Aalto-yliopisto Junior

Ohjaajaksi Aalto-yliopisto Junioriin

Haemme Aalto-yliopiston opiskelijoita ohjaamaan toimintaamme.
Aalto junior students

Oletko kiinnostunut monipuolisesta lasten ja nuorten toiminnasta sekä talous-, taide-, luonnontiede- ja teknologiakasvatuksen järjestämisestä? 

Aalto-yliopisto Junior on monialainen oppimisyksikkö uteliaille! Meille tärkeää on rohkeus, vastuullisuus ja yhteistyö. Aalto-yliopisto Junior toimii yliopiston ja koulumaailman välillä. Toiminnalla inspiroidaan ja edistetään kauppatieteiden, taiteiden, teknologian ja luonnontieteiden oppimista sekä opetusta. Kohderyhmänä ovat lapset, nuoret, opettajat, koululaisryhmät ja perheet. Toimintamuotojamme ovat toiminnalliset opintokäynnit, leirit, tapahtumat, kurssit ja kilpailut. 

Etsimme opetus- ja ohjaustyöstä kiinnostuneita eri Aallon alojen opiskelijoita ohjaamaan työpajoja. Työ on pääasiassa osa-aikaista päivätyötä ja sovitettavissa joustavasti opintoihin. Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on jo aiempaa kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta työn tai harrastusten kautta. Työ on osa-aikaista ja sen palkka on 17,44 euroa / tunti.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, monipuolisen, hauskan ja kehittävän työn. Pääset työskentelemään motivoituneessa ja aidosti monialaisessa porukassa! Katso alakohtaiset ilmoitukset alta. 

Tehtävä edellyttää sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa. Sujuva ruotsin kielen taito (äidinkieli tai vastaavat taidot) luetaan eduksi, mutta ei ole pakollinen.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 7.8.2022 mennessä osoitteeseen [email protected]. Haastattelut aloitetaan heti ja työpaikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä, joten lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. 

Lue lisää meistä nettisivuiltamme.

Palkkaus: 17,44 euroa / tunti
Työ alkaa: perehdytyksellä syyskuun alussa 2022
Työn laatu: osa-aikainen

Haemme yhteensä noin kymmentä työntekijää seuraaviin tehtäviin:

Talous ja yrittäjyys:

Haetaan talouden ja yrittäjyyden sekä muiden monialaisten työpajojen ohjaajiksi neljää Aalto BIZin opiskelijaa. Hakijan tulee olla vähintään 2. vuosikurssin opiskelija.

Taide ja muotoilu:

Haetaan taiteiden ja muotoilun sekä muiden monialaisten työpajojen ohjaajiksi kahta Aalto ARTSin opiskelijaa. Hakijan tulee olla vähintään 2. vuosikurssin opiskelija.

Tekniikan alat (CHEM, ENG, SCI, ELEC):

Haetaan tekniikan alan ja muiden monialaisten työpajojen ohjaajaksi yhdestä kolmeen tekniikan alan opiskelijaa. Hakijan tulee olla vähintään 2. vuosikurssin opiskelija. Erityisesti haemme henkilöitä, joilla on hyvät tiedot joko lukion fysiikasta, kemiasta tai matematiikasta ja/tai hyvät ohjelmointitaidot. Kemian opiskelijalla tulisi olla käytynä kurssit CHEM-A1230 Orgaanisen kemian perusteet ja CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen.

Lisätiedot: Pilvi Saaristo [email protected]
 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu