Tommy Lindgren: “Arkkitehtuurin työkalut eivät ole neutraaleja – ne vaikuttavat siihen, mitä lopulta rakennetaan”
Mitä tutkimuksesi käsittelee?
”Tutkin väitöskirjassani arkkitehtien ja suunnittelijoiden käyttämiä visuaalisia välineitä ja sitä, miten ne vaikuttavat suunnitteluun ja rakennushankkeiden etenemiseen. Väitän, että arkkitehtuuripiirustukset eivät vain esitä suunnitelmia tai välitä eri osapuolten ajatuksia, vaan ne osallistuvat aktiivisesti siihen, millaiseksi rakennettu ympäristömme muodostuu.
Arkkitehdit eivät suunnittele vain piirustusten avulla, vaan myös niiden ehdoilla. Piirustukset, diagrammit ja muut suunnittelun välineet vaikuttavat siihen, mitä hankkeessa voidaan esittää, mistä pystytään keskustelemaan ja millaisia ratkaisuja pidetään toteuttamiskelpoisina.
Ne myös koordinoivat eri osapuolten toimintaa, asettavat suunnittelulle rajoja – ja toisaalta mahdollistavat uusia ratkaisuja. Siksi on tärkeää ymmärtää, miten nämä välineet toimivat yhdessä ja ohjaavat hankkeiden suuntaa.
Usein ajatellaan, että arkkitehti muodostaa mielessään vision ja esittää sen piirustuksina muille. Todellisuudessa suunnittelu ei kuitenkaan ole näin suoraviivaista. Emme luo asioita tyhjiössä, vaan aina jonkin välineen avulla. Välineet mahdollistavat tietynlaisen ajattelun ja ilmaisun, mutta samalla ne rajaavat sitä, mitä pystymme näkemään ja esittämään.”
Mikä tutkimuksessasi on tärkeää?
“Keskeinen väitteeni on, että käyttämämme työvälineet eivät ole neturaaleja, vaan niillä on omia taipumuksia. Ne auttavat meitä tekemään jotakin hyvin, ja jossain kohtaa ne voivat olla myös esteitä. Suunnittelun välineiden valinta voi joko tukea hankkeen tavoitteita tai häiritä niiden toteutumista.
Tapaustutkimuksena tein havaintoja Low2No-korttelihankkeesta Helsingin Jätkäsaaressa, joka lähti liikkeelle kunnianhimoisista kestävän kehityksen tavoitteista, mutta päätyi lopulta tavanomaisempaan lopputulokseen.
Tapaus osoittaa, ettei riitä, että hankkeella on kunnianhimoiset tavoitteet ja hyviä ideoita. Tarvitaan myös oikeanlaiset välineet, joiden avulla tavoitteet voidaan sovittaa yhteen hankkeen käytännön reunaehtojen kanssa. Niillä voidaan myös ohjata hankkeen suuntaa ja auttaa pitämään kiinni sen tavoitteista. Jos niiden vaikutusta ei tunnisteta, hanke voi ajautua kauas alkuperäisestä visiostaan.”
Tommy Lindgren“Jos suunnittelun välineiden vaikutusta ei tunnisteta, hanke voi ajautua kauas alkuperäisestä visiostaan.”
Mitä tutkimuksestasi voi seurata?
“Arkkitehtien lisäksi myös tilaajien, rakennuttajien ja viranomaisten pitäisi ymmärtää, miten piirustukset, kaavat ja muut asiakirjat ohjaavat hankkeita ja palvelevatko ne todella sitä, mitä hankkeella halutaan saavuttaa. Välineitä ei pidä nähdä vain teknisinä apuvälineinä, vaan osana suunnittelua ja päätöksentekoa.
Tutkimukseni keskeinen viesti on, että kun suunnittelun välineet tunnistetaan paremmin, niitä voidaan käyttää tietoisemmin hankkeiden tavoitteiden edistämiseen. Suunnittelun välineet kannattaa siis nähdä mahdollisina liittolaisina. Oikein valitut välineet voivat auttaa sovittamaan yhteen luovuuden, sääntelyn ja rakentamisen käytännön vaatimukset.
Kun ymmärrämme paremmin, miten suunnittelun välineet vaikuttavat hankkeisiin, voimme myös kehittää käytäntöjä, jotka tukevat kestävää kaupunkikehittämistä. Välineiden tietoinen valinta voi auttaa myös osallistamaan suunnitteluun laajemman joukon ihmisiä. Kaikki eivät osaa tulkita arkkitehtuuripiirustuksia, eikä yksi esitystapa tavoita kaikkien näkökulmia. Siksi on tärkeää miettiä, millaiset välineet auttavat eri osapuolia osallistumaan ja tuomaan esiin omia tarpeitaan.
Sama ajattelu pitäisi tuoda myös arkkitehtuurin opetukseen. Kun opiskelijat oppivat tunnistamaan suunnitteluvälineiden mahdollisuudet ja rajoitukset, he voivat käyttää niitä tietoisemmin – ja tarvittaessa kehittää uusia tapoja suunnitella. Näin välineistä voi tulla suunnittelun rajoitteiden sijaan sen liittolaisia.”
Lindgrenin artikkeliväitöskirja Vibrant figures. Visual tools as mediators within the actor networks of the development of the built environment tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa 5. marraskuuta 2026.
Yhteystiedot:
Lue lisää uutisia
Aalto-yliopistolle erinomaiset tulokset kansallisessa avoimen tieteen seurannassa
Aalto-yliopisto saavutti korkeimman 5-tason kansallisessa avoimen tieteen seurannassa. Kokonaisarvosanan nousua siivitti avoimen oppimisen kehitys.
Näin Suomesta tuli kvanttialan edelläkävijä
Pitkäjänteinen panostus kvanttitieteen ja -teknologian perustutkimukseen on tehnyt Suomesta kokoaan suuremman pelurin alalla, joka on kriittinen myös EU:n teknologisen omavaraisuuden kannalta. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa koko kvanttialan arvoketju on omissa käsissä.
Suomalaista designia ja opiskelijatöitä esillä Tokion ARTEK-myymälässä
Contemporary Collected -näyttelyssä esitellään suomalaista muotoilua, opiskelijoiden töitä sekä Suomessa toimivien niin nousevien kuin vakiintuneidenkin suunnittelijoiden, käsityöläisten ja valokuvaajien teoksia.