Uutiset

Sami Itani kesätyöhön Adecco Finlandin toimitusjohtajaksi

Tohtoriopiskelijamme Sami Itani valittiin Adecco Finlandin 'CEO for One Month' -tehtävään. Hakijoita oli yli 500.
Sami Itani (oik.) on valittu Adecco Finlandin CEO for One Month -tehtävään. Hän työskentelee kuukauden maajohtaja Ketil Kjeldsbergin oikeana kätenä.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta pian kansainvälisestä kaupasta väittelevä Sami Itani on valittu Adecco Finlandin CEO for One Month -tehtävään.

Hän tulee toimimaan maajohtaja Ketil Kjeldsbergin aisaparina ja näkemään aitiopaikalta, miten yli 60 maassa toimivassa, 32 000 työntekijän jättiyrityksessä toimitaan ja miten sitä maatasolla johdetaan. Hänet perehdytetään kaikkiin Adecco Finlandin toimialoihin ja kiertää kaikissa toimipisteissä. CEO:n tehtäviin kuuluu muun muassa liiketoimintasuunnitelman laatiminen sekä johtoryhmän palaverien vetäminen. Kuukauden työstä maksetaan 8000 euron palkka.

Adeccon globaalissa kampanjassa tarjotaan HR-alasta kiinnostuneille, opintojensa loppuvaiheessa oleville tai jo valmistuneille nuorille tilaisuus hakea kuukaudeksi Adeccon toimitusjohtajaksi omassa maassaan. Nyt kolmatta kertaa globaalisti järjestetyllä kampanjalla halutaan kiinnittää huomiota haasteisiin, joita nuoret kohtaavat yrittäessään päästä työelämään kiinni.

Suomessa kampanja järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Hakemuksia tuli yli 500 eli väkilukuun suhteutettuna Suomi oli yksi kärkimaista kampanjan suosiossa. Hakijoiden taso oli Adeccon mukaan erittäin korkea.

‒ Suomen kilpailukyky ei todellakaan ole lahjakkaiden ja eteenpäinpyrkivien nuorten puutteesta kiinni, Adecco Finlandin HR- ja viestintäjohtaja Virpi Ojakangas toteaa.

‒ Ainutlaatuisen työmahdollisuuden lisäksi Adecco haluaa tarjota nuorille mahdollisuuden päästä mukaan ammattimaiseen rekrytointiprosessiin. Nekin, jotka eivät tule valituksi, oppivat prosessin kuluessa valtavasti omasta työpersoonastaan, motivaatiostaan ja kyvykkyydestään ja saavat hyviä eväitä työnhakuun vastaisuudessa, hän sanoo.

Palkitseva prosessi

Sami Itani piti prosessia monipuolisena ja vaativana ja juuri näistä syistä monella tasolla palkitsevana.

‒ Olen oppinut valtavasti omista vahvuuksistani ja heikkouksistani. CEO-kuukaudelta odotan mahdollisuutta nähdä läheltä kuinka tärkeän ja murroksessa olevan toimialan huippuammattilaiset toimivat ja ajattelevat, minkä lisäksi tietenkin haluan tuoda omia ja edustamani sukupolven näkemyksiä esille rakentavalla ja muita innostavalla tavalla!

Mahdollisuus koko Adeccon konsernijohtajaksi

Suomen edustajana Itani osallistuu myös kampanjan jatko-osaan. Kaikkien kampanjaan osallistuvan maan edustajien joukosta seulotaan 10 finalistia Boot Campille syyskuussa, jossa he osallistuvat erilaisiin yksilö- ja tiimihaasteisiin. Finalistien joukosta valitaan yksi nuori, josta tulee Adecco Groupin CEO for One Month. Hän tulee työskentelemään lokakuussa Adecco Groupin toimitusjohtajan Alain Dehazen suorassa alaisuudessa ja osallistumaan hänen päivittäiseen työhönsä.

‒ Ei ole mitään syytä miksei Sami voisi olla seuraava koko Adeccon CEO for One Month, Ojakangas sanoo.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Timo Saarinen, Juha Dahlström, Elli Hämäläinen ja Timo Korkeamäki
Palkitut, Opinnot Julkaistu:

Suunnittelija Elli Hämäläiselle ja Aalto-yliopistolle kunniamaininta urheilijan kaksoisuran edistämisestä

Kunniamaininnan myönsi Suomen Olympiakomitean Urheiluakatemiaohjelma ja URA-säätiö.
Kuvassa Arto Lindblomin, Juhani Pekkalan ja Lasse Mitrosen kuvat sekä teksti Uudistuva kauppa vihreällä taustalla
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Kaupan opetuksella on pitkät perinteet Kauppakorkeakoulussa

Seuraavassa Better Business – Better Society -seminaarissa keskustellaan siitä, millä tavoin ja mihin suuntaan kaupan ala on nyt uudistumassa.
Program Director Joan Lofgren with GBE course syllabus
Opinnot Julkaistu:

Joan Lofgren: Hybridiopetuksella voimme varmistaa kurssin suorittamisen myös ilman läsnäoloa kampuksella

Akateeminen vuosi käynnistyi elokuussa hyvin poikkeavissa olosuhteissa. International Business -kandidaattiohjelman johtaja Joan Lofgren opettaa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille Global Business Environment -kurssia. Tänä syksynä kurssi toteutettiin hybridiopetuksena koronatilanteen vuoksi.
Two lab-coated women in a laboratory looking at pipes.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Kemian ja kauppatieteen opiskelijat kehittivät kasvipohjaisia tuotteita Valion kanssa

Kahden maisteriopiskelijan tiimi teki yhteistyötä Valion kanssa Aalto Thesis -projektissa puolen vuoden ajan.