Uutiset

Verkkomainonta ärsyttää ja unohtuu helposti

Väitöstutkimuksen tulokset auttavat mainostajia luomaan tehokasta mainontaa dynaamisessa ja monisyisessä online-ympäristössä.

Informaatiotulva ja verkossa olevien mainosten määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Tämä näkyy myös koko ajan laskevissa mainosten klikkausmäärissä ympäri maailman.

Mainoksilla on kuitenkin vaikutuksia, vaikkei niitä klikattaisikaan. Huomion herättäminen onnistuu yleensä helposti, mutta kaikki mainosten saama huomio ei ole välttämättä positiivista, kertoo Kauppakorkeakoulusta väitellyt Jarmo Kuisma.

Hän selvitti työssään sitä, kuinka kuluttajat havaitsevat ja muistavat verkkosivuilla olevia mainoksia ja reagoivat niihin. Testitilanteissa 120 aikuisen katseen kulku näytöllä tallennettiin silmänliikekameralla, kun heille näytettiin erilaisia staattisia ja liikkuvia bannerimainoksia verkkosivuilla.

Erityisesti kuluttajia ärsyttävät ruudulle odottamatta ilmestyvät mainokset, jotka pakottavat katsomaan niitä ja estävät tai haittaavat hetken aikaa tiedonhakua varsinaiselta sivulta.

– Ärsytystä lisää vielä se, että usein mainosten teema ei ole samansuuntainen verkkosivujen sisällön kanssa.  Kuluttajat oppivat nopeasti välttämään heille epäoleellisten mainosten katsomista.

Liike kiinnittää huomion

Ihmisen havaitsemismekanismit ovat kehittyneet aikojen kuluessa, eivätkä ne muutu hetkessä. Liikkeen nopea havaitseminen suojaa vaaroilta, joten animaation liike herättää yleensä nopeasti huomiota myös ruudulla.

– Lehmät eivät lennä, mutta mainoksissa ne voivat ja joskus ”luonnottomat” keinot mainonnan huomionherättäjinä ovat tehokkaita. Toisaalta tehokas mainos ei vain kiinnitä huomiota vaan sen on kyettävä ylläpitämään kiinnostusta, jotta se ehtii vaikuttaa katsojan muistiin, mielikuviin ja ostopäätöksiin.

Vaikka mainos huomattaisiin hyvin, ei sitä aina kuitenkaan muisteta. Tätä voi auttaa jo pienikin toistojen määrä, mikä lisää sekä mainosten havaitsemista että muistamista. Vapaa surffailu saa ihmiset pysähtymään paremmin mainosten katseluun kuin tarkan tiedon etsiminen sivuilta tai vaativamman lukutehtävän suorittaminen.

Tutkimus auttaa verkkomainonnan tekijöitä saamaan kuluttajan huomio mainos- ja informaatiotulvan keskellä tätä ärsyttämättä.

Lukiessa fiksaatiot osuvat lähinnä tekstiin, mutta myös mainokset havaitaan. (Tekstiä lähempänä oleva mainos sai enemmän huomiota etenkin animoituna).

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
A person typing on a laptop, with notebook and table open, sun shines on the items
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Digiklinikka paransi hoidon saatavuutta Pohjanmaalla – vaikutuksia tutkittiin poikkeuksellisen laajassa satunnaistetussa kokeilussa

Aalto-yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät, millaiset ihmiset käyttivät perusterveydenhuollon chat-palveluita ja miten ne vaikuttivat palveluiden käyttöön Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Ryhmä iloisia ihmisiä seisoo portaikon edessä värikkäiden säkkituolien kanssa.
Yhteistyö Julkaistu:

Siirtymä vetytalouteen on maraton, ei pikamatka

Toimintansa ensimmäisten vuosien aikana Vetyinnovaatiokeskus on rakentanut tohtorikoulunsa ympärille aktiivisen yhteisön ja käynnistänyt Inventors-ohjelman.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Uudet e-kirjasovellukset korvaavat Adobe Digital Editions -ohjelman 20.5. alkaen

DRM (Digital Rights Management) -suojattujen e-kirjojen lataaminen muuttuu palveluissa Ebook Central, EBSCO eBooks ja VLeBooks. Adobe Digital Editions korvataan uusilla, saavutettavuutta paremmin tukevilla sovelluksilla.