Tekoälyn tutkimukselle merkittävä tieteellinen tunnustus ja rahoitus Suomen Akatemialta

FCAI (Finnish Center for Arfiticial Intelligence) on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n perustama osaamiskeskus. FCAI tekee tekoälyn perustutkimusta yhteistyössä yritysten ja julkisen alan toimijoiden kanssa ja kehittää käytännön tekoälysovelluksia.
– Lippulaivastatus on yhteiskunnalta viesti siitä, että tekoälyn tutkimusta pidetään tärkeänä, sanoo FCAI:n johtaja, tietojenkäsittelytieteen professori Samuel Kaski Aalto-yliopistosta.
Tehokkaampaa tutkimusta ja yritysyhteistyötä
Rahoituksen turvin Suomessa hajallaan olevaa tekoälyosaamista voidaan koota tehokkaasti yhteen. Samuel Kasken mukaan lippulaivastatus mahdollistaa myös sen, että tutkijat eri tieteenaloilta saadaan tekemään tutkimusta yhteisen tutkimusagendan eteen. Näin FCAI voi tuoda tekoälyä muiden tieteenalojen ja yhteiskunnan sekä yritysten hyödyksi.
– Suomen tekoälykeskuksen kaltainen osaamiskeskittymä auttaa myös pitämään alan parhaat osaajat Suomessa ja tuomaan Suomeen lisää huippuosaajia ja investointeja, sanoo FCAI:n varajohtaja, tietojenkäsittelytieteen professori Petri Myllymäki Helsingin yliopistosta.
– Haluamme myös edesauttaa uusien yritysten syntymistä ja mahdollistaa parempia tuotteita, palveluita ja toimintatapoja eri teollisuuden ja yhteiskunnan alueille ja edistää siten kestävää kasvua, sanoo FCAI:n yritys- ja yhteiskuntaverkostosta vastaava johtaja, VTT:n Executive Vice President Tua Huomo.
Tekoälymenetelmät hyötykäyttöön
FCAI:n tavoite on kehittää Suomen tarvitsemia tekoälyjä, jotka ovat ymmärrettäviä ja luotettavia, toimivat hyvin ihmisten tukena ja hyödyntävät saatavilla olevaa dataa tehokkaasti. Mukana ovat vahvasti myös tekoälyn etiikka ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Tutkimusta tehdään yhteistyössä eri alojen, kuten lääketieteen, asiantuntijoiden kanssa.
– Kun mukana on suuri joukko ihmisiä eri aloilta, saamme tutkimukselle vaikuttavuutta ja tekoälyn kehittämiseen laaja-alaista asiantuntemusta. Tähän haluamme mukaan myös yrityksiä ja julkisen alan toimijoita, Samuel Kaski sanoo.
FCAI on jo alustavasti koonnut joukon yrityksiä ja julkisia organisaatioita, joiden kanssa se aikoo tehdä yhteistyötä tulevaisuudessa.
– Uusillekin yhteistyökumppaneille on tilaa, etenkin jos yhdessä on mahdollista luoda merkittäviä kaupallisia, yhteiskunnallisia tai tieteellisiä läpimurtoja. Myös yhteiset tutkimusohjelmat eri tutkimusryhmien kanssa ovat mahdollisia. Järjestämme keväällä tilaisuuksia, joissa luomme ja tiivistämme yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, Tua Huomo kertoo.
Tekoälyn kilpajuoksu on vasta alussa
Julkisesta keskustelusta saa usein vaikutelman, että Eurooppa olisi menettänyt mahdollisuutensa tekoälyn hyödyntämisessä, ja että Yhdysvallat tai Kiina korjaavat potin.
Petri Myllymäen mukaan peli on kuitenkin vasta alussa.
– Nykyiset tekoälymenetelmät toimivat hyvin joidenkin ongelmien ratkaisemisessa, mutta on paljon suurempi joukko tekoälyn sovellusmahdollisuuksia, joihin nykyiset ratkaisut eivät pure, Myllymäki sanoo.
– Ymmärrettävien, luotettavien ja dataa tehokkaasti hyödyntävien tekoälyjen kehittämisessä on Euroopan suuri mahdollisuus. Suomi ja FCAI voivat toimia tässä kehityksessä johtotähtenä ja luoda muulle Euroopalle esimerkin siitä, miten tekoälyn huippuosaamista hyödyntämällä voidaan luoda entistä toimivampi ja menestyksellisempi yhteiskunta, Myllymäki kertoo.
--
Lisätietoa Suomen Akatemian lippulaivaohjelmasta
Suomen Akatemia jakaa lippulaivarahoitusta korkeatasoisille ja vaikuttaville osaamiskeskittymille. Tavoite on vahvistaa näitä osaamiskeskittymiä ja nostaa niiden laatu ja vaikuttavuus entistä korkeammalle tasolle. Lippulaivarahoituksessa painotetaan myös tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa.
Lisätietoa Suomen tekoälykeskuksesta
-
Suomen tekoälykeskus FCAI (Finnish Center for Artificial Intelligence) on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n koordinoima tutkimuskeskus, joka kokoaa yhteen suomalaista tekoälytutkimusta.
-
FCAI aloitti toimintansa vuoden 2018 alussa.
-
FCAI:n tutkijat kehittävät tekoälylle luotettavia, turvallisia ja sujuvia käyttötapoja.
Keskus pyrkii edistämään tekoälyn hyödyntämistä suomalaisissa yrityksissä ja yhteiskunnassa alan kansainvälisen huippututkimuksen ja koulutuksen avulla.
Lue lisää uutisia
Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle
Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsäHuoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023
Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023
Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan
Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.