Uutiset

Vuoden alumni Kari Knuutila: Aalto-yliopistossa katsotaan pitkälle tulevaisuuteen

Teollisuudessa pääsee Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumnin mukaan näkemään sen, kuinka kestävästä kehityksestä voi tulla liiketoimintaa.
Kristiina Kruus ja Kari Knuutila
Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus ja vuoden alumni 2019 Kari Knuutila.

Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumniksi 2019 on valittu tekniikan tohtori, Outotec Oyj:n teknologiajohtaja Kari Knuutila. Hän on toiminut koko uransa ajan tiiviissä yhteistyössä Kemian tekniikan korkeakoulun kanssa ja tukenut oppilaitosta sekä strategisesti tärkeän metallurgian tutkimuksen, että kehitystyön osalta.

Knuutila valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1982 ja väitteli tekniikan tohtoriksi 1989. Opiskeluajoilta Knuutilalle on jäänyt mieleen erityisesti yhdessä tekeminen.

”Vappuaatot ainakin ovat olleet keskeisiä. Ylipäätään kaikki sellainen, mitä on tehty yhdessä.”

Monialainen yhteistyö korkeakoulujen, opiskelijoiden, tutkijoiden ja yritysten välillä on hänen mukaansa tärkeää. Knuutila toteaa, että hänen aikanaan kemian tekniikan korkeakoulussa oltiin enemmän omissa siiloissa. Eri alojen välistä yhteistyötä ei juuri nähty.

”Olin poikkeus, kun suoritin metallurgina lyhyen kemian! Nyt ollaan kaikki alat yhdessä ja se tuo kyllä vahvuutta.”

Knuutila kantaa huolta siitä, kuinka Kemian tekniikan alalle saataisiin enemmän opiskelijoita Suomesta ja maailmalta. Motivaatio matematiikan, fysiikan ja kemian opiskeluun pitäisi hänen mukaansa saada heräämään jo koulussa.

Uranäkymät ovat hyvät ja alan teollisuus tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia yliopisto-opinnoissa opitun teorian ja luonnontieteen ilmiöiden soveltamiseksi käytäntöön. Teollisuudella on hänen mukaansa myös avainrooli kestävän kehityksen ja kiertotalouden edistämisessä.

”Teollisuudessa pääsee toteuttamaan uusia vastuullisempia ratkaisuja ja näkemään sen, kuinka kestävästä kehityksestä voi tulla liiketoimintaa”, Knuutila toteaa.

Erilaisten korvaavien materiaalien tutkimus on Knuutilan mukaan juuri nyt globaalistikin merkityksellistä. Esimerkiksi sähköautojen yleistyessä on välttämätöntä löytää uusia kestäviä, yleisempiä vaihtoehtoja harvinaisille akkukemikaaleille.

”Juuri tätä Aalto-yliopistossa ollaan hyvin vahvasti tekemässä. Täällä katsotaan pitkälle tulevaisuuteen, eikä ainoastaan tämän päivän teollisuuden tarpeisiin.”

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Aalto Running Clubin jäseniä seisomassa portaissa.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat haastavat Aalto‑yhteisön tukemaan yrittäjyyttä ja innovaatioita

Aalto Running Clubin opiskelijat kutsuvat Aalto‑yhteisön mukaan keräykseen, joka tukee opiskelijoita ja vahvistaa Aallon innovaatiotoimintaa.
verkostoitumista
Yhteistyö Julkaistu:

Kauppakorkeakoulu on liittynyt Amcham Finlandin jäseneksi

Amcham edistää kansainvälistymistä, innovaatioita, liiketoiminnan kehittämistä ja kestäviä kumppanuuksia Suomessa.