Uutiset

Puuvillalle haastaja

Aalto-yliopisto mukana yhteistyöhankkeessa, jossa luodaan kestävän muodin suljettua kiertoa.
New Cotton Project

Kaksitoista muoti- ja tekstiilialan edelläkävijäorganisaatiota valtaa uusia uria osoittamalla, miten vaatteiden kaupallisen tuotannon voi toteuttaa kiertotalouden periaatteita noudattaen. Näin laajaa yhteistyöhanketta ei ole muotiteollisuudessa ennen nähty.

Euroopan unionin rahoittamaan New Cotton Project -hankkeeseen osallistuvien brändien, valmistajien, tavarantoimittajien ja tutkimuslaitosten konsortio haluaa osoittaa, että kiertotalouden innoittama, vastuullinen muoti ei ole kaukana tulevaisuudessa siintävä visio, vaan se voi olla totta jo tänään. Projektin tavoitteena on myös toimia innoittajana ja ponnahduslautana laajemmille kiertotaloushankkeille. 

Kiertotalouden mallintaminen tekstiilialalla 
 
Seuraavien kolmen vuoden aikana tekstiilijätettä kerätään ja lajitellaan ja siitä jalostetaan suomalaisen bioteknologiayritys Infinited Fiber Companyn ainutlaatuista selluloosapohjaista tekstiilikuitua. Kuiduista valmistetaan erilaisia kankaita, joista adidas ja H&M Groupin brändit valmistavat vaatteita myyntiin. Käytöstä poistetut vaatteet palautetaan tekstiilikeräykseen, jossa määritellään niiden elinkaaren seuraava vaihe. Vaatteet, jotka eivät enää kelpaa käyttöön tai korjattaviksi, kierrätetään ja niistä valmistetaan uutta kuitua. Näin edistetään kiertotaloutta.

EU on tunnistanut tekstiiliteollisuudessa merkittävää kiertotalouspotentiaalia. Se on myös korostanut, että kestävän kehityksen ja kiertotalouden mukaisten biopohjaisten materiaalien tuotantoon tarvittavien teknologioiden kehitystä on kiirehdittävä.  EU nostaa kiertotalouden toimintasuunnitelmassaan kestävän kehityksen mukaisen tuotteiden yleistymisen, jätteen vähentämisen ja johtajuuden kiertotalouteen tähtäävissä globaaleissa toimissa edellytyksiksi Euroopan kestävälle kasvulle.

Aalto-yliopisto on mukana EU-rahoitteisessa New Cotton Project -hankkeessa (CE-FNR-14-2020 – Innovative Textiles – Reinventing Fashion), johon osallistuu kumppaneita Suomesta, Portugalista, Ruotsista, Saksasta, Alankomaista, Sloveniasta ja Turkista. Hankkeessa etsitään ratkaisuja tekstiilialan kriittisiin kysymyksiin. 

Alan johtavista toimijoista koostuva yhteenliittymä

Kahdestatoista yrityksestä ja organisaatiosta koostuvaa, koko tuotantoketjun kattavaa yhteenliittymää johtaa Infinited Fiber Company, jonka patentoidun teknologian avulla selluloosapitoisesta tekstiilijätteestä voidaan tuottaa ainutlaatuista, puuvillalta näyttävää ja tuntuvaa kuitua. Inovafil valmistaa kuiduista lankaa, Tekstina kudottua kangasta ja Kipas farkkukangasta. adidas ja H&M Groupiin kuuluvat brändit suunnittelevat, valmistavat ja myyvät näistä kankaista valmistettuja vaatteita. adidas kerää lisäksi asiakkailta palautetta ja kehittää tekstiilien keräysohjelmaansa. 

Frankenhuis esikäsittelee projektissa käytettävän tekstiilijätteen, ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) kehittää teknistä ratkaisua poistotekstiilien kuidun jatkuvatoimiseen esikäsittelyprosessiin. REvolve Waste kerää ja hallinnoi tekstiilijätettä koskevaa dataa arvioidakseen raaka-aineen saatavuutta Euroopassa ja määritelläkseen käytetyn tekstiilijätteen laadun. Ruotsin tekninen tutkimuslaitos RISE toteuttaa projektin vastuullisuus- ja teknis-taloudelliset analyysit yhdessä Infinited Fiber Companyn kanssa ja vastaa projektin sekä sen tuloksena kehitettävien kankaiden ja vaatteiden ympäristömerkinnöistä. Aalto-yliopisto analysoi ekosysteemi- ja kiertotalousmalleja laajemmin ja auttaa määrittelemään projektille parhaiten soveltuvan liiketoimintamallin. Kestävän kehityksen mukaisen muodin innovaatioalusta Fashion for Good tukee sidosryhmäyhteistyötä ja koulutuksia sekä koordinoi projektiin liittyvää viestintää, brändäystä ja tiedotusta Infinited Fiber Companyn tuella.

”Olemme iloisia ja ylpeitä saadessamme johtaa tätä uraauurtavaa projektia, joka vie tekstiiliteollisuutta kohti kiertotaloutta. On todella inspiroivaa nähdä, kuinka innostuneesti ja sitoutuneesti konsortion kaikki kumppanit tekevät yhdessä työtä puhtaamman ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta muodin saralla,” sanoo Infinited Fiber Companyn perustajajäsen ja toimitusjohtaja Petri Alava.

Muotibrändit tuottavat nykyisin kaksi kertaa enemmän vaatteita kuin 20 vuotta sitten, ja kysynnän kasvun odotetaan jatkuvan. Samaan aikaan tekstiilejä viedään kaatopaikalle tai poltetaan yhden jäteautollisen verran joka sekunti. Suurin osa tekstiiliteollisuuden vakavista ympäristöongelmista liittyy alalla yleisimmin käytettäviin materiaaleihin, kuten polyesteriin, puuvillaan ja viskoosiin. 

New Cotton Project tarttuu näihin kahteen mittavaan ongelmaan. Se tarjoaa ratkaisun tekstiilijätteen hyödyntämiseen ja vaihtoehdon esimerkiksi neitseelliselle puuvillalle, jonka viljelyyn joudutaan käyttämään runsaasti peltoalaa ja kasteluvettä sekä saastuttavia lannoitteita ja torjunta-aineita. Projektissa otetaan talteen poistotekstiilien arvokkaat raaka-aineet ja jalostetaan ne laadukkaiksi selluloosapohjaisiksi kuiduiksi, joista voidaan kehrätä uutta lankaa, valmistaa uutta kangasta ja suunnitella uusia vaatteita – kerta toisensa jälkeen.
 
Koska kyseessä on ensimmäinen tämän kaltainen projekti, sen aikana voidaan myös tunnistaa mahdolliset pullonkaulat ja löytää ratkaisuja kiertotalouden mukaisen tekstiilituotannon laajentamiseen sekä tekstiilien elinkaaren ympäristövaikutusten pienentämiseen. 
New Cotton Projectille on myönnetty 6 745 801,25 euron rahoitus Euroopan unionin Horizon 2020  tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta tukisopimusnumerolla 101000559.

Lisätiedot:

Kirsi Niinimäki, professori, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, [email protected] 
Laura Vinha, viestintäpäällikkö, Infinited Fiber Company, [email protected]

Projektin verkkosivut.
 
Yhteenliittymän jäsenet:

Infinited Fiber Company https://infinitedfiber.com  
Aalto-yliopisto https://www.aalto.fi 
adidas http://adidas.com/sustainability 
Fashion for Good https://fashionforgood.com/ 
Frankenhuis https://www.frankenhuisbv.nl/ 
H&M Group https://hmgroup.com/about-us.html   
Inovafil http://inovafil.pt/ 
Kipas Textiles http://www.kipasmensucat.com 
REvolve Waste https://www.revolvewaste.com/ 
RISE https://ri.se  
Tekstina https://www.tekstina.si/ 
Xamk https://www.xamk.fi  

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Shankar Deka on sähkötekniikan ja automaation laitoksen apulaisprofessori.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Robotiikka tarvitsee turvallisia käyttäytymismalleja

Robotiikka ja autonomiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Algoritmit, jotka kestävät häiriöitä ja epävarmuustekijöitä järjestelmässä ja ympäristössä, ovat kehityksen kannalta kriittisiä.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Front and back covers of book called Unfolding Public Art. Text in red, book covers in sand colour.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu: