Katri Lassila

Tuntiopettaja
Tuntiopettaja
A801 Dept. Film, Television and Scenography

Olen valokuva- ja elokuvataiteilija, ja viimeistelen väitöstäni maiseman kuvasta elokuvan ja valokuvan välillä Aalto-yliopiston Elokuvataiteen laitokselle. Olen toiminut aktiivisesti taiteilijana 1990-luvun lopulta alkaen, jolloin aloin opiskella hopeagelatiinivedostusta valokuvataiteilija Pentti Sammallahden ohjauksessa. Olen erikoistunut mustavalkoiseen suoraan valokuvaan, jonka pääpaino on hiotussa hopeagelatiinivedostustekniikassa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen työskennellyt myös liikkuvan kuvan ja maalaustaiteen keinoin, sekä yhdistellen valokuvaa eri tekniikoihin. Lyhytelokuvani Liituympyrät (2015) on esitetty Helsingin lisäksi elokuvafestivaaleille Riikassa ja Prahassa. Poeettinen, dokumentaarinen elokuva käsittelee ilmastonmuutoksen katastrofaalisia vaikutusta Tyynenmeren atollisaarilla. Väitökseni taiteellinen osa Jyrkänne (valmistuu 2022) pureutuu puolestaan ympäristökatastrofin aiheuttamaan pakolaisuuteen. Jyrkänne on toteutettu yhtä kuvajaksoa lukuunottamatta filmivalokuvin, joista osaan on animoitu liikettä. Töissäni usein toistuvia teemoja ovat maisema, aika ja vesi. Olen kiinnostunut kolonialismin, eksotismin ja feminismin kysymyksistä suhteessa maisemaan, joka on taiteellisen työni ja tutkimukseni fokuksessa.

Full researcher profile
https://research.aalto.fi/...

Yhteystiedot

Sähköposti
[email protected]
Puhelinnumero
+358504625561

Osaamisalueet

Palkinnot

Kultainen Lohikäärme - Golden Dragon

Most prestigious award in Finland for contributions in the field of roleplaying design. Awarded for the unmatched contributions for the work for equality on the field of live action roleplaying design together with designer partner Laura Kalli.
Palkinto tai huomionosoitus tuotoksesta Elokuvataiteen laitos Jul 2020

Julkaisut

Mesolithic shadow play?

Marja Ahola, Katri Lassila 2022 Time and Mind

Katri Lassila

Katri Lassila 2022

Khronos & Topos

Katri Lassila 2022

Salt, Metal

Katri Lassila 2022

Sesongin jälkeen

Katri Lassila, Jarmo Lehtinen 2022

Lapua Art Biennale

Katri Lassila 2021

Lupus

Katri Lassila 2021

Marras

Katri Lassila, Jenni Haili, Natalia Kopkina, Iina Gröhn, Patrick Kuoppamäki, Katri Naukkarinen, Taru Samola 2021

Meren kuva ja aika

Katri Lassila 2021 Omalla maallaan