Uutiset

Verkkoyhteisöt muuttavat media-alaa

Yleisöllä on yhä suurempi vaikutusvalta median sisältöihin.

Yhteisluominen kehittää mediasisältöjä ja journalistisia käytäntöjä. Tämä kävi ilmi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Professor of Practice Nando Malmelinin vetämässä ”Creative leadership in media management” -tutkimushankkeessa, jossa pureuduttiin luovuuden johtamiseen media-alan organiaatioissa ja verkostoissa.

Tapaustutkimusten kohteiksi valittiin aikakauslehtien kustantamiseen erikoistuneen A-lehdet Oy:n Demin ja Lilyn toimitukset. Ne ovat tunnettuja kehittyneestä ja menestyksekkäästä yhteistyöstä verkkoyhteisöjen kanssa.

– Aikakauslehtiala on erityisen kiinnostava sektori median muutoksia analysoitaessa, sillä vahvojen perinteiden kyllästämä toimiala muuttuu poikkeuksellisen nopeasti. Alan yritykset ovat siirtyneet painettujen julkaisujen tuottajista laajemmin monimediasisältöjen tuottajiksi. Tämä edellyttää uusien toimintatapojen, konseptien ja liiketoimintamallien luomista. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaisten perinteisiä kanavia, mediaratkaisuja ja palveluja yhdistävien alustojen, mediabrändien laajennusten ja sisällöllisten kumppanuuksien kehittäminen, Nando Malmelin kertoo.

Itsenäisempiä toimijoita

Malmelinin mukaan median yleisöistä ja käyttäjistä on tullut on yhä itsenäisempiä toimijoita, joilla on aiempaa enemmän vaikutusvaltaa mediasisältöihin sekä niiden ideoimiseen, luomiseen, tuotantoon ja jakeluun. Mediayritykset luovat ja kehittävät sisältöjä yhä enemmän yhdessä aktiivisten yleisöjen, yhteisöjen ja kumppanien kanssa.

Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti mediabrändin toimitusten ja organisaation ulkopuolisen käyttäjäyhteisön väliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen sisältöjen tuottamisessa, jakelussa ja kehittämisessä. Tutkimuksen mukaan aktiivinen verkkoyhteisö mahdollistaa yleisön syvällisen ymmärtämisen, kuluttajien tarpeiden ja toimintaympäristön tuntemisen sekä käyttäjien voimakkaan sitoutumisen.

Media-alan verkkoyhteisöistä on toistaiseksi vain vähän systemaattisesti tuotettua tutkimustietoa ja ammattialalla niitä koskevat käytännöt ovat vasta kehittymässä.

Tutkimushankkeen rahoitti Helsingin Sanomain Säätiö, ja se toteutettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksen organisaatioviestinnän yksikössä. Tutkimushankkeesta on julkaistu myös Malmelinin ja Mikko Villin toimittama kirja ”Mediajohtaminen – Näkökulmia uudistuvaan media-alaan” (Gaudeamus, 2015).

Raportti tutkimuksen tuloksista (Helsingin Sanomain Säätiö)

Tutkimuksen tulokset on julkaistu seuraavissa artikkeleissa:

Malmelin, Nando & Villi, Mikko (2015): Co-creation of what? Modes of audience community collaboration in media work. Converge: The International Journal of Research into New Media Technologies.
Linkki julkaisuun: con.sagepub.com/content/early/2015/06/30/1354856515592511.abstract

Malmelin, Nando & Villi, Mikko (2015): Audience community as a strategic resource: Emerging practices. Journalism Practice.
Linkki julkaisun abstraktiin: www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/17512786.2015.1036903

 

Yhteydenotot ja lisätietoja:
Nando Malmelin
Professor of Practice
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh. 040 524 8094
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Eero Eloranta
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti

Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.
Picture of Marika Tervahartiala and Kamyar Hasanzadeh after the event in front of the Hybrid Stage area.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näkymiä avoimeen dataan: Aalto Research Data Uncovered

Marika Tervahartiala ja Kamyar Hasanzadeh astuivat lavalle kertomaan tutkimuksestaan geograafisen ja visuaalisen datan parissa avoimen datan näkökulmasta.
Photo of a bolometer
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kvanttitieteilijät onnistuivat mittaamaan mikroaaltosäteilyn tehon ennennäkemättömällä tarkkuudella

Tutkijat uskovat, että uusi laite voi mullistaa mikroaaltosäteilyn mittaamisen ja on huima harppaus kvanttiteknologialle.
SSD posters
Mediatiedotteet Julkaistu:

Maailman ja Suomen suurimmat kestävyystieteiden tapahtumat saman katon alle ensi vuonna

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat mukana järjestämässä suurta kestävyystieteiden kansainvälistä konferenssia kesäkuussa 2024. Helsingissä ja Espoossa järjestettävä tapahtuma yhdistää kansainvälisen SRI-kongressin ja Sustainability Science Daysin.