Ihmiset

Kiltatoiminta on iso osa Jenny Mannerin arkea opiskelujen ohella

Fuksikapteenina toimivan Jenny Mannerin mielestä kone- ja rakennustekniikassa parasta on se, että se antaa hyvän pohjan lähteä erikoistumaan moneen erilaiseen ja mielenkiintoiseen alaan.
Fuksikapteeni Jenny Manner koneinsinöörikillan haalarissa

Opiskelin ennen Aaltoon hakemista muualla kauppatieteitä, ja vaikka opinnot tuntuivatkin mielenkiintoisilta, aloin miettiä, että tekniikka voisikin olla enemmän minun juttuni. Pääainevalintaani vaikutti suuresti se, että tiesin kavereiden ja tuttujen kautta paljon kone- ja rakennustekniikan opinnoista ja ne vaikuttivat mielestäni mielenkiintoisilta. Päätökseen vaikutti myös, että koin tapaamieni koneinsinöörikiltalaisten olleen kivan rentoja, hauskoja ja avoimia tyyppejä.

Parasta kone- ja rakennustekniikassa on, että se antaa hyvän pohjan lähteä erikoistumaan moneen erilaiseen ja mielenkiintoiseen alaan, joten vielä hakuvaiheessa, tai edes kandin loppumetreillä, ei tarvitse olla selvää käsitystä siitä, mitä haluaa myöhemmin elämässään tehdä. Hauskimpia ja opettavaisimpia kursseja tähän mennessä ovat varmaan olleet tietotekniikan peruskurssit, joilla on opeteltu koodaamisen ja mallinnuksen perusteita sekä syksyllä käymäni Mechatronics Basics -kurssi, joka kuuluu sivuaineeseeni. Olen suunnitellut jatkavani Mechanical Engineering -maisteriohjelmaan kandiopintojeni jälkeen.

Opiskelijana harva päivä on samanlainen ja opinnot ovat mukavan joustavia, joten hommat voi aikatauluttaa aika hyvin oman aikataulun mukaan. Näin poikkeusaikoina alan yleensä heti herättyäni tekemään juttuja aamupalan syönnin lomassa. Päivän aikana tulee usein osallistuttua etäluennoille tai katsottua luentotallenne videoita, mutta suurin osa opiskeluajasta menee laskuharjoitusten- ja muiden viikkotehtävien tekemiseen. Ryhmätyöpalaverit toimivat myös kätevästi etänä. Kouluhommien lomassa tulee päivän aikana myös hoidettua omia ja vapaaehtoishommiin kuuluvia juoksevia asioita. Iltaisin jää hyvin aikaa kavereille, opiskelija-aktiivihommille, kuten kokouksille tai tapahtumien suunnittelulle, tai muille harrastuksille.

Itsensä motivointi töiden tekemiseen tuntuu välillä tosi haastavalta, kun jokainen päivä on samanlainen, ja perus arkirutiinit jäävät vähän puuttumaan, kun ei tarvitse lähteä paikanpäälle luennoille tai laskareihin. Monilla kursseilla luennot tulevat videotallenteina nettiin, mikä on iso plussa, kun luentoja saa katsella silloin kun itse sopii ja tarvittaessa kelailla edestakaisin.

Opiskelija-aktiivihommat ovat olleet pari viime vuotta iso osa arkeani. Olin viime vuonna Koneinsinöörikillan hallituksessa fuksikapteenina ja vaikka hallituspesti loppuikin vuoden vaihteeseen, jatkuvat muut tehtävään kuuluvat vastuut mahdolliseen Wappuun 2021 asti. Fuksikipparina olen työparini vastuussa käytännössä kaikkeen kiltamme ensimmäisen vuoden opiskelijoihin liittyvästä: järjestämme koulun kanssa heille orientaation sekä muita tapahtumia vuoden aikana, autamme heitä sopeutumaan uuteen ympäristöön ja neuvomme parhaamme mukaan sekä – mikä tärkeintä – varmistamme, että he ansaitsevat teekkarilakit seuraavaan Wappuun mennessä.

Vinkkini tuleville opiskelijoille on: oli sitten kyse opinnoista tai kaikesta muusta jännästä, mikä opiskelijaelämään liittyy, kannattaa lähteä rohkeasti mukaan kokeilemaan eri juttuja. Koulussamme riittää toinen toistaan huikeampia projekteja ja yhdistyksiä, joissa pääsee kehittämään itseään ja omaa osaamistaan, tutustumaan uusiin ihmisiin ja pitämään samalla hauskaa. Toisaalta opiskeluajat ovat myös hyvää aikaa opetella tuntemaan itsensä ja omat rajansa: on hyvä olla aktiivinen ja aikaansaava, mutta on tärkeä kuunnella itseään ja levätä kun keho ja mieli sitä kaipaavat.

 

 

Lue lisää kone- ja rakennustekniikan pääaineesta

ENG students

Kone- ja rakennustekniikka, tekniikan kandidaatti ja diplomi-insinööri

Miten luodaan nollaenergiatalo, saastuttamaton risteilyalus tai kierrätysromua hyödyntävä tuote tulevaisuuden tarpeisiin? Kone- ja rakennustekniikka ovat klassisia, mutta jatkuvasti kehittyviä aloja, jotka perehdyttävät opiskelijan ihmisläheisen ja ympäristöystävällisen innovaatiotyön keskiöön.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu