Tutkijatohtori kvanttialgoritmien ja -optimoinnin pariin biotieteiden sovelluksia varten
Hakuaika päättyy
Yksikkö
Tehtäväalue
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 13 000 opiskelijaa ja yli 4500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Aalto-yliopiston Elektroniikan ja nanotekniikan laitos hakee
tutkijatohtoria työskentelemään kvanttialgoritmien ja -optimoinnin parissa biotieteiden sovelluksia varten.
Oletko yhtä innoissasi kvanttilaskennasta ja sen tulevaisuuden sovelluksista kuin me?
Etsimme nyt tutkijatohtoria liittymään Mikro- ja kvanttijärjestelmät (MQS) -tutkimusryhmään, joka toimii Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella Aalto-yliopistossa. MQS-ryhmässä työskentelee tällä hetkellä yli 18 tutkijaa, ja ryhmä kasvaa edelleen. Edistämme sekä kvanttilaskennan perusteita että niiden käytännön sovelluksia.
Tässä tehtävässä työskentelet kvanttilaskennan, laskennallisen biologian, genomiikan ja materiaalitieteen rajapinnassa. Sinulla on mahdollisuus paneutua syvällisesti kvanttilaskentaan ja tehdä korkeatasoista tutkimusta, jolla on todellisia vaikutuksia. Tule kanssamme muovaamaan tulevaisuutta!
Roolisi
Tutkijatohtorina ensisijainen tehtäväsi on tehdä kvanttialgoritmeihin ja kvantti-informaatioon liittyvää tutkimusta. Odotamme, että osallistut aktiivisesti MQS-ryhmän tutkimusprojektien kehittämiseen.
Viimeaikainen työmme on keskittynyt kvanttikävelyalgoritmien teoriaan ja sovelluksiin, variaatioalgoritmeihin ja niiden optimointiin, adiabaattiseen kvanttilaskentaan sekä kvanttikoneoppimiseen. Kvanttilaskennan suorituskykyä ja kvanttietua tarkasteleva teoreettinen ja soveltava tutkimus on ajankohtainen teema neljällä sovellusalueella: bioinformatiikka, jalostus, biomateriaalien synteesi ja selluloosan prosessointiin liittyvien entsyymien suunnittelu.
Kehität hybridialgoritmeja alakohtaisiin, laskennallisesti vaativiin ongelmiin. Menetelmiä suunnitellaan lähitulevaisuuden (NISQ-aikakauden) toteutuksia varten siten, että malleja arvioidaan ilmaisuvoiman, oppimisen vakauden, skaalautuvuuden ja resurssitarpeiden suhteen edustavilla ongelmakokoilla, ja verrataan järjestelmällisesti klassisiin verrokkimenetelmiin. Samanaikaisesti tutkitaan keskipitkän ja pitkän aikavälin kvanttialgoritmeja kvanttivalmiuden arvioimiseksi ja innovatiivisten, jokaista sovelluskenttää palvelevien menetelmien kehittämiseksi. Tarkat tutkimusaiheet voidaan sovittaa kiinnostuksesi mukaan nykyisten projektien puitteissa.
Tavoitteenasi on tuottaa kansainvälisen huipputason tutkimustuloksia yhteistyössä muiden ryhmän jäsenten kanssa MQS-ryhmän eläväisessä tutkimusympäristössä ja julkaista tuloksia korkeatasoisissa tieteellisissä lehdissä.
Tutkimuksen lisäksi odotamme sinun osallistuvan tohtoriopiskelijoiden ohjaukseen ja tutkimusryhmän opetustoimintaan.
Tiimisi
Tutkimusryhmässämme työskentelee tällä hetkellä 1 professori, 1 lehtori, 1 vakituinen tutkija, 2 tutkijatohtoria, 5 väitöskirjatutkijaa sekä useita perustutkinto-opiskelijoita tutkimusyhteistyössä. Ryhmää johtaa professori Ilkka Tittonen.
Odotamme sinulta
- tohtorintutkintoa ja erinomaisia opintosuorituksia teoreettisessa fysiikassa, matematiikassa, tietojenkäsittelytieteessä tai muulla soveltuvalla alalla
- riittävää taustaa kvanttilaskennassa, jotta tutkimuksen tekeminen tehtävän aihepiiristä on mahdollista
- osoitettua kykyä itsenäiseen ja yhteistyöhön perustuvaan tutkimukseen vaativista aiheista
- sujuvaa englannin kielen taitoa (suomen kielen osaaminen ei ole edellytys).
Tutkimusaiheita voidaan mukauttaa hakijan taustan mukaan. Perehtyneisyys tässä haussa kuvattuihin teemoihin on selkeä etu. Opetuskokemus luetaan hakijan eduksi.
Tarjoamme
Tarjoamme mahdollisuuden tehdä tutkimusta eläväisessä kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Suomessa toimii monia aktiivisia kvanttilaskennan tutkimusryhmiä, jotka ovat yhteydessä kansallisen InstituteQ-konsortion kautta; konsortio koordinoi laajan kirjon kvanttiin liittyviä toimintoja. Meillä on pääsy oikeaan kvanttilaitteistoon, mukaan lukien VTT:n Q50-kone ja Aallon uusi Q20-järjestelmä, jotka sijaitsevat samassa rakennuksessa toimistojemme kanssa. Lisäksi käytössämme on muita kaupallisia kvanttialustoja. Aalto-yliopisto tarjoaa myös runsaasti mahdollisuuksia monitieteiseen tutkimus- ja opetusyhteistyöhön.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoista työtä inspiroivassa työympäristössä. Toimit opiskelijoiden, tutkijoiden ja muiden ammattilaisten yhteisössä, jossa edistämme yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita tieteen ja koulutuksen aloilla. Perehdytämme sinut tehtäviisi, ja liityt ystävälliseen ja osaavaan tiimiin, joka tukee sinua työssäsi myös tulevaisuudessa.
Aalto-yliopistolla on laaja valikoima ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksia, joten tulet kasvamaan ja oppimaan, ja sinulla on mahdollisuus osallistua aktiivisesti henkilöstökoulutuksiin ja kehittämishankkeisiin omien kiinnostuksenkohteidesi ja tarpeidesi mukaan.
Työskentelemme joustavasti hybridimallilla, ja ensisijainen työskentelypaikka on Otaniemi, Espoo. Otaniemen kampus on noin 100 kansallisuutta, 13 000 opiskelijaa ja 4 500 työntekijää yhdistävä elinvoimainen ja verkottunut yhteisö. Uudistunut kampus on täynnä vaikuttavaa arkkitehtuuria, rauhoittavaa luontoa, monipuolisia kahviloita, ravintoloita ja palveluita sekä hyvät liikenneyhteydet uuden metrolinjan varrella.
Sopimus on määräaikainen ja se on kestoltaan kaksi (2) vuotta. Tutkijatohtorin palkka on noin 4200 €/kk.
Hae meille!
Hae tehtävää jättämällä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta ("Hae nyt!" -linkki) viimeistään 31.8.2026. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei hyväksytä. Kannustamme hakemaan aikaisin, sillä luemme hakemuksia sitä mukaa kun niitä saapuu, ja voimme kutsua sopivia ehdokkaita haastatteluun hakuajan vielä ollessa käynnissä.
Kaikki aineisto tulee toimittaa englanniksi pdf-tiedostona, enintään viisi (5) tiedostoa kooltaan max. 5mb. Hakemusmateriaalin tulee sisältää:
- CV (sisältäen listan julkaisuista)
- motivaatiokirje
- suosituskirjeet (max. 2, jos saatavilla)
Jos olet Aallon työntekijä, haethan omalla työntekijäprofiilillasi Workday-järjestelmän kautta (internal jobs/sisäiset työpaikat). Jos olet Aallon opiskelija tai vierailija, haethan henkilökohtaisella sähköpostiosoitteella (ei aalto.fi) ulkoisen Avoimet työpaikat -sivun kautta.
Lisätietoja antaa professori Ilkka Tittonen, ilkka.tittonen@aalto.fi ja yliopistonlehtori Matti Raasakka, matti.raasakka@aalto.fi. Hakemiseen liittyvissä kysymyksissä auttaa HR Advisor, jonka tavoittaa sähköpostitse osoitteesta hr-elec@aalto.fi.