Vuoden 2023 saavutukset esillä ENG Awards Galassa
Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Kari Tammi isännöi korkeakoulun vuotuista palkintotapahtumaa 29.2.2024.
Noin 120 henkilöä kokoontui Design Factoryn Stage-tilaan Puumiehenkuja 5:ssä kuulemaan dekaanin esitystä päättyneestä vuodesta ja juhlistamaan kollegoilleen myönnettyjä palkintoja. Tammi itse aloitti ensimmäisen viisivuotisen kautensa korkeakoulun dekaanina heinäkuussa 2023.
Tilastojen ja tapahtumien merkeissä etenevä vuosikatsaus antoi ajoittain tilaa palkintogaalalle, jossa jaettiin sekä korkeakoulun omia tunnustuksia että Suomen itsenäisyyspäivänä 2023 myönnetyt ansiomerkit. Palkintojen saajat edustivat Insinööritieteiden korkeakoulun opiskelijoita, opettajia, tutkijoita ja palveluhenkilökuntaa.
Palkinnot 2023
Dekaanin esityksen ohella jaettiin korkeakoulun yhteisöön tunnustuspalkintoja ansiokkaasta työstä tutkimuksen, opetuksen, vaikuttavuuden ja palveluiden aloilla. Tavan mukaisesti dekaani jakoi myös edellisvuoden itsenäisyyspäivänä myönnetyt kunniamerkit.
Väitöskirjapalkinnot
Viisi tuoretta tohtoria palkittiin vuoden 2023 aikana julkaistuista väitöskirjoistaan:
- Juho Uzkurt Kaljunen väitöskirjastaan Waste nutrients harvested: Design and evaluation of nitrogen and phosphorus recovery processes utilizing membrane contactor and adsorption techniques
- Joonas Lehtovaara väitöskirjastaan Takt production and decentralized decision-making: improving construction production flow with novel planning & control approaches
- Zhenkun Li väitöskirjastaan Bridge health condition assessment using instrumented moving vehicles
- Milad Omidi väitöskirjastaan Material Properties of Planar Lattices
- Malith Prasanna Rupasingha Arachchige väitöskirjastaan Combined experimental and numerical study on ice block breakage
Julkaisupalkinnot
Kolmelle tutkijalle myönnettiin vuoden 2023 aikana julkaistuista tieteellisistä artikkeleista dekaanin julkaisupalkinnot:
- Yifu Lan artikkelistaan Bridge frequency identification in city bus monitoring: a coherence-PPI algorithm (muut tekijät: Zhenkun Li, Keijo Koski, Ludovic Fülöp, Timo Tirkkonen ja Weiwei Lin)
- Jussi Juola artikkelistaan Practical recommendations and limitations for pushbroom hyperspectral imaging of tree stems (muut tekijät: Aarne Hovi ja Miina Rautiainen)
- Maria Inês Silva artikkelistaan Review of conventional and advanced non-destructive testing techniques for detection and characterization of small-scale defects (muut tekijät: Evgenii Malitckii, Telmo G. Santos and Pedro Vilaça)
Vuoden opetusteko -palkinto
Konetekniikan laitoksen yliopistonlehtori Tom Gustafssonille myönnettiin vuoden 2023 opetustekopalkinto tunnustuksena hänen työstään kandidaattitason mekaniikan opetuksen hyväksi. Perusteluissa mainitaan erityisesti hänen opiskelijakeskeinen lähestymistapansa opettamiseen sekä hänen vetämänsä 350 osallistujan statiikan kurssi.
Opiskelijoiden kannustuspalkinnot
Kahdelletoista korkeakoulun opiskelijalle myönnettiin gaalassa kannustuspalkinnot. Fuksi- ja maisterikapteenit saivat tunnustuksen työstään uusien opiskelijoiden tutustuttamiseksi yliopistoyhteisöön, ja kiltojen hallitusten opintovastaavat palkittiin osallistumisestaan korkeakoulun komiteatyöhön sekä yhteistyöstä korkeakoulun eri elinten kanssa.
- Fuksikapteenit
- Anna Öörni ja Lumikki Poutanen, Koneinsinöörikilta
- Ninni Tähti ja Sakari Mäntynen, Maanmittarikilta
- Ella Koivisto ja Miika Luhtamäki, Rakennusinsinöörikilta
- Maisterikapteenit
- Varpu Soini, Koneinsinöörikilta
- Daniel Guzman Monet, Maanmittarikilta
- Aino Juvakka, Rakennusinsinöörikilta
- Hallitusten opintovastaavat
- Ollimatti Särkelä, opintoministeri, Koneinsinöörikilta
- Vilma Puusaari, opintomestari, Maanmittarikilta
- Sofia Ahola, opintovastaavan, Rakennusinsinöörikilta
Vaikuttavuuspalkinto
Rakennetun ympäristön professori Matti Kummu sai vuoden 2023 vaikuttavuuspalkinnon tunnustuksena ansioistaan tutkimustulosten tiedottamisessa tiedeyhteisölle ja suurelle yleisölle. Palkintoa vastaanottaessaan Kummu esitti kiitoksensa myös viestintäpalveluille avustaan tutkimukseen liittyvässä tiedottamisessa.
Vuoden palveluteko -palkinto
Tänä vuonna vuoden palveluteosta palkittiin kaksi korkeakoulun henkilöstöpaveluiden jäsentä. HR Partner Merja Seppänen ja HR Advisor Paula Thomsson-Levä saivat tunnustukset erinomaisesta työstä ja yhteistyöstä sekä henkilöstöpalveluiden sisäisesti että muiden korkeakoulun elinten kanssa.
Itsenäisyyspäivän kunniamerkit 2023
Tasavallan presidentti myönsi kunniamerkin kolmelle korkeakoulun yhteisön jäsenelle itsenäisyyspäivänä 2023:
- Seija Erander-Luukkanen, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein (SVR M I kr)
- Terhi Saarinen, Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi (SVR Ar)
- Leena Korkiala-Tanttu, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki (SVR R I)
Lue lisää uutisia
Ehdota Vuoden opetusteko 2025 -palkinnon saajaa Insinööritieteiden korkeakoulussa
Insinööritieteiden korkeakoulun henkilökuntaa ja opiskelijoita pyydetään ehdottamaan Vuoden opetusteko 2025 -palkinnon saajaa. Palkinto myönnetään erityisen ansiokkaasta yksittäisestä opetusteosta tai opetuksen pitkäjänteisestä kehittämisestä.
Kunniamerkkejä aaltolaisille itsenäisyyspäivänä 2025
Tasavallan presidentti antaa 6.12. kunniamerkkejä Aalto-yliopiston työntekijölle. Onnittelut saajille!
Millennium-teknologiapalkinnon nimeämiskausi käynnistyi
Palkintoehdokkaiksi haetaan innovaatioita paremman elämän puolesta - sinäkin voit ehdottaa.