Vuoden Aurinkoenergiateko -tunnustus Aallon kokeiluhankkeen vetäjälle

Karoliina Auvinen vastaanottaa Vuoden Aurinkoteko 2018 -palkinnon ATY ry:n toiminnanjohtaja Christer Nymanilta. Kuva: Mikko Arvinen / Sähköala.
ATY:n toiminnanjohtaja Christer Nyman luovutti palkinnon Helsingin Messukeskuksessa Finnbuild-messuilla pidetyssä Aurinkoseminaarissa. Kiitospuheessaan Auvinen kertoi jakavansa palkinnon FinSolar-taloyhtiökokeilun toimijoiden kesken: ”Kunnianosoitus kuuluu kyllä koko hankkeen porukalle. Tämä on tiimityötä ja hankkeissa on ollut mukana lukuisia henkilöitä. Minä olen vain näkyvänä kasvona kunnianosoituksen saajana.”
Vuoden Aurinkoteko 2018 –palkinnon perusteena on FinSolar-hankkeessa tehty työ aurinkoenergian edistämiseksi taloyhtiöissä. Ylipäänsä Auvisen pitkäjänteinen työ aurinkoenergian edistämisen puolesta Suomessa katsottiin tunnustuksen arvoiseksi.
FinSolar-hankkeen aurinkosähkökyselytutkimuksen tulokset ja politiikkasuositus julkistettiin 30.8.2018 Aallossa pidetyssä aamiaistilaisuudessa, jonka sisällöstä uutisoitiin laajasti kotimaisessa mediassa. Näkyvyys johti toimittajien tiedusteluihin asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle, joka vahvisti vievänsä asiaa eteenpäin lainsäädäntöasteelle.
Aurinkoteknillinen yhdistys valitsee vuosittain Vuoden Aurinkoenergiateon.
Valinnan kohde on henkilö, yritys, yhteisö tai vastaava, joka on edistänyt omalla toiminnallaan aurinkoenergian näkyvyyttä ja käyttöä Suomessa.
Keskustelu aurinkosähkön tärkeydestä taloyhtiöissä jatkuu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla 31.10.2018 pidettävässä kaikille avoimessa Aurinkosähkö kiinnostaa taloyhtiöissä – miten esteet ylitetään? Smart Energy Talks –tilaisuudessa: http://smartenergytransition.fi/fi/aurinkosahko-kiinnostaa-taloyhtioissa-miten-esteet-ylitetaan-keskustelutilaisuus-31-10-2018/.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Karoliina Auvinen, FinSolar-hanke, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
p. 050 462 4727
[email protected]
Projektikoordinaattori Allu Pyhälammi, Smart Energy Transition -hanke, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
[email protected]
Taustatietoa:
FinSolar-hanke: http://finsolar.net
Aurinkosähkökysely asunto-osekeyhtiöiden osakkaille 2018: tulokset ja yhteenveto.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Kestävällä rakentamisella saatiin toimiva ja viihtyisä Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulu lämpiää maahan kaivetuilla 74 maalämpökaivolla.Otaniemessä kehitetty uusi supermusta materiaali puusta
Tieteen ja teknologian alati kehittyvässä maailmassa on tiettyjä ilmiöitä, jotka kiehtovat jatkuvasti niin tieteentekijöitä, taiteilijoita kuin suurta yleisöäkin. Yksi tällainen ilmiö on supermustat materiaalit.