Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiöltä 120 000 euron lisälahjoitus Aalto-yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle
Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiö on lahjoittanut kaikkiaan 720 000 euroa Aalto-yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle.
“Haluamme lahjoituksellamme tukea Aalto-yliopiston kauppatieteellistä koulutusalaa. Huomioimme lahjoituspäätöstä tehdessämme esimerkiksi kansainvälisesti suuntautuneen johtamisalan koulutuksen erittäin korkean tason”, sanoo Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiön asiamies Stefan von Knorring.
”Olemme erittäin kiitollisia tästä merkittävästä lahjoituksesta. On hienoa, että meillä tehty työ on tehnyt vaikutuksen ja lahjoituksen avulla voimme vahvistaa Kauppakorkeakoulun tutkimusta ja opetusta myös tulevaisuudessa. Kiitämme lämpimästi Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiötä lahjoituksesta”, sanoo Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman.
Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiö on perustettu vuonna 1973. Säätiön tarkoituksena on edistää koulutusta ja tutkimusta yritysjohdon toimialueella, ensisijaisesti Suomessa, mutta myös kansainvälisissä yhteyksissä.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Yliopiston lukuvuoden avajaistilaisuus 3.9.2023. Kuva: Mikko Raskinen](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_DayOne_opening_ceremony_6-9-2023_photo_by_Mikko_Raskinen_020_0.jpg?h=ac778ff2&itok=pa4KWaDJ)
Alumni, ovatko yhteystietosi ajan tasalla?
Kesällä 2024 Aalto-yliopisto toteuttaa tekstiviestikampanjan, jossa pyydetään alumneja päivittämään yhteystietonsa.Unite! Research Week 14.-18.lokakuussa, Grenoble-Autrans
Verkostoitumistapahtuma tohtoriopiskelijoille Unite!-verkoston yliopistoista.HR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.![Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/AaltoUniversity_photographer_Roee-Cohen_OE_2642.jpg?h=41f55a5b&itok=ngsmxLXf)