Kuinka tohtoriopinnot eroavat maisteriopinnoista?
Maisteri- ja tohtoriopintoja on vaikeaa edes verrata toisiinsa. Maisteriopintojen aikana pääasiassa hankitaan tietoa. Tohtoriopinnoissa kyse ei ole kursseista. Jatko-opiskelijoiden on suoritettava vain 40 opintopisteen verran kursseja, jotka voi käydä muutamassa kuukaudessa. Muu aika käytetään tutkimukseen.
Tohtorikoulutuksessa opiskelijat voivat päästää potentiaalinsa valloilleen ja käyttää osaamistaan tärkeiden ja haastavien ongelmien ratkaisemiksi. Teemme tiedettä ja pyrimme julkaisemaan. Voimme todella vaikuttaa yhteiskuntaan – ja jopa ihmiskuntaan.
Mikä tohtoriopinnoissa on parasta?
Minulle paras asia tohtoriopinnoissa on mahdollisuus toteuttaa unelmia. Etenkin tekniikan alalla meille asetetaan hyvin vähän rajoja. Voimme valita monista erilaisista tutkimussuunnista ja tohtoriopintojen aikana on myös helppoa vaihtaa suuntaa, jos tilanne vaatii. Toinen tärkeä asia on yhteisö. Kun jollakulla on haasteita tai joku ei löydä vastausta kysymykseen, ympärillä on aina ihmisiä, jotka tekevät parhaansa auttaakseen ja tukeakseen.
Yliopisto on täydellinen paikka tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä. Meillä on käytettävissämme kehittyneet tutkimuslaitteet, tiedeyhteisössä jaetaan kokemuksia ja tarjolla on monia rahoitusmahdollisuuksia, mikä on myös erittäin tärkeää. Tohtoriopinnoista voi muodostua yhdistelmä työtä, harrastusta ja elämäntyyliä useiksi vuosiksi, mikä on mahtavaa!
Millaista kansainvälistä kokemusta olet saanut opintojesi aikana?
Tohtorikoulutuksen alussa osallistuin kansainväliseen kesäkouluun Tanskassa. Se oli tieteellisesti erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen. On mieltä avartavaa nähdä, miten muut tekevät asioita. Olin suunnitellut tutkimusvierailua Belgiaan yhteistyökumppaneideni kanssa, mutta se peruttiin koronakriisin vuoksi. Odotan kovasti, että se toteutuu, kun voimme taas matkustaa.
Olen myös osallistunut konferensseihin Bostonissa, Nizzassa ja Berliinissä. Kaikki ovat olleet erittäin suuria, yli 2000 osallistujan konferensseja ja täynnä tietoa, osaamista ja tärkeitä kontakteja. Konferenssit ovat hyvä mahdollisuus esitellä tutkimustani laajemmalle yleisölle ja saada palautetta heti. Niissä voi myös verkostoitua, mistä voi olla vielä enemmän hyötyä pitkällä aikavälillä. Konferenssissa solmitut kontaktit voivat kehittyä tiiviiksi yhteistyöksi.