Uutiset

Tiivis Seiskan Siskot ja Veljet -ryhmä syntyi KY:n asuntolassa vietettyjen vuosien aikana

Historiikki kertoo vuosista 1962–2017 ryhmäläisten näkökulmasta.
KY7-historiikin kannet

Marraskuussa 2018 valmistui omakustanteisena kirjana tarina kymmenestä Helsingin kauppakorkeakoulussa vuosina 1962–65 opiskelleesta nuorukaisesta. He liimautuivat tiiviiksi ryhmäksi asuessaan opiskeluvuosinaan Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan eli KY:n 7. kerroksen asuntolassa osoitteessa Pohjoinen Rautatiekatu 21 B. Nuoret miehet päättivät valmistumisensa jälkeen alkaa kokoontua vuosittain ja ottaa tapaamisiinsa mukaan myöhemmin myös vaimot, lempinimeltään ”Siskot”. Näin syntyi Seiskan Siskot ja Veljet -ryhmä eli KY7.

Kirja tarjoaa kirjoittajien näkemyksiä 55 vuoden ajalta vuosilta 1962–2017. Kirja ei tule varsinaiseen myyntiin, mutta sitä voi tiedustella kirjan kirjoittajilta. Selailukappaleeseen voi tutustua Kauppakorkeakoulun uudessa rakennuksessa Otaniemessä, josta se löytyy Kauppakorkeakoulun alumnisuhteiden asiantuntijalta.

”Tarina kertoo, keitä me Veljet olemme ja mistä me tulemme, millaista oli opiskelijaelämä, opiskelu ja maailmanmeno 1960-luvulla. Kirjassa kerrotaan, mitä me kymmenen Veljestä teimme työelämässä ja missä kokoonnuimme vuosittain. Ryhmän kunniajäsen on presidentti ja nobelisti Martti Ahtisaari. Hänkin asui syksystä 1963 alkaen Seiskassa. Tasavallan presidenttinä ollessaan Ahtisaari kutsui ryhmämme vierailulle sekä Mäntyniemeen että Kultarantaan – nämä vierailut ovat jääneet mieleen hienoina tapahtumina”, seiskalaisia edustavat Jussi Sauna-aho ja Veikko Pollari sanovat.

Yhdessä asuminen synnytti Seiskan hengen

Jussi Sauna-aho kertoo, että KY:n taloudenhoitaja, kanslianeuvos Mikko Leppänen valitsi kesällä 1962 uudet asukkaat KY:n asuntolan seitsemänteen kerrokseen.

”Valinta osui silloin meihin, mikä oli meille erittäin merkityksellistä. Tulimme Helsingin ulkopuolelta, useimmat maaseudulta, joten asunnon löytäminen oli meille todella tarpeen. Juuremme ovat pääosin Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Valinnan myötä häipyivät asuntohuolet ja kontaktiverkkokin oli hetkessä valmis.”

”Asuntolaa voi kuvata lähes 30 opiskelijan ”kolhoosiksi”, joka ei vastannut tämän päivän vaatimuksia ja elämänmenoa, mutta meille se antoi hyvän sosiaalisen ympäristön ja eväitä elämänuraa varten. Vapaa-aikaa vietimme ympäri vuoden samassa rakennuksessa sijainneessa maineikkaassa Espilä-ravintolassa ja talvisin hiihdimme asuntolan parvekkeella. Suurkiitos KY:lle puitteista, jotka osaltaan mahdollistivat erinomaisen yhteishengen ja ryhmämme syntymisen!”

Kuvattuun ajanjaksoon mahtuu myös 1990-luvun alun synkkä lamakausi devalvaatioineen, pankkikriiseineen ja suurtyöttömyyksineen. Työttömyys nousi lähes 20 %:iin, kun tuhannet yritykset ajautuivat konkurssin. Kaatui ei vain pankkeja, vaan myös ihmisiä. Seiskalaiset ovat eläneet nämäkin vaiheet ja kertovat kirjassa muistojaan niistä.

Yhteisöllisyys ja läpinäkyvyys arjen peruspilareita

Kirjan arvioinut kirjailija ja kolumnisti Kalervo Tanskanen kirjoittaa, että historiikin kirjoittajat ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä päätöksentekijöitä, mutta esiintyvät kirjassa kollektiivisesti jakaen elämäänsä ja muistojaan samaan tapaan kuin opiskeluaikoinaan Seiskassa. Yhteisöllisyyttä riitti, kun asuntolan kaikki tilat olivat yhteisiä. Yhteisöllisyys ja läpinäkyvyys ovat nykyisin ihanteita ja tavoitteita – seiskalaisille ne olivat itsestäänselvyys.

Kalervo Tanskasen mukaan teoksen yleissävy on humaani ja elämänmakuinen. ”Erityisen maininnan ansaitsee kirjan taitto humoristisine kuvituksineen, otsikoineen ja pohjalaisine väliteksteineen ja sananlaskuineen. Murre murtaa lukijan sopivaan mielentilaan vastaanottamaan aitojen ihmisten muisteloita. Yhteisöllisyys huokuu sivujen läpi, kuten myös ylpeys kotiseudusta ja vaatimattomista lähtökohdista. Urasaavutukset ovat ikään kuin juuret plus opinnot.”

Veljet: Hakala Heikki, Huhtala Tauno, Johansson Martti, Koskinen Olle, Manu Martti, Paavola Jukka, Pollari Veikko, Sauna-aho Jussi, Sillanpää Markku ja Simula Jukka.

Veikko ja Jussi KY7:n historiikin viimeistelypuuhissa
Veikko Pollari ja Jussi Sauna-aho historiikin viimeistelypuuhissa

Kirjatiedustelut:    
Jussi Sauna-aho                                                       
jussi.sauna-aho@vemosim.com               
p. 040 556 8902                                                  

Veikko Pollari
veikko.pollari@gmail.com
p. 040 051 3593     

Jos sinäkin haluat tavata entisiä opiskelukavereitasi, olet sitten pitänyt heidän kanssaan tiiviisti yhteyttä valmistumisen jälkeen tai et, niin osallistu alumnitoimintaan. Liittymällä alumniverkostoon pääset verkostoitumaan toisten Kauppiksen alumnien kanssa ja laajentamaan osaamistasi. Voit rekisteröityä Aalto-yliopiston alumniverkostoon, jolloin saat säännöllisesti postia Kauppakorkeakoululta ja Aalto-yliopistosta. Liittyminen alumniverkostoon on ilmaista ja täysin vapaaehtoista. Päivitä tietosi täällä.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.