Koulutustarjonta

Pukusuunnittelu: esittävät taiteet ja elokuva - Elokuvataide, taiteen kandidaatti ja maisteri

Kiinnostaako sinua, miten elokuvien tai teatterin roolihenkilöt syntyvät? Aalto-yliopiston pukusuunnittelun pääaine, joka on ainoa laatuaan Suomessa, tarjoaa pukusuunnittelun koulutusta sekä kandidaatti- että maisteritasolla, ja mahdollisuuden tohtoriopintoihin. Koulutus antaa valmiudet toimia karaktäärien suunnittelijana elokuvan ja television alueilla, esittävien taiteiden kuten teatterin ja tanssin alueilla, sekä soveltaa osaamista myös muilla hahmosuunnittelun alueilla kuten pelien ja animaation parissa.
Costume design

Tutkinto:

Taiteen kandidaatti + maisteri

Hakuaika:

13.3.2024 – 27.3.2024

Opetuskieli:

suomi
ruotsi

Kesto:

3+2 vuotta, täysipäiväinen

Hakukelpoisuus:

Yleinen korkeakoulukelpoisuus

Koulutusala:

Taiteiden ala

Laajuus:

180+120 opintopistettä

Korkeakoulu:

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Haku kandidaattikoulutuksiin

Koulutuksen kuvaus

Pukusuunnittelu on osa kollektiivista taiteen tekemistä esittävän taiteen, elokuvan tai television tuotannoissa. Pukusuunnittelun keskiössä on tarinankerronnan kehittäminen erilaisissa esittämisen muodoissa luomalla samaistuttavia, vaikuttavia ja ihmisyyden monimuotoisuutta edustavia roolihahmoja. Pukusuunnittelulla rakennetaan roolihahmon ulkoinen olemus – roolihahmon puku, joka käsittää hahmon vaatteet, maskin, kampauksen ja esiintyjän kehon muokkaamisen. Pukusuunnittelun opiskelijana kehität paitsi taiteellista ilmaisuasi, vahvistat myös ammatillista osaamistasi oikeissa elokuva- ja esittävän taiteen tuotannoissa yhdessä tulevien elokuva- ja teatterialan ammattilaisten, kuten ohjaajien, lavastajien, kuvaajien ja näyttelijöiden kanssa. Myös uudet median muodot ja digitaalinen suunnittelu ovat läsnä opetuksessa.

Pukusuunnittelun pääaineesta valmistunut kykenee:

  • luomaan karaktäärejä erilaisiin esitysmuotoihin
  • tuottamaan pukusuunnittelun ideoita materiaalin, muodon ja erilaisten luonnostelutekniikoiden avulla
  • tunnistamaan pukusuunnittelun roolin osana lavastustaiteen ja elokuvataiteen historiaa, traditioita ja nykysuuntauksia
  • hallitsemaan erilaisia taiteellisia prosesseja sekä elokuvan ja esittävän taiteen tuotantoihin liittyviä teknologioita
  • toimimaan taiteellisen työryhmän jäsenenä ja tuottamaan ideoita luovassa yhteistyössä
  • tunnistamaan henkilökohtaiset kiinnostuksenkohteensa ja vahvuutensa ja kehittämään omaa taiteellista näkemystään pukusuunnittelijana
  • hankkimaan itsenäisesti tietoa ja täydentämään osaamistaan
  • jatkamaan opintojaan taiteen maisterin tutkintoon johtavissa opinnoissa

Opetuskieli

Pukusuunnittelun pääaineen opetuskieli on suomi. Tutkinnon voi suorittaa suomen lisäksi myös ruotsiksi, eli kurssisuoritukset ja opinnäytetyö on mahdollista tehdä ruotsin kielellä. Maisterivaiheessa opetuskieli on englanti. Opinnäytetyön voi kuitenkin tehdä joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Opintojen rakenne

Koulutus muodostuu Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun yhteisistä opinnoista, pääaine- ja sivuaineopinnoista sekä valinnaisista opinnoista.

Ensimmäisenä vuonna opiskelija saa perusvalmiudet pukusuunnitteluun ja taiteellisen työryhmän jäsenenä toimimiseen. Opintojen keskiössä ovat dramaturginen ajattelu, materiaalituntemus ja kolmiulotteinen hahmottaminen sekä ideoiden tuottaminen, kehittäminen, esittäminen ja visuaalinen ilmaisu. Pukusuunnittelun traditioihin tutustutaan esittävän taiteen historian ja vaatteen historian opintojen kautta.

Toisen vuoden opinnoissa opiskelija syventyy pukusuunnittelun erityispiirteisiin ja erilaisiin taiteellisen ryhmätyöskentelyn metodeihin ja toteutusprosesseihin. Opiskelija toimii pukusuunnittelijana ja taiteellisen työryhmän jäsenenä lyhytelokuvatuotannossa (Elokuvataiteen laitos) sekä esittävän taiteen tuotannossa (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu). Opiskelija myös syventää osaamistaan pukusuunnittelijana ja tutustuu nykyteatterin esittämisen tapoihin sekä skenografian historiaan.

Kolmannen vuoden opinnoissa opiskelija voi sivuaineen ja valinnaisten opintojen avulla syventää osaamistaan pukusuunnittelun alueella tai laajentaa osaamistaan itseään kiinnostaville pukusuunnittelun alueille. Kandiopinnot päättyvät kandiopinnäytteen tekemiseen. Viimeinen opintovuosi antaa opiskelijalle mahdollisuuden löytää omat kiinnostuksenkohteensa pukusuunnittelijana ja vahvistaa omaa taiteilijuutta sekä pohjustaa siirtymistä maisteriopintoihin.

Lisätietoa koulutuksen sisällöstä löydät opinto-oppaasta kohdasta Opetussuunnitelma.

Koulutuksen sisältö maisteriohjelmassa

Lisätietoa koulutuksen sisällöstä löydät opinto-oppaasta kohdasta Opetussuunnitelma.

Elokuvataiteen kandidaattiohjelma

Suuntautumisvaihtoehdot

Pukusuunnittelun pääaineen kandiopintojen aikana opiskelijalla on valinnaisten ja sivuaineopintojen avulla mahdollisuus painottaa opintojaan esimerkiksi hahmosuunnittelun erikoisalueille, kuten animaatioon ja peleihin, mikä avaa mahdollisuuksia hakea myös muihin Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin tai syventää erikoisosaamista pukusuunnittelun maisteriopinnoissa. Taiteen kandidaatin tutkinto mahdollistaa hakemisen myös esimerkiksi tiettyihin ulkomaisten kumppaniyliopistojen opinto-ohjelmiin. Opiskelijalla on suora opiskeluoikeus elokuvataiteen maisteriohjelmaan pukusuunnittelun pääaineeseen.

Kansainvälistyminen

Suomessa pukusuunnittelua pääaineena voi opiskella vain Aalto-yliopistossa, ja uudet suunnittelumenetelmät, uusi teknologia ja huippututkimus rikastuttavat ja päivittävät opetusta säännöllisesti. Ohjelmalla on vahvat kytkökset kansainväliselle kentälle, ja opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua muun muassa Prague Quadrennial - ja World Stage Design -tapahtumiin monien muiden merkittävien tapahtumien ohella. Tutkinnon sivuaine- ja valinnaiset opinnot mahdollistavat myös työharjoittelun ja kansainvälisen vaihtojakson yhteistyökouluissa. Opiskelivaihtoja on toteutunut muun muassa Italiassa, Iso-Britanniassa, Tsekeissä, Virossa, Saksassa, Japanissa tai Tansaniassa. Ohjelman maisterivaiheessa opiskelukielenä on englanti ja opinnot tapahtuvat osittain kansainvälisissä ryhmissä.

Jatko-opintomahdollisuudet

Taiteen kandidaatin (TaK) opinnot suoritettuaan pukusuunnittelun opiskelija voi jatkaa opintojaan elokuvataiteen maisteriohjelmassa pukusuunnittelun pääaineessa. Maisterin tutkinto antaa valmiudet jatkaa tohtoriohjelmaan.

Uramahdollisuudet

Elokuvataiteen kandidaattiohjelman pukusuunnittelun pääaineesta valmistunut opiskelija voi työskennellä puku- ja karaktäärisuunnittelijana laaja-alaisesti esittävien taiteiden, elokuvan, television ja median alueilla – kaikissa niissä esittämisen muodoissa, joissa karaktäärejä luodaan. Pukusuunnittelun pääaineesta valmistunut voi jatkaa opintojaan ja suorittaa taiteen maisterin tutkinnon.

Tehtävänimikkeitä: pukusuunnittelija, puvustaja, pukusuunnittelijan assistentti (elokuva- ja esittävät taiteet), hahmosuunnittelija (esim. animaatio, pelimaailmat).

Tutkimuksen painopisteet

Pukusuunnittelun tutkimuksen keskiössä on laajentaa puku- ja esitystutkimuksen alaa uusiin, ajankohtaisiin aihealueisiin (animaatio, pelit, sukupuoli-identiteetti, materiaalit, kestävä kehitys, teknologiat, pedagogiikka, yhdenvertaisuus). Aallossa toimii aktiivinen, pukusuunnittelun tutkimukseen keskittyvä tutkimusryhmä Costume in Focus (CiF), jonka tavoitteena on tuottaa uutta tietoa pukusuunnittelun alueelle niin esittävien taiteiden, elokuvan ja median kuin pukusuunnittelun erityisalueiden kentälle. Voit lukea lisää ajankohtaisesta tutkimuksesta Costume in Focus (CiF) -tutkimusryhmän kotisivuilta.

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa

Merkittävä osa opinnoista järjestetään yhteistyössä elokuvataiteen muiden pääaineiden kanssa sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmien kanssa. Yhteistyötä tapahtuu myös alan toimijoiden, esimerkiksi Yleisradion ja Kansallisoopperan kanssa. Yhteinen opetus ja yhteistuotannot harjaannuttavat opiskelijoita luovaan yhteistyöhön ja tarjoavat mahdollisuuksia tutustua sekä samoilla alueilla työskenteleviin taiteilijoihin että erilaisiin taiteen tekemisen traditioihin, kulttuureihin ja työn prosesseihin.

Opiskelijalla on lisäksi valinnaisten opintojen ja sivuaineen kautta mahdollisuus sisällyttää tutkintoonsa kursseja toisista Aallon kouluista tai toisista suomalaisista yliopistoista. Lisätietoa niin sanotuista JOO-opinnoista löydät opiskelijaportaalista.

Lue lisää pukusuunnittelusta ja elokuvataiteen alasta

Pukusuunnittelija, taiteen tohtori Maarit Kalmakurki

”Pukusuunnittelija voi tuoda animaatioelokuvaan huomattavaa lisäarvoa”

Minä väitän -sarjassa aiheena pukusuunnittelijan avainrooli animaatioissa.

Uutiset
Photo from short film No perkele

Maailman ensimmäinen mini-elokuvafestivaali Instagramissa (ulkoinen linkki)

Festivaalilla esitettiin keväällä 2021 seitsemän Insta-ympäristöön räätälöityä lyhytelokuvaa.

Nainen vihreässä takissa puhuu puhelinkioskissa ulkona

Suomalaisen elokuvan uusi nousukausi (ulkoinen linkki)

Suomalainen elokuva niittää menestystä ja löytää yhä laajemmin myös kansainvälistä yleisöä. Mikä menestystä selittää?

men and women posing in black and white photo

Uutta aaltoa, radikaaleja aatteita ja kotimaisen elokuvan buumi — 60 vuotta suomalaista elokuvakoulutusta

Syksyllä 2019 juhlimme 60 vuoden kypsään ikään ehtinyttä suomalaista elokuvakoulutusta. Voimme luoda ylpeänä katseen historiaan ja todeta, että elokuvakoulutuksemme aloitettiin ensimmäisten joukossa Euroopassa, vuosia ennen muita Pohjoismaita. Mistä kaikki alkoi, missä ollaan nyt ja miltä tulevaisuus vaikuttaa?

Uutiset
Taiteiden alan ennakkotehtävät 2024

Seuraa meitä somessa!

Yhteystiedot

Aalto-yliopiston Hakijapalvelut

Hakuprosessia, pakollisia hakudokumentteja ja vaadittua englannin kielitaitoa koskevat kysymykset voi lähettää Aallon hakijapalveluihin.

[email protected]

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun oppimispalvelut

Tämän hakukohteen edellyttämiä hakudokumentteja ja ohjelmassa opiskelemista koskevat kysymykset voi lähettää Aalto ARTSin oppimispalveluihin.

[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: