Teknoloikasta ikkuna teknologia-alan töihin

Moni nuori miettii kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen, mistä löytyisi oma suunta koulun jälkeen. Lähteäkö opiskelemaan vai pitääkö välivuosi? Mikä olisi oikea ala ja millaisiin töihin opintojen jälkeen pääsee? Monilla on jonkinlainen käsitys vaikkapa lääkärin työstä, mutta millaisia töitä teknologia-alalla on? Mitä insinöörit tekevät?
Tähän kysymykseen pyrkii omalta osaltaan vastaamaan Tekniikan Akatemian järjestämä Teknoloikka-ohjelma, joka on suunnattu lukiosta valmistuneille nuorille. Teknoloikassa nuori pääsee neljän kuukauden palkalliseen harjoitteluun teknologia-alalle ja saa työpaikalta tuekseen oman mentorin, joka coachaa häntä harjoittelun ajan. Harjoittelujakso on aina syksyisin, syyskuusta joulukuuhun, jotta nuori ehtii hyvin mukaan seuraavan kevään opiskelupaikkahakuihin.
Teknoloikka järjestetään ensi syksynä jo kolmatta kertaa ja mukana on tälläkin kertaa Suomen eturivin työnantajia, myös Aalto-yliopisto. Työnantajien kokemukset Teknoloikasta ovat olleet myönteisiä ja moni jatkaa ohjelmassa vuosi toisensa jälkeen. Aalto-yliopiston Design Factoryn professori Kalevi Ekman on ollut Teknoloikassa mentorina alusta lähtien.
”Kokemuksemme Teknoloikasta ovat olleet valtavan positiivisia. Fiksut nuoret pystyvät vaikka mihin, eräskin Teknoloikka-harjoittelijamme suunnitteli RFID-lainausjärjestelmän, joka on yliopistossa käytössä tänäkin päivänä.”
Rauten Teknoloikka-mentori Marjo Tuominen on saanut Teknoloikka-harjoittelijastaan todellisen avun arkityöhön. ”Kun lähes 30 vuotta tekee jotakin työtä, putkikatsehan siihen syntyy. Harjoittelijat kyselevät jatkuvasti, miksi jokin asia tehdään näin, jolloin joutuu itsekin kyseenalaistamaan totuttuja toimintatapoja. Koko yritys hyötyy siitä, että ennakkoluulottomat nuoret tönivät ja herättelevät vanhoja tekijöitä”, Tuominen kertoo.
Tuominen suosittelee harjoittelijaa tarvitseville yrityksille lämpimästi Teknoloikkaan lähtemistä, mutta painottaa yrityksen todellista sitoutumista ohjelmaan. ”Harjoittelua ei tule nähdä vain yrityksen kannalta. Harjoitteluohjelman tehtävänä on valmistaa nuorta työelämään ja kasvattaa häntä yrityksen työtapoihin.”
Hyvin organisoitu ja helppo ohjelma työnantajalle
Teknoloikan hakuprosessi on työnantajille helppo, sillä Tekniikan Akatemia vastaa Teknoloikka-paikkojen markkinoinnista ja organisoi hakuprosessin. Työnantaja valitsee hakijoista sopivimmat ehdokkaat ja tekee lopulliset valinnat sekä työsopimukset. Varsinaisen harjoittelujakson aikana työantaja maksaa nuorelle palkkaa (minimipalkka on 1 200 euroa kuukaudessa) sekä järjestää nuorelle mentorin.
Tekniikan Akatemia valmentaa mentorit ja järjestää Teknoloikan aikana mentori- ja harjoittelijatapaamisia, joissa ohjelmassa mukana olevat jakavat kokemuksiaan ja oppivat toisiltaan.
Syksyn 2017 työnantajahaku nyt käynnissä
Ensi syksyn Teknoloikkaan haetaan nyt mukaan työnantajia. Sekä toimialat että tehtävät voivat olla hyvin monipuolisia teollisuudessa, palvelualoilla tai julkisella sektorilla. Löytyisikö sinun työpaikaltasi tilaa Teknoloikkaajalle ensi syksynä? Lue lisää Teknoloikasta ja mukana olleiden työnantajien kokemuksista: www.teknoloikka.fi
Lisätietoja Tekniikan Akatemiassa antaa Johanna Fräki: [email protected], puh. +358 40 554 6604.
Aalto-yliopisto on Tekniikan Akatemian strateginen yhteistyökumppani. Aalto ja Tekniikan Akatemia pyrkivät yhteistyössä nostamaan esiin yhteiskunnallisia teemoja, jotka ovat merkityksellisiä molemmille. Teknoloikka on yksi yhteistyön muoto, jolla tehdään tunnetuksi teknologia-alan työ- ja uramahdollisuuksia nuorille.
Lue lisää uutisia

CoDaS Master's Programme in Communications and Data Science (Erasmus Mundus) - hakuaikaa 19.1. asti
CoDaS on viiden eurooppalaisen yliopiston yhteinen kansainvälinen maisteriohjelma.
Aalto Thesis Database käytettävissä myös Oppimiskeskuksen ulkopuolella
Aalto-opiskelijoille ja henkilökunnalle laajennettu pääsy sähköisenä arkistoituihin opinnäytteisiin.
Veera Repka: Otaniemi-kuplaan imautuu helposti mukaan
"Jos joku kävelisi kengissäni samalla tapaa opintojen alkuvaiheessa, toivoisin, että hän ei yrittäisi heti saavuttaa kaikkea. Itselleen voi antaa aikaa ja käydä omalla painollaan asioita läpi."