Uutiset

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu

Vauraiden länsimaisten kaupunkien ruokahuolto on vaativa suoritus, johon liittyy myös merkittäviä kielteisiä seurauksia, kuten ympäristöhaittoja, puutteellisia terveysvaikutuksia, epäreiluja kauppakäytäntöjä ja epäeettisiä viljelymenetelmiä. Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 

Fodor lähestyy aihetta muotoilun näkökulmasta ja osoittaa, että ruokaan liittyvät tilat ovat murroksessa. Esimerkiksi supermarketeissa on salaattibaareja, kokkikouluja ja kahviloita samalla, kun perinteisiä kassapisteitä korvataan digitaalisilla maksutavoilla. Fodorin mukaan muutosta voitaisiin ohjata nykyistä vahvemmin yhteisen hyvän suuntaan esimerkiksi lyhentämällä ruokaketjuja ja vähentämällä kertakäyttöpakkausten määrää.

Tutkimus nostaa esiin myös sen, että ruokatilojen suunnittelua ohjaavat osin vanhentuneet mallit. Keittiöiden tilankäyttö perustuu yhä pitkälti sata vuotta vanhaan, Frankfurtin keittiöksi kutsuttuun malliin. Se palvelee suuren perheen kotitaloutta, joka syö yhdessä kotiäidin valmistamaa päivällistä. Sen sijaan esimerkiksi valtaosa helsinkiläisistä asuu nykyisin yksin. Suunnittelussa tulisi huomioida paremmin yhteiskunnan muutoksia, on kyse sitten asumisesta, ruokaketjuista tai jätehuollosta.  

Väitöskirja esittelee joukon suunnitteluperiaatteita ja käsitteellisiä työkaluja, jotka tekevät kaupunkien ruokaympäristöihin liittyvistä kysymyksistä lautasen ja planeetan välillä konkreettisempia niin päättäjille kuin luovien alojen ammattilaisillekin.

Kata Fodorin väitös tarkastettiin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa 27.3.2026.

Teksti: Marjukka Puolakka

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 38 syyskuussa 2026.

Lue lisää:

Kitchen think-over: Framing food system challenges through design in affluent Western cities

Kollaasi elementeistä, jotka muodostavat kaupunkisyöjien ruokaympäristöt ja yhdistävät tai erottavat heidät ruokajärjestelmästä.

Väitös muotoilun alalta, MAA Kata Fodor

Kitchen Think-Over: Framing Food System Challenges through Design in Affluent Western Cities (väitöskirjan nimi)

– Tapahtumat
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Metallikuulat geometrisella lankaverkolla, kehys vaaleaa puuta ja neljä hopeista ruuvia
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Pitsinypläyksellä voidaan valmistaa muotoaan muuttavia tekstiilirakenteita

Tutkijat ovat kehittäneet pitsinypläykseen perustuvia tekstiilirakenteita, jotka voivat muuttaa muotoaan ympäristön muutosten seurauksena. Tutkimuksessa yhdistyvät perinteinen käsityötekniikka, aktiiviset materiaalit ja tietokonemallinnus.
Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.