Lahjoita tulevaisuus

Kiitollisuudella omalle yliopistolle

Aalto-yliopiston alumnit Jaakko Kivinen, Emma Aer ja Ryoji Matsuzaki tukevat lahjoituksillaan kasvattiyliopistoaan, joka antoi hyvät eväät elämään ja työuralle. Alma materiaan he muistelevat lämmöllä.  
Jaakko Kivinen visiting campus
Jaakko Kivinen. Kuva: Nora Rahnasto

Jaakko Kivinen valmistui Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi 1964 ja tohtoriksi 1977. Aalto-yliopistolle tekemällään lahjoituksella hän laittaa hyvän kiertämään seuraaville sukupolville.

”Sain jatko-opintoihini apurahoja TKK:lta ja kolmelta säätiöltä. Niillä oli minulle nuoruudessani suuri taloudellinen merkitys. Lahjoituksen myötä koen, että maksan pois kiitollisuudenvelkani apurahojeni myöntäjille”, Kivinen sanoo.

Kivinen on tehnyt merkittävän työuran informaatioteknologian parissa. Säätö- ja automaatiotekniikan asiantuntijana häntä kiinnostaa erityisesti Aallon robotiikan tutkimus.

”Aallossa kehitetään esimerkiksi robotteja, jotka palvelevat vanhuksia hoivakodeissa. Tämä on hieno osoitus Aallon monitieteisyydestä. Tekniikan osaajilla pitää olla myös valmiuksia ymmärtää mitä on ihmisyys ja vanhuus. Omaan alaansa ei saa siiloutua.”

Emma Aer
Emma Aer

Neljännen polven kauppislainen

Emma Aer valmistui Kauppakorkeakoulusta 1996 ja on sen jälkeen tehnyt työuraa markkinoinnin, myynnin ja liiketoiminnan parissa useissa eri maissa. Nyt hän asuu Floridassa ja työskentelee Franklin Foodsin toimitusjohtajana.

”Opiskelu avasi omaa ajatteluani monipuolisemmaksi ja opetti ongelmanratkaisua. Opiskeluaika antoi myös hienoja kansainvälisiä kokemuksia”, Aer sanoo.

Aerin lähisuvussa on useita Kauppakorkeakoulun kasvatteja. Hän tapasi miehensä opiskeluajan riennoissa, ja nyt perheen lapsista kaksi on seurannut vanhempiensa jalanjälkiä.

”Meillä on jo neljännen polven edustus entisessä opinahjossamme. Tunnen ylpeyttä ja iloa Kauppiksesta ja kaikesta siitä, mitä se on minulle antanut. Haluan nyt antaa takaisin ja tukea Kauppis-opiskelijoiden kansainvälistymistä, koska koulu antoi omallekin kansainväliselle uralleni hyvän pohjan.”  

Ryoji Matsuzaki
Ryoji Matsuzaki

Uusi kotimaa ja työpaikka Suomesta

Aalto-yliopiston IDBM-maisteriohjelma (International Design Business Management) antoi Ryoji Matsuzakille hyvät opit työelämään ja omien vahvuuksien löytämiseen. IDBM-opinnoissa paneudutaan tuote-, palvelu- ja liiketoimintamuotoiluun, tekniikkaan sekä innovaatiojohtamiseen.

Opiskelu Aallossa oli Matsuzakille arvokas kokemus: ”Opintojen annista puolet oli sellaista, jota osasin odottaa. Toinen puoli taas sellaista, mitä en edes tiennyt olevan olemassa. Aalto-kokemukseni ytimessä oli uusien ideoiden, asioiden ja ihmisten löytäminen.”

Matsuzaki valmistui taiteiden maisteriksi keväällä 2020. Nyt hän työskentelee ABB:lla vanhempana käyttäjäkokemussuunnittelijana. Omalla lahjoituksellaan hän tukee Aallon taiteiden ja suunnittelun korkeakoulua. ”Sain mahdollisuuden opiskella Aallossa ja sen jälkeen hyvän työpaikan Suomesta, joten haluan antaa oman panokseni takaisin alma materilleni.”   

Henkilökohtainen side yliopistoon kannustaa lahjoittamaan

Kartoitimme vuonna 2022 yksityis- ja organisaatiolahjoittajien toiveita kyselyllä, johon saimme 341 vastausta. Kyselyn mukaan henkilökohtainen side yliopistoon on yksi tärkeimmistä syistä lahjoittamiselle. Yleisin motiivi lahjoittamisen taustalla on halu tehdä hyvää ja auttaa. Tulokset ovat arvokkaita työmme onnistumisen mittareita ja ohjaavat meitä kehittämään toimintaamme. Lämmin kiitos kaikille vastanneille!

Teksti: Marjukka Puolakka

Lahjoita tulevaisuus

Tule mukaan rakentamaan kestävää tulevaisuutta! Yhdessä voimme ratkaista yhteiskunnan vaikeimpia haasteita.

Lue lisää
Two female students in a lab

Lisää aiheesta

Jaakko Kivinen

Aalto-yliopiston alumni, tekniikan tohtori Jaakko Kivinen: ”Omaan alaansa ei saa siiloutua”

Alumni Jaakko Kivinen haluaa Aalto-yliopistolle tekemällään lahjoituksella laittaa hyvän kiertämään seuraaville sukupolville.

Uutiset
Lahjoittaja-alumni Emma Aerin perhe, Kauppakorkeakoulu

Yhteinen Kauppis- ja KY-historia tuntuvat todella tärkeiltä, sanoo toimitusjohtaja Emma Aer

Aerin suvulla on jo neljännen polven opiskelijaedustus Kauppakorkeakoulussa.

Uutiset
Ryoji Matsuzaki

Ryoji Matsuzaki löysi opinnoista yhdessä tekemisen voiman: ”Lahjoittamalla haluan antaa oman panokseni alma materilleni”

Aalto-yliopiston IDBM-maisteriohjelma antoi Ryoji Matsuzakille hyvät opit työelämään ja omien vahvuuksien löytämiseen. Ohjelman ansiosta hän löysi myös paikkansa Suomen työmarkkinoilla.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu