Ihmiset

Opiskelija Francisco Oliviera tutustui Aaltoon ensikertaa vaihdossa

Nyt Francisco Oliviera on valmistumassa Geoengineering -maisteriohjelmasta ja työskentelee geotekniikan suunnittelijana.
Francisco Melo Oliveira

Olin Aalto-yliopistossa vaihdossa kandiopintojeni aikaan vuosina 2014–2015 ja kokemus sai minut palaamaan myös maisteriopintoja varten. Minusta oli helppoa tulla Suomeen, koska nautin kovasti vaihtoajastani ja työmarkkinat Brasiliassa olivat heikommat. 

Valmistuttuani kandiohjelmasta ja työskenneltyäni kesän 2015 Destia Oy:ssa, työpaikan löytäminen Suomesta oli helppoa. Minusta tuntui, että maisterintutkinto voisi auttaa uraani Destiassa, joten hain Aallon Geoengineering -maisteriohjelmaan vuonna 2018. Toivoin mahdollisuutta yhdistää tekniikan opinnot jollain tavalla luontoon, ja maisteriohjelmassa se toteutui maa- ja kivilajeihin keskittyvillä kursseilla.  

Parasta maisterinohjelmassani olivat professorit. Lempikurssini olivat Advanced Soil Mechanics ja Numerical Methods in Geotechnics, joissa pääsimme työstämään käytännön projekteja. 

Aallon kuusiviikkoiset periodit tulivat minulle yllätyksenä. Periodit olivat toisaalta hyvin stressaavia, mutta samalla ne kannustivat opiskelijoita pitämään kiinni suunnitellusta opiskeluaikataulusta. Englanniksi ja välillä myös suomeksi opiskelu oli minulle uutta. Nyt olen sitä mieltä, että opiskelu Suomessa on helpompaa, jos osaa edes vähän suomea. Kielitaidon avulla saa kaiken irti työkokemuksista ja opiskelijaelämästä.  

Rahoitin asumiseni ja elämiseni opintojeni aikana työskentelemällä osa-aikaisesti. Oli todella raskasta työskennellä ja opiskella samanaikaisesti kaksi vuotta putkeen. Töissä minun täytyi puhua suomea ja opiskelu vei paljon aikaa. Tavalliseen päivään kuuluikin paljon opiskelua ja tehtävien palautuspäivämäärien seuraamista. 

Osallistuin opiskelijaelämään kandidaattiopintojen aikaisessa vaihdossa. Maisteriopintojeni aikana minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa vapaa-ajan aktiviteeteille, sillä työ ja opiskelu veivät kaiken aikani opiskelijana. Mielestäni on kuitenkin tärkeää tutustua uusiin ihmisiin ja suomalaiseen kulttuuriin. Juhliminen ja hauskanpito tekevät kuitenkin hyvää kaikille, eikä opiskelijan tarvitse niitä kovin ahkerasti etsiä.  

Mielestäni elämä koostuu mahdollisuuksista, jotka voi joko ottaa tai ohittaa. Kaikki tarvittavat ovet olivat minulle auki päästäkseni geotekniikan alalle. Nautin nykyisestä työstäni geoteknisenä suunnittelijana, mutta saatan tulevaisuudessa ohjata urani toisaalle: johonkin, joka liittyisi enemmän luontoon rakennusalalla. Olen kuitenkin vielä mietintävaiheessa.  

Tällä hetkellä työskentelen Destia Oy:ssä. Normaalit työpäiväni pyörivät lähinnä erilaisten geoteknisten kysymysten ympärillä. Monesti tämä tarkoittaa ongelmien ja ratkaisujen puimista suomeksi, mikä on myös hyvä juttu suomen kielen taitoni kannalta.  

Opintojeni aikana opin, että monien samanaikaisten tehtävien ja niiden aikataulujen tasapainottelu kehittää järjestelmällisyyttä ja vastuuntuntoa. Nämä ovat elintärkeitä ominaisuuksia työelämässä, varsinkin kun työnantajana on urakoitsija ja aika on rahaa. Yliopistolla halu oppia on olennaisessa roolissa, mutta se on välttämätöntä myös työelämässä, sillä monia vuorovaikutukseen ja tekniikkaan liittyviä taitoja voi oppia vain töissä. 

Maisteriopintojeni aikani menin Norjaan vaihtoon. Suosittelen kaikille opiskelijoille vaihtoon menemistä. Siitä on oikeasti apua opinto- ja urapolun selventämisessä. 

Neuvoisin uusia Aallon opiskelijoita käyttämään Aallon urapalveluita, koska he auttavat sinua selventämään opintopolkusi ja tulevaisuuden urasuunnitelmasi. Ole myös vastuuntuntoinen ja opiskele: Työnantajat arvostavat todella paljon sitä kuinka tärkeänä pidät velvollisuuksiasi ja kuinka selvität ne tietojesi ja taitojesi avulla. Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: kysy aina professoreilta, jos jokin askarruttaa sinua. Koskaan ei voi kysyä liikaa! 

Read more about the programme

Students conduct geoengineering field exercises in Otaniemi.

Geoengineering, Master of Science (Technology)

Aalto-yliopiston georakentamisen maisteriohjelma tarjoaa maailmanluokan koulutusta geotekniikassa, tienrakentamisessa ja kalliotekniikassa. Oman alansa huippuihin kuuluva ohjelmamme antaa selkeän polun työelämään, jossa georakentamiseen erikoistunut diplomi-insinööri voi osallistua ratkaisemaan kaupungistumisen ja kiertotalouden tulevaisuuden haasteita.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: