Uutiset

Vuoden nuori suunnittelija 2020 Ervin Latimer haluaa nostaa esiin vähemmistöjä

Latimerin voittotyö ammentaa drag-kulttuurista. Asukokonaisuudet leikittelevät sukupuolella ja ovat muunneltavia.
vaatemallit seisovat metsän keskellä ja katsovat kameraan
Ervin Latimer haluaa suunnitella vaatteita kaikille. Kuva: Hayley Lê

Aalto-yliopistossa opiskeleva muotisuunnittelija Ervin Latimer on voittanut Vuoden nuori suunnittelija 2020 -kilpailun. Raadin mukaan voittajatyö on rohkea ja siinä on tarinallisuutta.

Tänä vuonna 26. kertaa järjestetyn, vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnatun kilpailun tehtävänä oli suunnitella monikäyttöinen hybridivaate, jokataistelee kertakäyttökulttuuria vastaan. Opiskelijoilta toivottiin vaatetta, joka muuttuu tilanteen ja tarpeen mukaan.

Latimerin mallistossa vaatekappaleita yhdistelemällä niistä voi rakentaa kymmeniä asukokonaisuuksia. Vaatteet kiinnitetään nauhoilla, jolloin sama vaate muotoutuu erilaiseksi kulloisenkin käyttäjän mukaisesti.

Töidensä kautta Ervin Latimer haluaa nostaa esiin yhteiskunnan eri vähemmistöjä. Hän painottaa, että Suomen muotikuvastoissa harvemmin näkee esimerkiksi muita kuin valkoihoisia malleja.

Työssä on mukana myös ekologisuus. Latimerin mukaan se on olennainen osa nuorten suunnittelijoiden työtä. Hänen kilpailutyönsä materiaaleina on muun muassa kierrätysnahkaa ja villakangasta.

Vaate muovautuu identiteetin mukaan

lyhyttukkainen mies seisoo metsässä ja katsoo suoraan kameraan, harmaa puvuntakki ja monivärinen paita

Kilpailun raati arvosti Latimerin ideaa. Raadin mukaan Latimerin työ on rohkea ja siinä on tarinallisuutta. Visuaalisuuden lisäksi käyttäjä voi muuttaa omaa identiteettiään vaatteen mukaan.

Raadin mukaan Latimer on myös löytänyt oman tyylinsä, jossa kiehtova tarina, ihminen ja tuotteet muodostavat kokonaisuuden. Työssä on useita pieniä yksityiskohtia, jotka mahdollistavat muunneltavuuden niin mallin kuin kuosienkin osalta.

Latimer, 32, valmistuu suunnittelijaksi Aalto-yliopistosta tänä syksynä.

”Päädyin suunnittelijaksi puoliksi vahingossa. Opiskelin vaatetusalaa ensin Metropoliassa tavoitteenani saada töitä myyntiedustajana, sillä olen aina ollut yrittäjä- ja myyntihenkinen. Huomasin kuitenkin opintojen aikana, että suunnittelutehtävät kiinnostivat minua eniten. Siksi hain Aaltoon vaatesuunnitteluun.”

Latimer on työskennellyt Italiassa naistenvaatesuunnittelijana luksusmerkki Alyxilla ja Tanskassa pääsuunnittelijana muotimerkki Heliot Emililla. Hän julkisti tiistaina myös yhteistyömallistonsa tekstiilivalmistaja Vallilan kanssa. Hän on suunnitellut afrikkalais-amerikkalaisen, 92-vuotiaan Howard Smithin ylijäämäkankaista malliston, johon kuuluu työtakki ja työhousut sekä kaksi erilaista kassia.

Vuoden nuori suunnittelija on Suomen Messujen ideoima ja sen rahoittaa Suomen Messusäätiö. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1995 alkaen. Viime vuoden nuori suunnittelija oli Emma Saarnio, myös Aalto-yliopistosta.

Tunnustuksen lisäksi Latimer saa 5 000 euron stipendin ja osaston vuoden 2021 I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Voittoisa asu nähdään myös messujen I love fashion -muotinäytöksissä.

Latimerin kilpailutyö on esillä Kämp Gallerian toisen kerroksen Garden Room -näyttelytilassa 15.9.–4.10.2020.

Yhteystiedot:

Ervin Latimer, ervin@ervinlatimer.fi, Instagram @lervern, www.ervinlatimer.fi

Kuvat:

Kuvia voittoasusta kuvapankissa http://mediabank.messukeskus.com, https://bit.ly/3bxqWS6

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Miika Mattinen
Nimitykset Julkaistu:

Miika Mattinen on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian ja materiaalitieteen laitokselle

FT Miika Mattinen on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian ja materiaalitieteen laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on Mikroelektroniikan kemia ja prosessit.
Kuva opiskelijoista juttelemassa
Opinnot Julkaistu:

Back on track –työpajasarja 29.9. & 27.10.2026

Starting Point of Wellbeing järjestää kahden kerran työpajasarjan sinulle, joka olet edennyt opinnoissa toiveitasi hitaammin tai palaat tauon jälkeen opintoihin. Workshop on monikielinen, yhteisenä kielenä käytämme englantia.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi lukuvuonna 2026-2027

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Kolme puhujaa lavalla Aalto Founder Talks -tilaisuudessa, yleisö istuu hämärässä salissa.
Opinnot Julkaistu:

Tutustu Aalto Founder Schooliin

Aalto Founder School auttaa opiskelijoita kehittämään ajattelutapaa ja taitoja, joiden avulla voi luoda jotain uutta. Kaikille Aallon opiskelijoille avoin Founder School tarjoaa useita tapoja tutustua yrittäjyyteen Founder Talksin, Founder Minorin ja Founder Sprintin kautta.