Uutiset

Talous kasvaa ideoista ja koulutuksesta

Eniten ideoita syntyy tietointensiivisillä palvelualoilla, sanoo professori Matti Pohjola.
Kuva: Jukka Mäkelä / Woltti Group

Talouskasvun resepti on ollut hukassa, totesi Kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Matti Pohjola keskiviikkona 13.9. järjestetyssä Taloudenpuolustuskurssi-tapahtumassa Finlandia-talolla.

"Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja kiinteästä pääomasta eli koneista, laitteista ja rakenteista. Vuoden 1860 jälkeen kasvusta 2/3 on syntynyt ideoista ja 1/3 koulutuksesta. Kiinteän pääoman osuus on ollut vähäinen. Ennen ideat tulivat teollisuudesta, tänä päivänä tietotekniikasta. Ennen kaikkea ideoita syntyy tietointensiivisillä palvelualoilla", professori Pohjola kertoi.

Pohjola esitteli kolme visiota talouden tulevaisuudelle. Yksi vaihtoehto on, että talouskasvu hidastuu, jopa pysähtyy. Näin voi käydä, koska tietotekniikka ei ole vaikutuksiltaan verrattavissa aiempiin "yleiskäyttöisiin teknologioihin", kuten höyry- ja sähkövoimaan. Mahdollista on myös, että työ loppuu, koska ICT, robotiikka ja tekoäly automatisoivat lähes kaiken ihmisten tekemän työn. Kolmannessa visiossaan Pohjola esitti, että automaation myötä työn tuottavuus kiihtyy, jolloin koittaa yltäkylläisyyden aika. Tästä voi seurata hyvinvoiva ja yltäkylläinen, mutta kenties eriarvoinen yhteiskunta.

Teknologian kehitys pitää hyödyntää talouden ja hyvinvoinnin kasvun hyväksi

Professori Pohjolan mukaan ideoiden eli tuotteiden ja tuotantotapojen kasvuvauhtiin ja siten talouskasvuun voidaan vaikuttaa.

"Meidän pitää lisätä koulutusta sekä investoimalla tutkimukseen ja kehittämiseen että purkaa sääntelyä edistämällä kilpailua", hän sanoi. "Työtehtäviä automatisoituu, mutta työ ei lopu, sillä uusia tehtäviä ja töitä syntyy katoavien tilalle. Tarvitaankin toimia, jotka auttavat työllistymään uusiin tehtäviin. Työn tuottavuus vähentääkin töitä teollisuudessa, mutta lisää työn määrää palveluissa."

Tämänvuotisen Taloudenpuolustuskurssin teemana oli uudistumisen tuska. Tapahtuman puhujina olivat Pohjolan lisäksi Kauppakorkeakoulun laskentatoimen professori Teemu Malmi, kansainvälisen liiketoiminnan professori Kristiina Mäkelä sekä emeritusprofessori Sixten Korkman. Professorien alustusten pohjalta joukko kansanedustajia ja Kauppakorkeakoulun alumnit: start-up-sijoittaja Inka Mero ja Marimekon hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila sekä Kauppakorkeakoulun yritysjuridiikan apulaisprofessori Tomi Viitala keskustelivat talouden uudistumiskyvystä ja politiikan roolista talouskasvun vauhdittamisessa.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluja tarjoava Aalto University Executive Education (Aalto EE) ja Helsingin Sanomat. Yhteistyökumppaneina olivat Tekniikan Akateemiset, Työeläkeyhtiö Elo, Suomen Ekonomit sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Twitterissä käytiin iltapäivän ja illan aikana vilkasta keskustelua aihetunnisteella #tpk2017.

Teksti: Terhi Ollikainen

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Yleensä valitaan yksi analyysipolku, mutta on muitakin mahdollisuuksia. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä

Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.