Uutiset

Yli sata opiskelijaa kehittää prosesseja edistämään julkisen sektorin digitalisaatiota

Seitsemän julkisen sektorin organisaatiota osallistuu Hackathon-kurssille.
Kurssin kick-off-tilaisuudessa opiskelijat jaettiin tiimeihin, jotka saivat heti ensimmäisen haasteen ratkaistavakseen ja esitettäväkseen muille kurssilaisille. Sisäministeriön tiimeistä yhden muodostavat Maxim Afteniy (vas.), Emma Salmela, Katja Nyyssölä ja Robert Wölker.

Aalto-yliopisto järjestää syksyllä 2016 monitieteisen kurssin yhdessä Accenturen ja valittujen julkisen sektorin organisaatioiden kanssa. Kurssi polkaistiin käyntiin 1.11. Design Factorylla Otaniemessä tapahtumalla, jossa virastojen haasteisiin tutustuttiin esityksin ja palvelusuunnitteluharjoituksin.

"Intensiivisen Hackathon-tapahtuman ympärille rakentuvan kurssin tavoitteena on Suomen julkisten palveluiden digitalisaation kiihdyttäminen", Accenturen johtaja Karri Saarelainen kertoo. Organisaatiot haastavat opiskelijat kehittämään ratkaisuja, jotka esimerkiksi helpottavat asiointia ja nopeuttavat prosesseja.   

Kurssille, joka järjestettiin ensimmäisen kerran viime keväänä, lähti nyt mukaan peräti seitsemän organisaatiota: Apotti-hanke, Patentti- ja rekisterihallitus, Poliisihallitus, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, sisäministeriö ja Suomen tulli. Viime keväänä mukana olivat HUS, Verohallinto ja Väestörekisterikeskus.

"Hackathon tukee Apotin ekosysteemiajattelua sekä laaja-alaista toiminnan uudistamistyötämme. Odotan innolla uusia näkemyksiä siitä, millaisia innovatiivisia palveluita Apottiin voidaan liittää", kertoo Apotin teknologiajohtaja Jari Renko. Apotti on laaja-alainen sosiaali- ja terveydenhuollon muutoshanke, jonka keskeisenä tavoitteena on alueellisesti yhtenäinen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä.   

Kansainvälisten opiskelijatiimien jäsenet Aallon ja Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoita

Reilun 100 opiskelijan odotetaan kehittävän luovia ja asiakaskeskeisiä ratkaisuja, jotka voidaan ottaa käyttöön nopeasti. Tällä kertaa kurssille osallistuu Aallon opiskelijoiden lisäksi myös 18 ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijaa Maanpuolustuskorkeakoulusta.

"Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus luoda ratkaisuja yhteiskuntamme keskeisille toimijoille ja odotan mielenkiinnolla sitäkin, että pääsen itse käyttämään näitä palveluja tulevaisuudessa", Kauppakorkeakoulun organisaatioviestinnän opiskelija Allu Pyhälammi kuvaili tuntojaan kick-offin päättyessä.

Kauppakorkeakoulu on rakentanut Hackathon-konseptia yhdessä Accenturen ja siihen kuuluvan palvelumuotoiluyksikkö Fjordin asiantuntijoiden kanssa.

"On upeaa nähdä, miten opiskelijat hyödyntävät tätä konseptia ja luovat uutta. Opiskelijat saavat kurssin aikana arvokasta oppia mm. palvelumuotoilusta ja prosessien suunnittelusta sekä syvällistä tietoa julkisen sektorin organisaatioista. Kurssi on kuuden opintopisteen arvoinen ja se on myös yksi Aalto-yliopiston Suomi 100 -hankkeista", Aalto-yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Johanna Bragge kertoo.

Braggen lisäksi Aallosta osallistuu kurssin toteuttamiseen Professor of Practice Esko Penttinen, apulaisprofessori Eeva Vilkkumaa, yliopistonlehtori Christa Uusi-Rauva, post-doc tutkija Jani Merikivi, tutkija Darius Pacauskas ja Hackathon-viikonloppuna useita vierailevia valmentajia, kuten professori Jarno Limnéll.

Hackathon-tapahtuma on marraskuun puolivälissä, paras tiimi palkitaan helmikuussa

Keskeinen osa kurssia on 17.–19.11. Urban Millissä Otaniemessä järjestettävä Hackathon-tapahtuma. Tiimeillä on tällöin 24 tuntia aikaa kehittää digitaalisia ratkaisuja virastojen haasteisiin. Haasteina ratkaistaan esimerkiksi, miten varusmiesten odottelua voitaisiin vähentää armeijassa ja miten Tulli voisi palvella asiakkaitaan nykyistä paremmin heidän tilatessaan tavaraa ulkomailta. Aallon akateemiset asiantuntijat ja mukana olevien organisaatioiden edustajat ovat haasteiden ratkaisemisessa opiskelijoiden tukena. Hackathonin jälkeen tiimit tekevät käytännön toteutusta asiakasorganisaation kanssa, ja joulukuussa he esittävät ideansa tuomaristolle. Parhaan innovaation kehittänyt tiimi palkitaan helmikuussa 2017.

Lisätietoja:
Projektin verkkosivut: https://nordic-events.accenture.com/hackathon/#/  

Seuraa Twitter-keskustelua ja osallistu siihen: #pshack100 #suomi100 #aalto

Aalto-yliopisto:
Johanna Bragge
Vanhempi yliopistonlehtori, tieto- ja palvelutalouden laitos
puh. 040 530 1032
[email protected]

Accenture:
Rita Mustonen
Projektipäällikkö
puh. 040 772 5715
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
ITP-opiskelijoita kesällä 2020. Kuva: Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

ITP kuuluu Aalto-yliopiston kesään

Jälleen kesällä 2023 Information Technology Program -kurssin opiskelijat ratkoivat erilaisia liiketoimintahaasteita.
Karita ja Jani
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriksi työn ohessa – väitöstutkimus avasi ovet deep tech -yrityksen tuote- ja teknologiakehitykseen

Karita Kinnunen-Raudaskoski ja Jani Lehmonen ovat Aalto-yliopiston kemian tekniikan tohtoreita, joille päivätyön ohessa tehty väitöstutkimus tiesi myös yötöitä, mutta antoi sitäkin enemmän.
Students at Aalto lecture hall in ENG orientation event
Opinnot Julkaistu:

Yli 700 opiskelijaa aloitti opintonsa insinööritieteiden korkeakoulussa

Uusi lukuvuosi alkoi 28.8.2023 uusien kandi- ja maisteriopiskelijoiden orientaatiotilaisuuksilla Kandidaattikeskuksessa.