Uutiset

Uusiutuvan energian varastoinnin tutkimushanke sai tavoitellun Horizon 2020 -rahoituksen

Aalto-yliopiston osuus rahoituksesta on noin puoli miljoonaa euroa.

Euroopan komissio on myöntänyt “ELCOREL - Electrochemical Conversion of Renewable Electricity into Fuels and Chemicals” -tutkimushankkeelle rahoituksen Horizon 2020 -ohjelman Marie Skłodowska-Curie Actions Innovative Training Network -hausta.

Rahoitus on muotoa European Training Networks, eli se on tarkoitettu rahoittamaan yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yksityisen sektorin toimijoiden yhteisiä tohtorinkoulutusohjelmaverkostoja. Rahoitusmuoto on erittäin kilpailtu: tuoreessa haussa se myönnettiin alle kymmenelle prosentille hankkeista.

Aalto-yliopiston työtä hankkeessa johtaa professori Tanja Kallio, ja sen osuus rahoituksesta on noin puoli miljoonaa euroa.

”Hankkeen suuri tavoite on jarruttaa ilmastonmuutosta”, Kallio kiteyttää.

”Tuulen ja auringon kaltaisten kausiluontoisten uusiutuvien energioiden ongelma on niiden varastointi huipputuotannon aikana suvantovaiheita varten. Me kehitämme sähkökatalyyttejä ja teknologioita, jotka mahdollistavat tuotetun sähköenergian varastoimiseksi kemialliseksi sidosenergiaksi.”

Vaihtoehtoja platinalle

Hanketta koordinoi Heyrovsky Institute of Physical Chemistry. Muita osallistujia ovat Aallon lisäksi Leidienin yliopisto, Kööpenhaminan yliopisto, Institute of Chemical Research of Catalonia ICIQ sekä Avantum ja DeNora -yritykset. Aallon roolina on vastata synteeseistä, sähkökemiallisesta karakterisoinnista sekä teknologian skaalauksesta ja integroinnista.

”Haluamme kehittää materiaaleja, joissa ei käytetä platinan kaltaisia saatavuudeltaan haastavia ja kalliita, kriittisiä raaka-aineita. Käytännössä pyrimme kehittämään menetelmiä, joilla voidaan tuottaa sähköenergian avulla polttoaineeksi sopivaa vetyä vedestä tai hiilipohjaisia yhdisteitä hiilidioksidista tai hiilimonoksidista”, Tanja Kallio selittää.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kuvassa kaksi miestä testaavat lennokkia pellolla.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Tarkempi ennuste vaatii uudenlaista dataa”

Aallon opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha antoi yrityksen perustajille resursseja kehittää ja testata konseptia.
Kuvassa on nainen testaamassa älylaseja.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Kohtasin todellisen ongelman ja tartuin toimeen”

Opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha mahdollisti toimivan prototyypin rakentamisen.
Shimmering Wood -näytteitä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusia tutkimuseettisiä suosituksia – Alueina tekoäly tutkimuksessa sekä luonto ja ympäristö

Tutkija, tutustu uusiin suosituksiin ja perehdy myös muuhun tutkimuksen eettiseen ohjeistukseen.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu kirjaston teemakokoelmiin

Uusi palvelu Aalto-Primossa