Uutiset

Yhteiskunnallisia muutoksia nopeuttaa kiireen tuntu

Välttämättömältä tuntuva tarve yhteiskunnallisille muutoksille on usein sosiaalisesti rakennettua, jotta muutos saataisiin vietyä maaliin.

Onnistuneet ja nopeat yhteiskunnallisen muutosprojektit syntyvät usein aikaisempien epäonnisten yritysten perintönä, tuore Aalto-yliopiston tutkimus osoittaa. Yhteiskunnallisia muutoksia voidaan nopeuttaa luomalla tunne, että uudistuksella on kiire ja se on tehtävä juuri nyt.

Tällöin muutokselle rakennetaan niin sanottu aikaikkuna (window of opportunity), juuri tähän hetkeen sidottu mahdollisuus toteuttaa jokin suuri rakenteellinen muutos.

─ Aikaikkuna muutokselle saadaan luotua pitämällä asiaa pitkään esillä julkisessa keskustelussa, kuten nyt tehdään esimerkiksi julkisen sektorin leikkausten kohdalla. Tunne oikea-aikaisuudesta syntyy myös siitä, että on sopiva poliittinen tasapaino asian läpiviemiseksi, apulaisprofessori Robin Gustafsson kuvaa.

Viesti muutoksen välttämättömyydestä on tavoitettava toteutuksen tarpeeksi laaja joukko ihmisiä, jotka ovat sen kannalla.

─ Idean on innostettava asiasta päättäviä keskeisiä toimijoita. Muutoksen läpivientiä edesauttaa lisäksi se, että rakenteelliselle muutoksella annetaan suuri symbolinen rooli, apulaisprofessori Nina Granqvist kuvaa.

Nyt julkaistu tutkimus on ensimmäinen, jossa yhteiskunnallisten muutosten läpivientiä on tutkittu ajallisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena oli poliittinen hanke perustaa niin kutsuttu innovaatioyliopisto, joka johti myöhemmin Aalto-yliopiston syntyyn.

Tutkimus on vastikään julkaistu arvostetussa Academy of Management Journal -julkaisussa. Artikkelin abstrakti (artikkeli on maksullinen).

Lisätietoja:
Apulaisprofessori Nina Granqvist
Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu
p. 050 595 1759
[email protected]

Apulaisprofessori Robin Gustafsson
Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu
p. 050 316 0981
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Dawsonera-tietokannan toiminta on päättynyt

Dawsonera-tietokannan toiminta on päättynyt palveluntarjoajan selvitystilan vuoksi.
Woman wearing an orange-colored dress and standing on the grass in between birch trees
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Pienestä kuplasta toiselle puolelle maapalloa

Avleen Malhin nuoruudessa hänen maailmaansa ei mahtunut muuta kuin opiskelu ja vanhemmat. Nyt hän asuu toisella puolella maailmaa, suunnittelee autoilijoiden Airbnb:tä ja kannustaa naisia saavuttamaan tavoitteensa.
Magnetic materials
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi harppaus kohti magneettien ominaisuuksien äärimmäisen tarkkaa hallintaa

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jose Lado oli mukana tutkimuksessa, jossa keksittiin uusi tapa suunnitella eksoottisia turhautuneita magneetteja.
Pohjoisen ikirouta-alueen vehreää kasvillisuutta. Kuva: Ive van Krunkelsven
Tiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ikiroudan sulaminen voi lisätä kasvihuonepäästöjä luultua enemmän – syynä kasvien juurten vauhdittama lisähajotusilmiö

Lisähajotusilmiö voi yksinään johtaa jopa 40 miljardin hiilitonnin vapautumiseen ikiroudasta vuoteen 2100 mennessä.