Uutiset

Venetsian biennaali avautuu viikonloppuna

Aalto-yliopiston tutkijat ja taiteilijat ovat mukana Taideyliopiston koordinoimassa tutkimuspaviljongissa.
Venetsian tutkimuspaviljonki

Suomalaiset keramiikkataiteilijat tekevät pilaantuneen maan näkyväksi Venetsian tutkimuspaviljongissa. Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen taiteellinen tutkimus Working with Soil on valittu yhdeksi Venetsian kolmannen tutkimuspaviljongin hankkeista.

Hanke toteutuu tutkimuslaboratoriona, jossa kiinnitetään huomio maaperän pilaantumisen ongelmaan taiteen keinoin. Tutkimuksessa käytetään paikallista, teollisten ja yhdyskunnan toimintojen seurauksena pilaantunutta maa-ainesta ja merenpohjaan kertynyttä lietettä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen pilaantuneiden maiden asiantuntijoiden kanssa.

Aalto-yliopistosta osallistuu tutkimuspaviljonkiin myös toinen taiteellisen tutkimuksen projekti Artistic Intelligence Research Alternator (AIRA) yhteistyössä Taideyliopiston Disruptive Processes -projektin kanssa.

Taideyliopiston koordinoima tapahtuma

Kolmatta kertaa toteutettava tutkimuspaviljonki tuo esiin taiteellisen tutkimuksen näkökulmaa maailman tunnetuimman nykytaidetapahtuman yhteydessä. Se tarjoaa alustan taiteellisesta tutkimuksesta nousevalle ajattelulle, keskustelulle ja yhteistyölle. Tällä kertaa paviljongin ohjelma jäsentyy seitsemän kansainvälisen tutkimussolun ympärille. Lähes viisikymmentä taiteilija-tutkijaa osallistuvat vajaan vuoden mittaiseen prosessiin, jossa tutkimuspaviljongin teemat ja ohjelma versovat ja muovautuvat yhteisissä keskusteluissa.

Tutkimuspaviljonki on Taideyliopiston koordinoima jatkuva projekti ja se toteutetaan yhteistyössä Louise ja Göran Ehrnroothin säätiön ja kansainvälisten kumppanien kanssa. Pääkumppanit ovat Aalto-yliopisto, Valand Academy of Arts at the Gothenburg University, University of Applied Arts Vienna, Interlab Hongik University Seoul, ja Taipei National University of the Arts.

Tutkimuspaviljonki on toiminnassa toukokuusta elokuun loppuun 2019. Tapahtumapaikkana on vanha luostarirakennus Sala del Camino.

Lue lisää:

Taiteilijat saastuneen maan äärellä

Fiktion ja toden suhde muutoksessa

Ympäristökysymykset esille keramiikkataiteen keinoin

Research Pavilion #3: Research Ecologies

www.researchpavilion.fi

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valentina Arrietta's photo by Valentina Arrietta.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Valentina Arrietta: Palaute on aina lahja

"'Joskus tuntuu, että kamppailen yksin hylkäämisen ja julkaisemiseen liittyvien odotusten kanssa. Mutta jos puhun jonkun toisen kanssa, huomaan, että heilläkin on omat taistelunsa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja huomata, että lopulta en kulje yksin näissä kengissä."
Inside Artist team pitching at Art & Tech Final 2023
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Aalto Digital Creatives Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa myönnettiin tukea viidelle luovan alan projektille

Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa jaettiin viidelle tiimille yhteensä 60 000 euroa ja mahdollisuuksia hyödyntää Aalto Studios infraa. Voittajien projekteissa yhdistetään taidetta ja teknologiaa uraauurtavilla tavoilla.
Aalto University Väre building pictured in spring time.
Yhteistyö Julkaistu:
A closeup of a woman in green light wearing goggles that reflect colourful pixels
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Syyskuussa aloittaa 15 uutta akatemiatutkijaa

Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle rahoituksen 15 akatemiatutkijan tehtävään.