Pioneereja, pörriäisiä ja pystypökkelöitä
Aalto-yliopiston kampus on tuhansien eliölajien koti. Luonto elpyy ja kukoistaa lempeällä hoidolla ja kasvurauhalla.
Teksti: Minna Hölttä
Kuvat: Jaakko Kahilaniemi
Harvassa paikassa maisemanhoito törmää yhtä moneen historian kerrokseen kuin Espoon Otaniemessä.
Kampukselta löytyy pronssi- ja rautakauden muinaismuistoalue sekä satojen vuosien kartanohistoriasta muistuttava lehmuskuja. On ikoniset rakennukset, Alvar ja Aino Aallon laatima asemakaava – sekä valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön asema.
Fiksu suunnittelija toimii luonnon kanssa eikä sitä vastaan, sanoo Minttu Somervuori, Aalto-yliopiston kiinteistöyhtiö ACREn viherrakentamisen asiantuntija. Harkittu tuuppaus oikeaan suuntaan, paljon kasvurauhaa ja lempeä hoito tekevät ihmeitä.
Myös uudisrakennusten, pikaratikkakiskojen ja ihmisvirtojen keskellä.
Hiekkaa ja paahdetta
Kuivassa, karulta näyttävässä hiekkamaassa suikertaa siellä täällä tummanvihreitä, matalia kasvinalkuja.
Kangasajuruoho siinä tekee pioneerityötä uuden Marsio-rakennuksen ja vanhana päärakennuksena tunnetun Otakaari 1:n väliin viime syksynä perustetulla paahdeniityllä.
Niityt ovat Suomen runsaslajisimpia ja samalla uhanalaisimpia elinympäristöjä. Niiden väheneminen iskee kovaa erityisesti pölyttäjiin, joista lähes kaikki luonnonkasvit ja valtaosa viljelykasveistakin ovat riippuvaisia.
Otaniemessä niittyjen istutus torjuu luontokatoa samalla, kun se tukee nurmialueiden ja kuntan kanssa avointen elinympäristöjen strategiaa. Myös kaikki kampuksen nurmialueiden paikkakylvöt tehdään kukkivien kasvien siemensekoituksilla. Suurten puiden varjossa nurmikaunokaiset valaisevat maisemaa ja houkuttelevat perhosia.
Ravinteikkaassa maaperässä kangasajuruoho ja muut luonnonniittykasvit jäisivät auttamatta nopeakasvuisempien kilpailijoiden jalkoihin. Siksi Marsion niityn kasvualustaan sekoitettiin hiekkaa espoolaisen datakeskuksen työmaalta.
Toukokuun aurinko paistaa korkealta.
Auringon lämmittämiin hiekkapainaumiin syntyy öisin oma mikroilmastonsa, jossa hyönteiset mielellään yöpyvät.
Marsion niityn kylvöä varten lähialueiden kallioilta kerättiin esimerkiksi kalliohatikan, tuoksusimakkeen ja ketokäenmintun siemeniä; merenrannoilta muun muassa keltamaidetta, purtojuurta ja tahma-ailakkia.
Kangasajuruoho on Marsion edustan kaukaisin tulokas: se saapui Kirkkonummen Porkkalanniemeltä. Paikallinen alkuperä helpottaa kasvien sopeutumista ja varmistaa, että taantuvat lajit säilyvät kaupungissa
Kangasajuruoho on harjunsinisiipien ja muurahaissinisiipien elinehto: kyseiset perhoset munivat ainoastaan kangasajuruohon kukkiin ja kuoriutuvat toukat syövät vain sen lehtiä. Heinä-elokuussa ilmestyvät vaaleanpunaiset ja violetit kukat houkuttelevat perhosten lisäksi kimalaisia ja mehiläisiä.
Ravinnon lisäksi pörriäiset ja muut Otaniemen asukit tarvitsevat pesäpaikkoja. Jo lyhyen lentomatkan säteeltä löytyy lupaavia vaihtoehtoja.
Lahosta elämää
Punatiilisten rakennusten takana, pienen metsän reunassa, seisoo muutaman metrin korkeudelta katkaistu kuusi. Syysmyrskyssä kaatunut lajitoveri repäisi sen juuret puolittain irti, ja kuusi sai jäädä paikalleen vähitellen lahoavana pystypökkelönä.
Ensimmäisinä pökkelön valtaavat yleensä kukkajäärät, jumit ja monet muut lahopuukovakuoriaiset. Niiden tekemissä käytävissä pesivät erakkomehiläiset ja petopistiäiset. Pökkelöistä pitävät myös monet lintulajit, kuten uhanalaistuneet hömötiaiset.
Neljännes Suomen metsälajeista, noin 5 000 lajia, tarvitsee elääkseen lahopuuta. Luonnonmetsissä kuollutta puuta on neljännes, talousmetsissä siitä vain murto-osa. Ei siis ihme, että sadat suomalaiset metsälajit ovat nykyään uhanalaisia.
Lahopuulla elävät sieni- ja hyönteislajit muuttuvat lahoamisen edetessä. Siksi on tärkeää, että metsäalueella esiintyy eri puulajien eri lahoamisen vaiheessa olevia puunrunkoja.
Otaniemessä vaalitaan lahopuujatkumoa, jossa noin kolmasosa puista on vastikään kuolleita, kolmasosa keskilahoja ja kolmasosa pitkälle lahonneita. Kaikki kaatuneet puut jätetään maastoon ja maisemoidaan.
Kuusesta katkaistu pökkelö edustaa aivan jatkumon alkupäätä. Ystävällinen metsuri on sahannut sen yläreunaan lepakkoloven, joka tarjoaa päiväpiilon ja levähdyspaikan Otaniemessä viihtyville lepakoille.
Alueen halki liikkuu myös liito-oravia, joita pesii ainakin läheisellä Laajalahden luonnonsuojelualueella.
Suomi on uhanalaisen liito-oravan läntisin asuinpaikka. EU:n alueella liito-oravaa tavataan vain Suomessa ja Virossa. Arkaa yöeläintä ei helposti bongaa, mutta puiden tyveltä löytyvät keltaiset papanat kertovat sen vierailuista.
Jatkumon loppupäässä lahopuu muuttuu humukseksi sienten ja kääpien avustuksella. Näin ravinteet ja hiili palaavat kiertoon uusille eliösukupolville.
Lehdosta lammelle
Puiden varjossa ruoho kasvaa rehevän korkeana, ja korsien välistä pilkottaa sudenmarjan lehtiä. Ne paljastavat, että ollaan yhdessä Otaniemen lehtomaisista metsistä.
Kangasmetsän ja lehtometsän tärkein ero löytyy maaperän pinnasta. Kangasmetsässä maa-ainekset muodostavat selkeitä kerroksia; lehdoissa eloperäinen aines ja kivennäismaa ovat sekoittuneet mullaksi.
Juuri ravinteikas, miedosti hapan multa tekee lehdoista suomalaisen luonnon aarreaitan, jossa sekä lajimäärä että yksilötiheys ovat metsämaista kaikkein suurimpia. Otaniemessä kasvaa myös monin paikoin harvinaisia pähkinäpensaita, joiden lehdet tuottavat hajotessaan lisää arvokasta lehtomultaa.
Puiden vaaliminen oli tärkeä osa jo Alvar Aallon suunnittelufilosofiaa. Aalto painotti luonnon ja rakennetun ympäristön harmonista kokonaisuutta ja rinnakkaiseloa.
Otaniemen nykyinen puustostrategia kunnioittaa Aallon perintöä, mutta sen pitää ratkoa myös isoja haasteita. Niistä merkittävimpiä ovat ilmastonmuutoksen tuomat ongelmat: lämpötilan nousu, kuivuus, tuulet ja tuhohyönteiset.
Ongelmat piinaavat eniten mäntyjä ja kuusia. Lahopuun lisääminen voi auttaa torjumaan tuholaisia, sillä varsinkin kuusta piinaavaa kirjanpainajaa metsästävät petohyönteiset lisääntyvät juuri lahopuussa.
Uusissa istutuksissa suositaan kuitenkin lajeja, jotka kestävät paremmin muuttuvia olosuhteita. Niihin kuuluu esimerkiksi Ossinlammen rannalla kasvava euroopanpensaskoivu, Euroopan viimeisen jääkauden jäännelaji.
20-senttiset taimet tulivat Arboretum Mustilasta, jonka missiona on tulevaisuuden puiden ja kasvien koekasvatus ja tutkiminen.
Koivut istutettiin vuonna 2024 pieniin ryhmiin lammen ympäristöön. Asiantuntijat valitsivat kasvupaikan niin, etteivät taimet tarvitse erillistä kastelua. Ravinteita tulokkaat saavat lahoamaan jätetyistä koivunrungoista.
Euroopanpensaskoivu jää täysikasvuisenakin alle kolmemetriseksi ja sopii siksi hyvin myös rakennusten läheisyyteen.
Se edustaa hyvin Aallon kampuksen maisemanhoidon nykyfilosofiaa: sopeutumista, resurssiviisautta ja luonnon omien prosessien huomioimista.
Juuri sen Minttu Somervuori haluaisi kaikkien ymmärtävän.
”Puutarhanhoito voi ylläpitää staattista tilaa, mutta luonto muuttuu ja on jatkuvassa liikkeessä.”
Kampuksen luontotyön periaatteita
- Maaperän elinvoiman parantaminen
- Metsien uudistaminen myös sukkessiopohjaisesti eli niiden luonnollista kehitystä mukaillen, ei vain yksittäisinä istutuksina
- Kaupunkipuuston ja suurten maisemapuiden hyvinvoinnista ja tulevista puusukupolvista huolehtiminen
- Paikallisia lajeja suosivat istutukset nurmialueilla ja niityillä
- Vieraslajiriskien minimointi oman kasviaineksen lisäämisen avulla
- Korjausvelan lyhentäminen ja voimaperäisen hoidon korvaaminen lempeällä ohjauksella
- Ammattilaisten tiivis yhteistyö ja ammattiylpeyden vahvistaminen
- Vanhojen tapojen haastaminen tutkitulla tiedolla ja rohkeat kokeilut
- Yhteisöllinen oppiminen, uteliaisuus ja toimijuus osana luontotyön kulttuuria.
Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 38 syyskuussa 2026.