Valokeilassa Aallon nuoret muodin tekijät

Huhtikuisen Hyères Fashion Festivalin jälkeen Aalto-yliopiston opiskelijoilla on vuorossa kiireinen toukokuu, joka sisältää peräti neljä merkittävää muotitapahtumaa, joista ensimmäinen on osa Pekingin Moi Helsinki ‑tapahtumaa (14. toukokuuta), lisäksi Aallon muotiosaamista esitellään osana TAF:n Millennium-palkintogaalaa. Toukokuu huipentuu vuotuisiin Näytös- ja Tekstiili16-näytöksiin (25. toukokuuta) osana Aalto Festivalia.
Aalto-yliopiston opiskelijoita ja alumneja on kehuttu tuoreesta ja uskaliaasta otteesta Vogue-, The New York Times- ja Wallpaper-lehdissä ja monissa muissa huipputason julkaisuissa.
– Olemme todella innostuneita saadessamme esitellä opiskelijoita ja heidän näkemyksiään muodista. Olemme ylpeitä heidän työstään ja siitä, että meillä on jotain aidosti uutta annettavaa muotimaailmalle – jotain todella eloisaa ja intohimoista, toteaa Aalto-yliopiston muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen.
Pekingin Moi Helsinki -tapahtumassa järjestettävä ”10 X Aalto” -näytös esittelee Aalto-yliopiston seitsemän opiskelijan ja kolmen alumnin töitä. Näytöksessä esitellään muun muassa Satu Maarasen (Hyères-voittaja vuonna 2013), Rolf Ekrothin (Scandinavian Designers Nest ‑palkinnon voittaja ja vuoden nuori suunnittelija 2015 sekä Hyèresin finalisti vuonna 2016) ja Akino Kurosawan (Hyèresin finalisti vuonna 2016) mallistot.
Viime vuosina nuorille ammattilaisille suunnatun Hyèresin muotisuunnittelukilpailun pääpalkinto on myönnetty kahdesti Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta tuleville mallistoille. Vuonna 2012 viimeisen vuoden opiskelijat Siiri Raasakka, Tiia Sirén ja Elina Laitinen saivat Grand Prix ‑palkinnon miestenvaatemallistostaan ja keväällä 2013 suunnittelija Satu Maaranen voitti pääpalkinnon. Tänä vuonna finaalissa menestystä miestenvaatemallistolla saivat Hanne Jurmu ja Anton Vartiainen, jotka palkittiin Chloé-palkinnolla sekä tuomariston kunniamaininnalla. Heidän lisäkseen finaaliin ylsivät myös Rolf Ekroth ja Akino Kurosawa. Keväällä 2015 Elina Määttänen, Sophie Sälekari ja yhteistyössä toimineet Elina Äärelä ja Heini-Maria Hynynen valittiin Hyères Fashion Festivalin kymmenen finalistin joukkoon. Viime vuoden finalistit Elina Määttänen ja Sophie Sälekari ovat jo saaneet töitä Euroopan suurista muotitaloista.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Poissaolot töistä on suurin syy siihen, että naisia on toimitusjohtajina miehiä vähemmän
Naiset ovat aliedustettuina toimitusjohtajan tehtävissä, koska he viettävät enemmän aikaa työmarkkinoiden ulkopuolella niinä vuosina, joina heidän uransa on nousussa. Naiset myös hakeutuvat miehiä vähemmän myynnin ja tuotannon tehtäviin, joista toimitusjohtajia tyypillisesti rekrytoidaan.
Kiinnostaako Aalto Space ja mekaaninen suunnittelu? Tervetuloa konesuunnitteluprojektin Gaalaan 1.12.
MEC-E1003 Machine Design Project -kurssin opiskelijat esittelevät prototyyppejään yleisölle. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös yhteistyöprojekteja Aalto Space -tiimin ja professori Jaan Praksin kanssa.
Henry Tirri: Teknologialiiketoiminnan skaalaaminen vaatii vahvaa strategista ja psykologista osaamista
Hyvä professori tai liiketoimintajohtaja jakaa viisautta, joka karttuu vain vuosien myötä.