Uutiset

Tutkijat valjastivat hiivat valmistamaan vasta-aineita – turvallinen ja edullinen menetelmä voi auttaa sairauksien kukistamisessa

Uudessa menetelmässä hiivaa käytetään SARS-CoV-2-viruksen ja muiden virusten vasta-aineiden kasvattamisessa.
Antibodies

Rokotteista odotetaan kuumeisesti ratkaisua koko maapalloa riivaavaan koronapandemiaan. Monet rokotteista on kuitenkin kuljetettava ja varastoitava erittäin kylmissä lämpötiloissa, mikä ei aina ole mahdollista.

Yksi tulevaisuuden vaihtoehto virusten vastaisessa taistelussa voi olla uusi neutraloivien vasta-aineiden valmistusmenetelmä, jonka työmyyrä on lähes joka kodista ja laboratoriosta löytyvä ainesosa: leivinhiiva.

”Hiiva on tunnettu, turvallinen ja edullinen tuotanto-organismi, jota on jo pitkään käytetty insuliinin valmistuksessa. Uskomme, että se voi tarjota turvallisen, edullisen ja teknologisesti yksinkertaisen vaihtoehdon erilaisten vasta-aineiden valmistusta varten”, Aalto-yliopiston professori Alexander Frey kertoo.

Aalto-yliopiston tutkijat ovat jo onnistuneet viljelemään SARS-Cov-2:ta neutraloivia vasta-aineita useiden eri hiivalajien avulla. Valmistamista varten tutkijat selvittävät ensin jo sairastaneiden henkilöiden verestä saatujen vasta-aineiden koodaussekvenssit. Sen jälkeen vasta-aineen geneettiset tiedot lisätään isäntäorganismiin, tässä tapauksessa hiivaan, ja se valjastetaan tuottamaan lisää vasta-ainetta.

Vasta-aineet ovat olennainen osa immuunivastettamme, joka antaa suojan aiemmin kohdattuja taudinaiheuttajia vastaan. Neutraloivia vasta-aineita voitaisiin antaa esimerkiksi riskiryhmille tai ihmisille, joita ei voida rokottaa. Tämänhetkisen tiedon mukaan niiden antama suoja voi kestää jopa puoli vuotta[i]. Neutraloivilla vasta-aineilla potilas saa myös suojan lähes välittömästi, toisin kuin aktiivisen immunisoinnin eli esimerkiksi rokottamisen kohdalla.

 ”Hiivaviljelyä varten tarvittavaa perusosaamista ja tiloja on saatavilla lähes joka puolella maailmaa. Siksi toivomme, että tätä menetelmää voidaan kehittää edelleen kohti teollista tuotantoa. Teknologia voi auttaa varmistamaan, että tuleviin pandemioihin on saatavilla ratkaisuja maailmanlaajuisesti”, Frey sanoo.

Aalto-yliopiston tutkijat keskittyvät nyt vasta-aineen tuotannon kehittämiseen ja vasta-aineiden tarkempaan analyysiin sekä tuotannon kasvattamiseen hiivan muuntelun avulla.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Shankar Deka on sähkötekniikan ja automaation laitoksen apulaisprofessori.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Robotiikka tarvitsee turvallisia käyttäytymismalleja

Robotiikka ja autonomiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Algoritmit, jotka kestävät häiriöitä ja epävarmuustekijöitä järjestelmässä ja ympäristössä, ovat kehityksen kannalta kriittisiä.
kuva puhelimesta ihmisen kädessä
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kuinka helpottaa tekstin näpyttelyä puhelimella? Tutkijat loivat ensi kertaa ihmisen tekstinsyöttöä simuloivan tekoälymallin

Malli auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät sujuvoittavat ja mitkä puolestaan vaikeuttavat puhelimen näpyttelyä erilaisilla käyttäjäryhmillä.
Tundramaisema, jossa maassa yläosastaan avoimia tutkimuskammioita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus selvitti ilmastonmuutoksen vaikutusta tundralla: lämpeneminen voi lisätä hiilen vapautumista hälyttävästi

Ilman ja maaperän lämpeneminen sekä maaperän kuivuminen lisäsi hiilen vapautumista tundran ekosysteemistä.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!