Uutiset

Suomen rakennusalalle Visio 2030

Aalto-yliopisto ja 11 rakennusalan yritystä ovat perustaneet konsortion, jonka tavoitteena on kehittää Suomen rakennusalalle Visio 2030.

Aalto-yliopisto ja 11 rakennusalan yritystä ovat perustaneet Visio 2030 –konsortion, jonka tavoitteena on kehittää Suomen rakennusalalle visio, joka pohjautuu kansainvälisiin vertailuihin, vertailuihin muihin aloihin sekä teknologian ja digitalisaation mahdollistamiin toimintatapojen muutokseen.

Visiota kehitetään tutkimushankkeiden kautta: toimitusjohtajaryhmä määrittelee tavoitteita kansainvälisen vertailututkimuksen ja teknologian megatrendien avulla. Samalla konkreettisissa tutkimushankkeissa etsitään alan tärkeimpiin ongelmiin ratkaisuja, joihin voidaan tarttua heti.

Mallia laivanrakennusalan tuottavuusloikasta

Toimitusjohtajaryhmän visiotyötä tuetaan kansainvälisellä vertailututkimuksella ja tutustumalla laivanrakennusalan tuottavuusloikkaan. Tavoitteena on löytää maailmalta käyttökelpoisia rakennusalan innovaatioita, joita Suomessa ei vielä ole laajasti otettu käyttöön, mutta joiden hyödyllisyys on osoitettu muualla maailmassa. Vertailututkimukseen sisältyy muun muassa Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa, Saksassa, Ruotsissa ja Singaporessa toteutettavia kyselyjä ja haastatteluja, jotka liittyvät kyseisten maiden vahvuuksiin, sekä laaja rakennusalan innovaatioihin liittyvä kirjallisuustutkimus, yksityiskohtainen tutustuminen laivanrakennuksen prosessikehitykseen ja tapahtumassa olevaan tuottavuusloikkaan. Tutkimustiedon pohjalta toimitusjohtajaryhmä tekee soveltuvuusanalyysin Suomen rakentamiseen ja määrittää tavoitteet vuodelle 2030.

Suunnitteluprosessit hallintaan

Lean suunnittelunohjaus on toinen painopistealueista. Konsortion yritykset kokevat, että suunnittelun ohjauksessa on paljon kehitettävää. Aalto-yliopiston tekemästä kansainvälisestä haastattelututkimuksesta ilmeni, että ympäri maailmaa painitaan saman ongelman parissa: Urakoitsijan kannalta suunnitelmia ei saada ajoissa tai niissä on riittämättömät tiedot hankintaa tai toteutusta varten. Toisaalta suunnittelijalle on epäselvää, mitä urakoitsija tarvitsee ja mikä on asioiden tärkeysjärjestys. Tyypillinen lopputulos on, että kaikkia suunnitelmia ”kiirehditään”, jolloin mikään ei ole toista kriittisempi.

Kansainvälinen haastattelututkimus löysi useita menetelmiä, joilla suunnitteluprosessi on saatu paremmin hallintaan yhdistämällä molemmat näkökulmat. Näitä menetelmiä testataan vuoden 2017 aikana konsortioyritysten case-hankkeissa.

Oikealla viestinnällä toimijat tietoisiksi muutoksista

Toiseksi kriittiseksi tutkimusaiheeksi valittiin yhteistyön ja viestinnän kehittäminen rakennushankkeissa. Avainasiaksi paljastui luottamus sekä sen synnyttäminen ja johtaminen hankkeen elinkaaren aikana. Viestinnän osalta tutkimuksessa keskitytään erityisesti muutosten viestintään eli siihen, miten saadaan kaikki hankkeen toimijat tietoiseksi hankkeessa tapahtuvista muutoksista mahdollisimman reaaliaikaisesti. Tutkimuksessa on haastateltu laaja joukko rakennusalan ammattilaisia sekä Suomesta että kansainvälisesti.

Konsortioon on edelleen mahdollista liittyä mukaan!

Konsortion ohjausryhmän jäsenet:

A-Insinöörit
Haahtela
Rakennusliike U. Lipsanen
Skanska
YIT

Konsortiossa mukana:

Fira
Granlund
Lemminkäinen Infra
Lujatalo
Parma
Ramboll
SRV
Tocoman
Trimble

Lisätietoja:

Olli Seppänen, Professor of Practice
rakentamisen tuotantotalous
Puh. 050 368 0412
[email protected]

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mira Hänninen
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Mira Hänninen: On inspiroivaa, että omalla työllä on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan

Nykyisin Nesteellä työskentelevä alumnimme Mira Hänninen hakeutui Kauppakorkeakouluun yritysjuridiikan maisteriohjelmaan, sillä hän halusi enemmän käytännönläheistä yritysnäkökulmaa oikeustieteen opintoihinsa. ”Palkitsevinta opinnoissa oli juuri se, ettemme opiskelleet vain sääntelyn sisältöä vaan mietimme, millainen käytännön vaikutus sillä on yritysten liiketoimintaan ja päätöksentekoon.”
Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Students Jenna Liinamaa, Pihla Päivänsalo and Teemu Koskiahde from the Prodeko Guild.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Tuotantotalouden opiskelijat ja alumnit muodostavat ainutlaatuisen yhteisön

Tuotantotalouden opiskelijoiden, alumnien ja laitoksen tiivis yhteistyö huipentuu vuosittain Prodeko-seminaarissa.
Art For All -festivaali järjestetään elokuussa Kalasataman asuinkortteleissa
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Art For All -festivaali Kalasataman asuinkortteleissa elokuussa – hae mukaan!

Art For All -festivaali etsii taiteilijoita – hae 12.6. mennessä!