Uutiset

Rahoitusta tutkimusinfrastruktuureille

Suomen Akatemian rahoitus vahvistaa biotalouden kehittämistä, mikro- ja nanoelektroniikan, nanoteknologian ja fotoniikan sekä seismologisen, geomagneettisen ja geodeettisen tutkimuksen edellytyksiä.
Värikkäitä energiamateriaalien tekstuureja, kuva Helen Marton

Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 26 miljoonaa euroa korkeatasoista tiedettä ja tutkimusta edistävien infrastruktuureiden kehittämiseen. 

Tammikuussa 2020 ja joulukuussa 2019 rahoitetuista tutkimusinfrastruktuureista Aalto-yliopisto on mukana kolmessa: Biotalous-, Otanano- ja FLEX-EPOS -tutkimusympäristöissä, jotka ovat kaikki kansallisella tiekartalla. Tiekartta kokoaa Suomelle tärkeimmät tutkimusinfrastruktuurit ja palvelukokonaisuudet. 

Bioeconomy (Biotalous, konsortio) 756.000 euroa (+ VTT 756.000 euroa) 

Bioeconomy-infrastruktuuri yhdistää Aalto-yliopiston ja VTT:n tieteelliset infrastruktuurit ja tarjoaa kansainvälisesti ainutlaatuisen tutkimusympäristön biopohjaisten innovaatioiden sekä suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn edistämiseen. Kokonaisuus kattaa koko kehityskaaren molekyylitason huippututkimuksesta prosessikehitykseen ja uusiin teknologioihin. 

Tutkimuksessa kehitetään uusia teknologiaratkaisuja uusiutuvien raaka-aineiden jalostukseen. Painopistealueina ovat teollinen biotekniikka, kemian prosessitekniikka ja materiaalitekniikka sekä metsäbiomassan jalostaminen korkean teknologian tuotteiksi. Tavoitteiden toteutumista tukee materiaalien biotalouden lippulaiva FinnCERES, jossa Aalto-yliopisto on vahvasti mukana. Bioeconomy-infrastruktuuria koordinoi Aalto-yliopisto. 

OtaNano (konsortio) 567 830 euroa (+ VTT 503 440 euroa) 

OtaNano on kansallinen tutkimusinfrastruktuuri, joka tarjoaa laajan valikoiman laitteistoja mikro- ja nanotieteen ja -teknologian sekä kvanttitekniikoiden tutkimukseen. Laitteistoja hyödyntävät tutkijoiden lisäksi myös mikro- ja nanoteknologian sovelluksiin keskittyvät high-tech-yritykset. infrastruktuuri toimii innovatiivisten teknologioiden ja niiden käytännön sovellusten kehitysalustana. Infrastruktuuri on nuorten tutkijoiden korkeatasoinen oppimisympäristö, ja toimii tieteellisen tutkimuksen kansainvälisenä keskuksena.  

OtaNano on avoin tutkimusinfrastruktuuri, jonka operoinnista vastaavat Aalto-yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Infrastruktuuri on kansainvälisesti sekä akateemisten että kaupallisten käyttäjien hyödynnettävissä. Nyt myönnetty Quantum Ready OtaNano -rahoitus on osa tämän kansallisen tutkimusinfrastruktuurin strategista kehittämistä huipputason tutkimusympäristön turvaamiseksi. 

FLEX-EPOS (konsortio) 373 800 euroa (kokonaisrahoitus yhteensä noin 2,8 miljoonaa euroa) 

FLEX-EPOS –tutkimusinfrastruktuuriin kuuluvat toimijat luovat laajan kansallisen geofysikaalisten instrumenttien verkoston ja laitekokonaisuuden seismologiseen, geomagneettiseen ja geodeettiseen tutkimukseen. Hankkeessa kehitetään ja sovelletaan uusia teknologioita. Laajan laiteverkoston myötä tutkijat voivat käyttää suuria havaintolaitemääriä niin lyhyt- kuin pitkäaikaiseen monitorointiin. Laajan havaintokapasiteetin ansiosta saadaan suuria datamääriä, havaintoja ja tutkimustuloksia, joiden avulla vahvistetaan Suomen roolia eurooppalaisessa EPOS-infrastruktuurissa. Hanketta johtaa Helsingin yliopisto, ja Aalto-yliopisto toimii yhtenä partnerina. 

Lue lisää: 

Aalto-yliopiston tutkimuksen infrastruktuurit

Suomen Akatemian FIRI 2019 -rahoituspäätökset

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Karttagrafiikka, jossa näkyy Mekong-jokea ja korkeuseroja.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tutkija Marko Kallio palkittiin Britanniassa Mekong-joen kartastaan

Voittoon yltänyt työ on tarinallinen seikkailu läpi Mekong-joen.
Jose Lado, photo by Evelin Kask.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Espanjalainen fyysikkoseura palkitsee professori Jose Ladon kvanttimateriaaleihin liittyvän teorian kehittämisestä

Professori Jose Lado sai Espanjan fyysikkoseuran (RSEF) ja BBVA-säätiön myöntämän Early Career Award 2023 -palkinnon. Varhaisen tutkijauran palkinto myönnetään espanjalaiselle tai tällä hetkellä Espanjassa työskentelevälle fyysikolle, joka on korkeintaan 35-vuotias ja jolla on merkittävä rooli teoreettisen fysiikan alalla.
Enriqueta Noriega Benitez and Thuy-Linh Phi
Nimitykset Julkaistu:

Enriqueta Noriega Benitez ja Thuy-Linh Phi aloittivat data-agentteina kemian tekniikan korkeakoulussa

Kaksi uutta data-agenttia liittyi Aallon datanhallintaverkostoon keväällä 2023.
Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin