Kauppakorkeakoulu

Puhujat

Esittelyssä Homecoming Day 2023 -alumnipäivän pääseminaarin puhujat!
homecoming day banner

Löydät Homecoming Day pääseminaarin puhujien esittelyt alta. Rinnakkaissessioiden puhujat löydät Ohjelma -sivulta.

Pääseminaarin puhujat

Pekka Lundmark

Pekka Lundmark

Toimitusjohtaja, Nokia

Pekka on työskennellyt toimitusjohtajana lähes 20 vuoden ajan. Hänellä on vahva asiantuntemus tietoliikenteen, teknologian, energian, konepajateollisuuden ja rahoituksen aloilta, jotka kaikki ovat keskeisessä roolissa siirryttäessä kohti neljättä teollista vallankumousta.

Pekka aloitti Nokian toimitusjohtajana elokuussa 2020. Hän on uudistanut Nokian toimintamallin ja nostanut yhtiön tavoitteeksi olla maailmanlaajuisesti luotettu kumppani kriittisten verkkojen toimittamisessa. Pekka uskoo vahvasti, että teknologialla on keskeinen rooli tuottavuuden ja kestävän kehityksen edistämisessä ja uusien mahdollisuuksien luomisessa yrityksille ja yhteiskunnille.

Pekka työskenteli Nokialla myös vuosina 1990–2000, jolloin hän oli mukana nostamassa Nokiaa maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi ja merkittäväksi verkkoinfrastruktuuritoimijaksi. Vuonna 2000 Pekka siirtyi Nokialta pääomasijoittamiseen keskittyvään Startupfactoryyn ja sieltä toimitusjohtajaksi Hackmanille. Hän johti Konecranesia vuoteen 2015 ja siirtyi tämän jälkeen kansainvälisen energiayhtiö Fortumin toimitusjohtajaksi.

Pekan laaja-alainen kokemus eri teollisuudenaloilta on tuonut hänelle vahvaa näkemystä neljännestä teollisesta vallankumouksesta ja sen ytimessä olevista teknologioista, kuten 5G, tekoäly, AR/VR, yksityiset verkot, teollinen internet ja pilvipalvelut.

Leena Mörttinen

Leena Mörttinen

Alivaltiosihteeri, valtiovarainministeriö

Leena Mörttinen työskentelee alivaltiosihteerinä (kansainväliset ja rahoitusmarkkina-asioiden ohjaus) valitovarainministeriössä. Aiemmin hän on ollut ylijohtaja ja rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö valtiovarainministeriössä. Nykyisin Mörttinen on myös Suomen arkkitehti- ja design-museosäätiön hallituksen jäsen.

Mörttisen aikaisempiin työpaikkoihin kuuluu Euroopan Keskuspankki (vanhempi ekonomisti), Suomen Pankki (neuvonantaja), Nordea Pankki (pääekonomisti (Suomi) ja johtaja, vastuualueena Eurooppa-asiat), Elinkeinoelämän Keskusliitto (johtaja, vastuualueena kilpailukyky ja kasvu) sekä Suomen Perheyritysten liitto (toimitusjohtaja). 

Koulutukseltaan Mörttinen on taloustieteiden tohtori Helsingin yliopistosta.

Eerika Savolainen

Eerika Savolainen

Toimitusjohtaja, Slush

Eerika Savolainen on toiminut kasvuyritystapahtuma Slushin toimitusjohtajana tammikuusta 2022 alkaen. 

Savolainen on työskennellyt Slushilla vuodesta 2019 alkaen vastaten ensin strategisista kumppanuuksista. Hän on myös toiminut tapahtuman ohjelmapäällikkönä ja johtanut startup-yrittäjille suunnattua Node by Slush -verkkoyhteisöä. Vuonna 2021 Savolainen toimi tapahtuman operatiivisena johtajana. Savolainen osallistui ensimmäistä kertaa Slushiin vuonna 2014 vapaaehtoisena avustajana. 

Savolainen on myös työskennellyt tutkimusavustajana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen laitoksella, konsulttina Demos Helsingillä sekä vierailevana konsulttina Boston Consulting Groupissa. 

Koulutukseltaan Savolainen on kauppatieteiden maisteri (2022). Hän valmistui Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. 

Homecoming Dayn isäntä

Timo Korkeamäki

Timo Korkeamäki

Dekaani, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Pääseminaarin moderaattorit

Vesa Puttonen

Vesa Puttonen

Rahoituksen professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Eeva Vilkkumaa

Eeva Vilkkumaa

Apulaisprofessori, Management Science, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Homecoming Day 2023

Homecoming Day -alumnipäivä on Kauppakorkeakoulun suurin alumnitapahtuma. Alumnipäivä tarjoaa ajatuksia herättäviä keskusteluja ajankohtaisista aiheista ja iloisia kohtaamisia opiskeluaikaisten ystävien kanssa.

Etusivulle
Picture of ekonominaukio and the homecoming day logo
Homecoming day benner

Ohjelma

Yhteenveto Kauppakorkeakoulun suurimman alumnitapahtuman, Homecoming Dayn ohjelmasta.

Kauppakorkeakoulu
Picture of ekonominaukio and the homecoming day logo

Osallistujat

Katso täältä, ketkä ovat tulossa Homecoming Day -alumnipäivään!

Kauppakorkeakoulu
Aalto BIZ Homecoming Day 27.1.2023

Kuvat ja videot

Tunnelmia, kuvia ja videoita vuosien 2014, 2016, 2018 ja 2023 Homecoming Day -tapahtumista.

Kauppakorkeakoulu

Ota yhteyttä

 Homecoming Day

Homecoming Day

 Kauppakorkeakoulun alumnisuhteet

Kauppakorkeakoulun alumnisuhteet

Kauppakorkeakoulun alumneille
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: