Uutiset

Vaihto-opiskelijasta start-up-maailmaan ja väitöskirjan tekijäksi

NordSecMob-ohjelmasta valmistunut Vilen Looga väitteli kesäkuussa. Tätä ennen hän oli ehtinyt perustaa Aallon kollegoiden kanssa startupin.
vilen_looga_700x400_fi_fi.jpg

Tarton yliopistossa tietotekniikkaa opiskellut Vilen Looga lähti Aaltoon (silloiseen TKK:hon) vaihto-opiskelijaksi ystävänsä ja yliopiston hyvän maineen innoittamana, vaikka ei ollut aiemmin käynyt Suomessa. Vuoden vaihto-opiskelun jälkeen hän päätti hakea NordSecMob-kaksoistutkinto-ohjelmaan, joka tunnetaan nykyään SECCLO-nimellä. ”Mielenkiintoisinta kurssien ja niiden aihepiirien lisäksi oli ohjelman kansainvälisyys sekä Aallon opiskelun käytännönläheisyys, hyvät yhteydet yritysmaailmaan ja jokakesäiset kesätyöt tutkimusryhmässä”, kuvailee Vilen opiskelua Security and Mobile Computing –maisteriohjelmassa.

Kysyttäessä, mitä välineitä Vilen sai opiskelusta työelämää varten, hän viittasi valmistumispäivän puheeseensa: ”Aallossa opiskellessa ymmärsin, että asiat, joita odotin oppivani, eivät olleetkaan niin tärkeäitä, ja toisaalta opin paljon sellaista, jota en odottanutkaan oppivani.” Tärkeiksi opituiksi taidoiksi nousivat kursseilla harjoitetut esiintymis- ja vuorovaikutustaidot sekä ryhmässä työskentelyn myötä saadut yhteistyötaidot.

Valmistumisen jälkeen tohtorinopinnot houkuttelivat yritysmaailmaan siirtymistä enemmän, mutta Vilen lähti kuitenkin opintojen ja väitöskirjan tekemisen ohessa mukaan perustajaksi eräästä Aallon tutkimusprojektista alkunsa saaneeseen, VimAI-nimiseen start-upiin. Tämä yritys kehittää rakennusten sisätiloissa liikkumiseen liittyvää iMoon-nimistä sovellusta, joka ohjaa käyttäjää suunnistamaan kohteessa oikeaan paikkaan älypuhelimella otetun kuvan avulla. Yhtenä yrityksen perustajista Vilenin toimenkuvaan kuuluu niin teknisempää työtä, kuten datan louhintaa tai analytiikkaa, kuin liiketoiminnan ja asiakassuhteiden hoitamista. Business Finlandin rahoituksella aloittanut yritys järjestää siemenrahoituskierroksen tulevana syksynä.

Diplomityönsä matkapuhelinten energiatehokkuudesta tehnyt Vilen sai kesäkuussa valmiiksi väitöskirjansa "Energy effiency in large-scale Internet-of-Things networks", jossa hän esittää, kuinka käyttäjän ja sovelluksen käyttäytymisellä on tärkeä rooli langattoman, Internetiin kytketyn laitteen akun kulutuksessa.

Nykyisille ja tuleville kaksoistutkinto-ohjelman opiskelijoille opintoihinsa tyytyväinen tekniikan tohtori haluaa toivottaa onnea ja menestystä.

NordSecMob toimii nykyään nimellä SECCLO (Master's Programme in Security and Cloud Computing). Seuraava hakuaika tähän Erasmus Mundus -kaksoistutkinto-ohjelmaan on 15.11.2018 - 4.1.2019.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!
Isoisänsilta Helsingissä.
Opinnot Julkaistu:

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahaston apurahat haettavissa 31.1.2024 asti

Apurahoja myönnetään talon- ja sillanrakennuksen aloilla suoritetuista opinnoista tai kannustuksena aihealueiden jatko-opiskelijoille.
Esa Saarisen Filosofia Systeemiajattel, kuva: Mikko Raskinen
Opinnot Julkaistu:

Kuuletko muumipilvien kutsun? Esa Saarinen luennoi taas Aalto-salissa tammi- ja helmikuussa

Filosofi ja emeritusprofessori Esa Saarinen tekee paluun Aalto-saliin 10. tammikuuta ja 28. helmikuuta.
Alvari square winter
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston kevään 2024 kurssit on julkaistu

Ilmoittautuminen avoimen yliopiston kevään kursseille alkaa aikaisintaan 11. joulukuuta.