuutta. Yhdessä me pienet teemme jotain suurta.

Sari Lounasmeri, Pörssisäätiön toimitusjohtaja

Omistajuuden professuuri on avattu myös verkkolahjoituskohteeksi, jotta kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus tukea omistajuuden osaamisen kasvattamista Suomessa. ”Verkkolahjoituskampanjan myötä sekä yksityislahjoittajilla että yhteisöillä on mahdollisuus tukea tätä tärkeää hanketta sopivaksi katsomallaan summalla”, Korkeamäki sanoo.  

”Omistajuuden professuurin tukeminen kuvastaa suomalaista omistajuutta. Jokainen voi lähteä pienellä summalla mukaan. Yhdessä me pienet teemme jotain suurta”, sanoo Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Teksti: Helena Salminen

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä. Kuva Mikko Raskinen

On upeaa, että Suomi saa alan ensimmäisen tutkimukseen ja opetukseen keskittyvän professuurin. Lämmin kiitos kaikille hankkeen tukijoille.

Ilkka Niemelä, Aalto-yliopiston rehtori

Professuuria tähän mennessä tukeneet lahjoittajat:

  • Aho Group Oy
  • Algol Oy
  • Conficap Oy
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK
  • Ensto Invest Oy
  • Erkki Paasikiven säätiö sr
  • Fredman Capital Oy
  • Gerako Oy
  • Hartwall Capital Oy Ab
  • Helvar Merca Oy Ab
  • Isodin Oy
  • Jenny ja Antti Wihurin rahasto sr
  • Juuri Partners Oy
  • Katko Oy
  • Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva
  • Luoma Tero
  • Maki.vc
  • Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
  • Novametor Oy
  • Oras Invest Oy
  • Otava Oy
  • Paananen Jalo
  • Perheyritysten liitto
  • Planmeca Oy
  • Pontos Oy
  • PwC
  • Pörssisäätiö
  • Saastamoisen säätiö sr
  • Security Trading Oy
  • Seedi Oy
  • Sinituote Oy
  • Stanton Chase Oy
  • Taaleri
  • Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
  • Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT-) säätiö
  • Thominvest Oy
  • TWP Group Oy
  • Varova Oy
  • Yksityisyrittäjäin säätiö
BIZ main building

Kauppakorkeakoulu - Omistajuus

Valitse summa ja liity lahjoittajaksi.

Lahjoitustapa
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma

Lisätiedot/yhteystiedot

Jonna Söderholm

Jonna Söderholm

Head of External Relations, School of Business
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu