Uutiset

Yritysten vastuullisuustoimiin tarvitaan lisää vaikuttavuutta ja osaamista

Vaikka yritykset tekevät paljon vastuullisuustoimia, toimilla ei läheskään aina saavuteta myönteisiä ympäristövaikutuksia tai vaikutuksia sosiaaliseen kestävyyteen. Tutkijat löysivät vastuullisuustoimien tieltä kolme kompastuskiveä.
Kuvassa näkyvät vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme ja vanhempi yliopistonlehtori Leena Lankoski.
Vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme ja vanhempi yliopistonlehtori Leena Lankoski peräänkuuluttavat yritysten vastuullisuutoimiin lisää vaikuttavuutta ja osaamista.

Yhdeksäntoista kansainvälisen yrityksen vastuullisuustoimia analysoinut tutkimus osoittaa, että yritysten toimet yhteiskuntavastuun kehittämiseksi eivät läheskään aina paranna niiden ympäristövaikutuksia tai vaikutuksia sosiaaliseen kestävyyteen.

”Yritykset ovat varsin aktiivisia vastuullisuuteen liittyvissä toimissaan ja usein pidetään itsestään selvänä, että näillä toimilla myös saadaan aikaan myönteisiä vaikutuksia ympäristöön ja sosiaaliseen kestävyyteen. Tutkimuksemme osoitti kuitenkin, ettei näin välttämättä ole”, kertoo vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme.

Kolme kompastuskiveä

”Kun analysoimme vastuullisuustoimien onnistumisen ja epäonnistumisen syitä, havaitsimme kolme keskeistä kohtaa, joissa vastuullisuustoimet voivat epäonnistua”, Halme kertoo.

Ensinnäkin vastuullisuustoimet voivat epäonnistua, jos yritys ei lainkaan reagoi ulkopuolelta tuleviin vastuullisuusvaatimuksiin tai sen reagointi ei ole riittävän kunnianhimoista. Seuraava epäonnistumisen mahdollisuus tulee vastaan, kun yrityksen pitäisi onnistua sisällyttämään vastuullisuustoimet osaksi normaalia toimintaansa. Tällöin yritys saattaa puheissaan antaa vaikutelman vastuullisuustoimien toteuttamisesta, mutta lupaukset eivät välttämättä toteudu käytännössä. Kolmanneksi yrityksen valitsemat vastuullisuuden kehittämisen toteutuskeinot saattavat olla tehottomia, vaikka se pyrkisikin aidosti edistämään vastuullisuuttaan.

”Jotta yritysten vastuullisuustoimista saadaan oikeasti tehokkaita, niiltä pitää vaatia innovatiivisia yrityksen ydinliiketoimintaan kohdistuvia vastuullisuustoimia, jotka ovat sekä relevantteja että kunnianhimoisia. Viherpesun yrittämiselle ei pidä antaa mahdollisuutta. Yritysten itsensä on puolestaan pidettävä huolta siitä, että niillä on riittävästi osaamista vastuullisuuteen liittyvissä asioissa. Ilman riittävää osaamista johto ja henkilöstö eivät pysty valitsemaan parhaita vastuullisuustoimia ja toteuttamaan niitä tehokkaasti,” Minna Halme sanoo.

Kauppakorkeakoulun kestävän kehityksen (Sustainability in Business, SUB) tutkijoiden Minna Halmeen, Leena Lankosken, Mika Kuisman ja työryhmän julkaisu When Is There a Sustainability Case for CSR? Pathways to Environmental and Social Performance Improvements voitti Business & Society -tiedelehden vuoden 2020 parhaan artikkelin palkinnon. Business & Society on vastuullisen liiketoiminnan alan johtava tutkimusjulkaisu.

Lisätiedot:

Professori Minna Halme
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, johtamisen laitos
minna.halme@aalto.fi
040 353 8251

Linkki tutkimusjulkaisuun Business & Society -lehdessä (vapaa lukuoikeus lokakuuhun 2021 saakka): https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/0007650318755648

Minna Halmeen ja Leena Lankosken blogikirjoitus aiheesta: https://businessandsociety.org/does-corporate-responsibility-deliver/

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Eeva Furman mustassa mekossa ja hansikkaissa seisoo keltaisten kukkien ja puiden täyttämällä niityllä.
Nimitykset Julkaistu:

”Koko urani meribiologista kestävyystieteilijäksi on ollut erittäin mielenkiintoinen”

Työelämäprofessori Eeva Furman on tehnyt suurimman osan työurastaan monitieteistä tutkimusta kestävyystieteissä.
Laskentatoimen Capstone-kurssin yksi opiskelijaryhmä ja vastuuprofessorit
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Laskentatoimen maisteriopiskelijat työstivät Fiskarsin sijoitustarinaa

Opiskelijoiden työllä voi olla todellinen vaikutus yrityksen ja sen liiketoiminta-alueiden kokonaisarvoon ja tulokseen tulevaisuudessa.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi maaliskuussa 2026

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Ihmisiä työskentelemässä pöydän ääressä, kannettavat tietokoneet, muistilaput ja kahvikupit. Yksi henkilö kirjoittaa muistiinpanoja.
Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ilmoittaudu Unite! Training Programme on Sustainability for Prospective Leaders -koulutusohjelmaan

Kansainvälinen verkkokoulutus opiskelijoille, opetushenkilöstölle ja johtajille, jotka haluavat edistää kestävän kehityksen aloitteita omissa organisaatioissaan. Ilmoittaudu viimeistään 13. helmikuuta 2026.