Asiantuntija
Hakuaika päättyy
Yksikkö
Tehtäväalue
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat teknologian ja talouden. Luomme kestävää tulevaisuutta tekemällä läpimurtoja poikkitieteellisessä tutkimuksessa, innostamalla tulevaisuuden suunnannäyttäjiä ja kehittämällä uusia ratkaisuja suuriin globaaleihin haasteisiin. Yhteisöömme kuuluu noin 16 000 opiskelijaa, yli 400 professoria ja 5200 työntekijää, ja toimimme eloisalla, vähähiilisellä Otaniemen kampuksella Espoossa. Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus ovat olennainen osa meitä, ja kannustamme lämpimästi kaikkia tehtävään soveltuvia hakijoita hakeutumaan yhteisömme jäseniksi.
Aalto-yliopiston Yrityssuhteet vastaa yliopiston yritysyhteistyöstä. Toimimme yrityksille ja organisaatioille yhtenä kontaktipisteenä ja autamme löytämään oikeat asiantuntijat ja kumppanit Aallosta. Vastaamme keskeisistä kumppanuuksista ja kehitämme niitä tiiviissä yhteistyössä Aallon johdon, akateemisen henkilöstön ja yritysten kanssa. Kehitämme ja tarjoamme Aallon yhteistyömalleja niin tutkimukseen, innovaatioihin kuin osaajiinkin liittyen. Kehitämme parhaillaan erityisesti opiskelijoidemme työllistymistä tukevia palveluita yhdessä yritysten ja Aallon koulujen kanssa.
Haemme nyt
Yrityssuhteiden asiantuntijaa
Haluatko tehdä merkityksellistä työtä ja edistää opiskelijoidemme työllistymistä? Innostutko kumppanuusverkoston laajentamisesta ja uusien palveluiden suunnittelusta? Jos työelämäverkostot ovat osaamisesi ydintä ja tunnet laajasti yrityskenttää monikansallisista suuryrityksistä pk-yrityksiin ja startupeihin, tule mukaan kehitysprojektiimme vahvistamaan yhteistyöverkostojamme ja rakentamaan uusia palveluita työnantajapalveluiden tehtäväalueelle.
Tehtävä on kokoaikainen, kahden vuoden määräaikaisuus työnantajayhteistyötä ja opiskelijoiden työllisyyttä kehittävässä projektissa.
Roolisi ja tavoitteesi
Tässä tehtävässä kehität ja koordinoit yhteistyötämme työnantajayritysten ja -organisaatioiden kanssa. Monipuolistat palvelu- ja tapahtumatarjontaamme ja laajennat kumppaniverkostoamme. Asiantuntijana etsit ja edistät ratkaisuja, jotka parantavat opiskelijoidemme mahdollisuuksia löytää harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja. Kehitämme palveluita asiakaslähtöisesti yhdessä laajan toimijaverkoston, kuten Aallon koulujen ja työnantajaverkoston kanssa, joten joustavuus ja motivaatio yhteiskehittämiseen ovat tärkeitä.
Keskeiset vastuualueesi:
- Vahvistaa Aalto-yliopiston työnantajaverkostoja eri toimialojen yritysten kanssa monikansallisista yrityksistä pk-sektoriin, kasvaviin startupeihin ja julkisorganisaatioihin
- Kehittää ja pilotoida yhteistyömalleja ja -palvelukonsepteja, jotka tukevat yritysten ja opiskelijoiden verkostoitumista ja opiskelijoiden työllistymistä
- Monipuolistaa sidosryhmäsuhteita ja rakentaa verkostokumppanuuksia
- Suunnitella ja toteuttaa yritystapaamisia, työpajoja ja esittelytilaisuuksia yhdessä muiden Aallon tiimien kanssa nykyisten ja uusien työnantajakumppanien sitouttamiseksi
- Kehittää ja ylläpitää asiakastietokantaa (CRM) yhdessä muiden account managerien kanssa
- Hoitaa aktiivisesti asiakaspalvelua ja työnantajapalveluitamme koskevia tiedusteluja
Olet osa Aalto-yliopiston yrityssuhteiden yksikköä, jossa sinulla on linjaesimies ja läheiset kollegat tukenasi. Päivittäisessä työssäsi toimit yhdessä muiden Aallon tiimien kanssa, kuten opiskelija- ja kouluyhteistyöstä vastaavan Career Design Labin kanssa.
Tehtävässä onnistuaksesi sinulla on:
- Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- Kokemusta uusien kumppanuuksien ja kumppaniverkostojen rakentamisesta ja hoitamisesta sekä uusien palveluiden kehittämisestä yhdessä potentiaalisten asiakkaiden kanssa
- Kokemus palvelumuotoilusta, markkinoinnista ja opiskelijarekrytoinnista HR-organisaatiossa katsotaan eduksi
- Monipuoliset organisointi-, vuorovaikutus-, viestintä- ja neuvottelutaidot sekä kyky innostaa ja sitouttaa erilaisia sidosryhmiä yliopistoympäristössä, yrityksissä ja julkisella sektorilla
- Tavoitteellinen ja käytännönläheinen työskentelyote, valmius monipuolisiin tehtäviin ja kyky viedä asiat ideasta toteutukseen
- Sujuva suomen ja englannin kielen taito
Tarjoamme
- Näköalapaikan yritysyhteistyön ja sidosryhmäsuhteiden monipuoliseen tehtäväkenttään akateemisessa ympäristössä
- Vahvan tuen Aallon yrityssuhteiden yksiköltä ja avoimen, kollegiaalisen ja proaktiivisen työkulttuurin
- Terveyttä ja hyvinvointia tukevat henkilöstöedut sekä mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen
- Viihtyisän työympäristön Otaniemen kehittyvällä kampuksella monipuolisten liikenneyhteyksien (esim. metro, Raide-Jokeri) varrella.
Hae tehtävää
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään sunnuntaina 9.8.2026. Jätä hakemuksesi yhtenä PDF-tiedostona, joka sisältää ansioluettelon ja motivaatiokirjeen, jossa tuot esiin motivaatiosi tähän tehtävään ja relevantin kokemuksesi sekä osaamisesi. Hakemuksia ilman motivaatiokirjettä ei käsitellä.
Työn on tarkoitus alkaa mahdollisimman pian.
Jos olet jo Aallon työntekijä, hae tehtävää Workday-järjestelmän kautta omalla työntekijäprofiilillasi (Internal jobs/sisäiset työpaikat).
Lisätietoja tehtävästä antaa: Esihenkilö Outi Toijala, Yrityssuhteiden yksikön vetäjä, 050 544 7096, tiistai 4.8. klo 13–13.45. Yrityssuhdeasiantuntija, projektipäällikkö Anne Kosola, 050 596 9395, maanantai 3.8. klo 15.00–16.00.
Emme vastaa sähköpostitiedusteluihin.
Lisätietoja: https://www.aalto.fi/fi/yritysyhteistyo
Aalto.fi
https://www.linkedin.com/school/aalto-university/
facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity