Future of Work

Back to Work Sarja: Työpahoinvointipuheesta työhyvinvointitekoihin? - Jari Hakanen

Jari Hakanen
Jari Hakanen profile picture

Jari Hakanen on Työterveyslaitoksen (TTL) tutkimusprofessori

Jari Hakanen on jo yli 20 vuotta tutkinut työhyvinvoinnin näkökulmasta suomalaista työelämää: hyvää johtamista ja aloitteellista oman työn tuunaamista, työn ja muun elämän yhteensovittamista sekä mielenterveyttä ja työkykyä hyvinvoinnin: työn imu, työuupumus, työssä tylsistyminen, työholismi, näkökulmista. Hän on myös ollut kehittämässä ja toteuttamassa monia kehittämishankkeita mainituista teemoista.

Hän on saanut muun muassa työympäristötyön kehittämisen kultaisen erityisansiomitalin sekä hyvän työelämän puolestapuhuja- ja vuoden suomalainen työelämätutkija-tunnustuspalkinnot.

Vuonna 2005 Jari puolusti väitöskirjaansa sosiaalipsykologiasta Helsingin-yliopistossa. Teemana oli työuupumus, työn imu ja työn ja muun elämän vuorovaikutus työuran aikana ( loppuun palaminen, sitoutuneisuus ja työntekijöiden hyvinvointi.)

Hän aloitti tutkijana Suomen Työterveyslaitoksessa vuonna 1998.Vuodesta 2013 hän on toiminut tutkimusprofessorina ja hän on myös sosiaalipsykologian dosentti Helsingin yliopistossa.

Jari Hakanen on jo yli 20 vuotta tutkinut työhyvinvoinnin näkökulmasta suomalaista työelämää: hyvää johtamista ja aloitteellista oman työn tuunaamista, työn ja muun elämän yhteensovittamista sekä mielenterveyttä ja työkykyä hyvinvoinnin: työn imu, työuupumus, työssä tylsistyminen, työholismi, näkökulmista. Hän on myös ollut kehittämässä ja toteuttamassa monia kehittämishankkeita mainituista teemoista. Hän on saanut muun muassa työympäristötyön kehittämisen kultaisen erityisansiomitalin sekä hyvän työelämän puolestapuhuja- ja vuoden suomalainen työelämätutkija-tunnustuspalkinnot.

Hänen ammatillinen tehtävä/unelma on edistää muutosta kohti positiivisempia ja terveellisempiä työelämän käytäntöjä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu