Uutiset

Ulkoalueiden suunnitteluohjeella kohti yhteisöllistä ja kestävää kampusta

Otaniemen kampuksen ulkoalueiden suunnitteluohje on julkaistu. Sen tarkoituksena on antaa suuntaviivat yliopiston toimintoja sekä luonnon ja ihmisten hyvinvointia tukevien ulkoympäristöjen kehittämiseen. Lisäksi ohjeen tavoitteena on vahvistaa kampuksen tunnistettavaa identiteettiä sekä pitää yllä ulkoalueiden laatutasoa.
Dipolin uudistettu ulkoalue
Kuva: Aapo Pihkala / ACRE

Otaniemen kampusalueen ulkoalueiden suunnitteluohje on julkaistu syksyllä 2023. Ohjeen mukaisesti ulkoalueiden suunnittelussa korostuvat viihtyisyys, monikäyttöisyys ja saavutettavuus, samalla alueen rikasta historiaa ja luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen. Suunnitteluohjeessa avataan kattavasti myös alueen historiaa, mikä auttaa ymmärtämään nykypäivän valintoja sekä pohjustamaan tulevia suunnitelmia.

Ohjeen laadinnassa on huomioitu Aalto-yhteisön tarpeet, sidosryhmien näkemykset sekä alueen kulttuurihistorialliset ja luontoarvot. Tiedonkeruu on perustunut muun muassa yhteisöltä saatuun Leesman-kampuskyselyn palautteeseen, sidosryhmien kanssa käytyihin keskusteluihin sekä alueen luontoa ja kulttuurihistoriaa koskeviin tutkimuksiin. 

Vetovoimainen ja kestävä lähiluonto

Kampuksen ulkoalueet halutaan pitää jatkossakin kampuksen vetovoimatekijänä. Otaniemen alue on kansainvälisestikin arvioiden erittäin vehreä ja luonnonläheinen yliopistokampus. Toisaalta kampuksen muuttuessa ulkotilojen käyttö monipuolistuu ja niiden tulee mahdollistaa arjen sujuvuus sekä tapahtumat. Yhteystarpeet muuttuvat ja lisääntyvät sekä käyttöaste kasvaa uusien toimintojen rakentuessa. 

"Kampuksen ulkoalueiden identiteetti koostuu sen eri osien summasta. Otaniemi on kokonaisuutena yhdistelmä luontoa, arkkitehtuuria ja historiallisia kerrostumia, Alvar Aallon perinnöstä alueen kartano- ja muinaishistoriaan. Jokainen polku, penkki ja istutus kertoo tarinaa kampuksen historiasta ja on osa sen tulevaisuuden kudosta. Vahvaa identiteettiä halutaan vaalia, käsi kädessä ulkoalueiden hyvän toiminnallisuuden kanssa," kertoo suunnitteluohjeesta vastaava projektipäällikkö Aapo Pihkala ACREsta.

Otaniemen kampuksen ulkotilojen suunnitteluohjeen sekä taustoitusta ohjeeseen liittyen löydät tästä linkistä.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A Bloc Buddy Week järjestetään marraskuussa
Kampus Julkaistu:

Buddy Week -tarjouskampanja A Blocissa

Kauppakeskus A Bloc on Otaniemen sydän, ja Buddy Week -viikolla 9.–15. marraskuuta se sykkii tavallista kovempaa.
Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa modernin rakennuksen edessä
Kampus Julkaistu:

Tervetuloa kielipäiville 5.11. klo 11.30!

Tule kuulemaan, millaista opetusta tarjoamme Kielikeskuksessa, tutustumaan opettajiin ja keskustelemaan heidän kanssaan, hommaamaan haalarimerkkejä ja pelaamaan pelejä, joilla jossa testaat kielitaitoasi!
Ihmiset kävelevät kaupunkirakennuksen ohi suuren puun alla, jossa on vihreitä ja kelta-oransseja syyslehtiä.
Kampus Julkaistu:

Viisas ennakointi vahvistaa kampuksen tulevaisuutta

Aalto-yliopiston kampukselle laadittu ilmastoriskiselvitys tunnistaa keskeiset ilmastonmuutokseen liittyvät uhat ja mahdollisuudet sekä arvioi niiden vaikutuksia eri tulevaisuusskenaarioissa.
MWP
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikan korkeakoulun väitöskirjatutkijat voittivat ensimmäisen ja toisen palkinnon MWP nuorten tutkijoiden haastekilpailussa

Elijah Garcia voitti ensimmäisen palkinnon ligniinipohjaisia funktionaalisia materiaaleja käsittelevällä tutkimuksellaan, ja Emily Hart sai toisen palkinnon puupohjaisiin vettä hylkiviin tekstiilikuituihin keskittyvästä tutkimuksestaan.