Pedagoginen asiantuntija
Hakuaika päättyy
Yksikkö
Tehtäväalue
Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 11 000 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4000, joista lähes 400 on professoreita. Pääkampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu edistää korkeatasoista tiedettä ja innovaatioita teollisuuden ja rakennetun ympäristön tekniikan aloilla. Koulutamme uuden sukupolven asiantuntijoita, joiden tekninen huippuosaaminen yhdistyy vahvaan näkemykseen kestävän kehityksen roolista yhteiskuntien tulevaisuudessa.
Innostutko monipuolisista yliopistokoulutuksen pedagogisista asiantuntijatehtävistä? Oletko kiinnostunut oppimiskulttuurin kehittämisestä ja työskentelystä kansainvälisessä työympäristössä?
Haemme Insinööritieteiden korkeakoulun oppimispalveluihin
Pedagogista asiantuntijaa
määräaikaiseen työsuhteeseen (työkierron sijaisuus) ajalle 1.9.2026–30.6.2027.
Pedagogisena asiantuntijana kehität opetushenkilöstön pedagogista ymmärrystä ja osaamista yhteistyössä Aalto-yliopiston opettajapalveluiden kanssa suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla yliopistopedgogiikkaa. Työssäsi tuet niin strategista opetussuunnitelmatyötä kuin yksittäisiä opettajia kurssien pedagogisiin ratkaisuihin ja opetuksen kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Koordinoit ja kehität korkeakoulun opetusosaamisen arviointikomitean toimintaa ja osallistut opetushenkilöstön opetusosaamisen arviointeihin vastaten niitä koskevien lausuntojen laatimisesta. Lisäksi osallistut muihin oppimispalveluiden prosessien ja Aallon toimintatapojen kehittämiseen. Opetat Aallon yliopistopedagogisilla kursseilla yhdessä työpariopettajan kanssa. Teet monialaista yhteistyötä muiden asiantuntijoiden kanssa esimerkiksi oppimiskeskeisyyden, digitalisaation, hyvinvointiteemojen ja tekoälyn huomioimiseksi erilaisissa opetuksen ja oppimisen ratkaisuissa. Työsi voi sisältää myös muita erilaisia koulutus-, soveltamis- ja kehittämistehtäviä.
Millaista osaamista haemme?
- Olet suorittanut soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon. Sinulla on pedagogisista ymmärrystä, osaamista ja soveltamiskykyä sekä pedagoginen pätevyys. Omaat opetus- tai koulutuskokemusta.
- Olet utelias, rohkea ja toimeen tarttuva tiimipelaajaa, jolla on proaktiivinen, itsenäinen ja oma-aloitteinen työote sekä kykyä toimia joustavasti muuttuvassa toimintaympäristössä.
- Toivomme sinulla olevan näyttöä menestyksekkäistä organisointi- ja verkostoitumistehtävistä.
- Työskentelyäsi luonnehtii datavetoinen, tutkiva, kehittävä ja systeeminen työote.
- Kykenet hallitsemaan kokonaisuuksia ja useita rinnakkaisia tehtäviä ja aikatauluja ja myös ennakoimaan niitä.
- Sinulla on hyvät digitaidot ja kiinnostus oppia uusia järjestelmiä; kokemus esimerkiksi Moodle/MyCourses-, Power BI-, Teams- ja Drupal-järjestelmistä ja tekoälytyökalujen käytöstä katsotaan eduksi.
- Sinulla on valmiutta työskennellä kansainvälisessä ja monikielisessä työyhteisössä, jossa sujuva suullinen ja kirjallinen kielitaito suomeksi ja englanniksi on tarpeen. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.
Mitä tarjoamme?
Meillä pääset työskentelemään innostavassa opiskelijoiden, opetushenkilöstön ja muiden ammattilaisten yhteisössä, jossa edistämme yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita koulutuksen ja tieteen saralla. Tehtäväkenttäsi on monipuolinen ja haastava. Pääset hyödyntämään osaamistasi laaja-alaisesti ja sinua kannustetaan myös kehittymään. Tulet työskentelemään kehittämisorientoituneeseen asiantuntijayhteisöön, jossa on tekemisen meininki ja asiantuntijoihin luotetaan.
Aalto-yliopisto tarjoaa henkilöstölle joustavat työajat ja osittaisen etätyömahdollisuuden. Työpaikka sijaitsee Otaniemen kampuksella. Otaniemi on kompakti, hyvin saavutettava ja luonnonläheinen kampus, jossa ikoninen arkkitehtuuri, modernit oppimisympäristöt ja vahva yhteisöllisyys luovat inspiroivan paikan työskennellä. Lisäksi Aalto-yliopisto tarjoaa työsuhde-etuina mm. liikuntaedun Unisportin palveluissa, työsuhdematkalipun 10€ /kk ja MyHour -hyvinvointitunnin (saat käyttää tunnin työaikaa viikossa omaan hyvinvointiisi).
Palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävä asettuu tasolle MV10, ja palkkahaarukka on noin 4100-4700 euroa valittavan henkilön kokemuksen mukaisesti. Tehtävän aloitus on 1.9.2026 tai sopimuksen mukaan.
Jos innostuit tehtävästä ja haluat liittyä joukkoomme, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si alla olevan linkin kautta ("Hae nyt!") viimeistään ma 27.7.2026. Jos olet jo töissä Aallossa, haethan tehtävää Workdayn työntekijäprofiilisi kautta (internal jobs/sisäiset työpaikat).
Lisätietoja tehtävästä saat 3.7. mennessä sähköpostitse opintoasiainpäällikkö Mirka Jaloselta (mirka.jalonen@aalto.fi). Hakujärjestelmän käyttöön liittyvät tiedustelut: hr-eng@aalto.fi (kesälomien takia palvelussa saattaa olla viivettä).
Heinäkuun lomakauden vuoksi mahdolliset yhteydenotot ja haastattelut järjestetään elokuussa, eikä 3.7. jälkeen käsitellä tiedusteluja.
Oppimispalvelut (LES) käsittää opetukseen, opetuksen kehittämiseen ja opiskelijoihin liittyviä palveluita. LES tukee Aalto-yliopiston opiskelijoita tarjoamalla heidän tarvitsemiaan palveluita opintopolun kaikissa vaiheessa. Palveluja tarjotaan myös opettajille ja koulutusohjelmien johtajille opetukseen liittyvien hallintotehtävien suunnittelussa, toteuttamisessa ja kehittämisessä sekä koulutusohjelmien ja opetusosaamisen kehittämisessä. LES tukee opiskelun ja opettamisen kansainvälistymistä. Lisäksi LES tarjoaa palveluita Aallon ulkopuolisille asiakkaille kuten Aaltoon opiskelemaan hakeville ja Aallosta valmistuneille. Kielikeskus on osa LESiä.