Uutiset

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Elias Viitanen (vas.) ja Teemu Rauha pääsivät soveltamaan Project Work -kurssilla oppeja aikaisemmilta kursseilta. Kuva: Aalto-yliopisto / Kira Vesikko.

Sähkötekniikan maisteriopiskelijoiden Project Work -kurssilla opiskelijat työskentelevät ryhmissä lukukauden ajan yhden projektin parissa. Kurssilla opiskelijat pääsevät soveltamaan opintojensa aikana kertynyttä oman alan osaamista sekä muun muassa arvioimaan projektin kaupallista potentiaalia. Kurssi on osa kolmen maisteriohjelman opintoja: Automation and Electrical Engineering, Health Technology Engineering sekä Hydrogen and Electric Systems. 

Yksi opiskelijaryhmä pääsi työskentelemään saavutettavan magneettikuvauslaitteen parissa. Laitetta on kehitetty tutkimusprojektina Aalto-yliopistossa jo useamman vuoden ajan. Kyseessä on matalan kentän magneettikuvauslaite, joka on tavallista magneettikuvauslaitetta pienempi. Tulevaisuudessa tutkimustulosten avulla kehitetty kaupallinen laite voisi mahdollistaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden nopeamman diagnosoinnin, kun kuvantamislaitteen voisi kuljettaa näppärästi ambulanssilla potilaan luokse. 

Laitteella voi jo ottaa magneettikuvia, mutta elektroniikkaa ja laitteesta saatavia signaaleja pitäisi vielä parantaa. Projektityön ohjaaja, yliopistonlehtori Lauri Palva, kertoo, että opiskelijat saivat valita, millaisia asioita he haluaisivat laitteessa kehittää. Taustamateriaalina toimi laitteesta tehty diplomityö, jossa tutkittiin laitteen suorituskykyä ja paikannettiin sen heikkouksia.  

Tavoitteena vähemmän häiriöitä ja parempi kuvanlaatu  

Sähkötekniikan opiskelijat Elias Viitanen sekä Teemu Rauha olivat osa neljän hengen tiimiä, joka pääsi kurssin aikana työskentelemään saavutettavan magneettikuvauslaitteen parissa. Kaksikon vastuulle valikoitui kuvantamislaitteen gradienttijärjestelmän uusien suodattimien suunnittelu. Uusien suodattimien tavoitteena on vähentää laitteen häiriöitä ja parantaa kuvan laatua.  

Viitanen ja Rauha opiskelevat automaation ja sähkötekniikan maisteriohjelmassa sähkövoimatekniikan (Electrical Power and Energy Engineering) pääaineessa. Molemmat ovat olleet tyytyväisiä kurssilla saatuihin oppeihin ja ryhmän työskentelyyn.  

Viitasen mielestä kiinnostavinta oli päästä tutustumaan magneettikuvauslaitteen järjestelmään, mikä oli edellytys sille, että he kykenivät suunnittelemaan suodattimet. Lisäksi hän kertoo oppineensa runsaasti muun muassa projektityöskentelystä sekä tehtävien koordinoimisesta ryhmän kesken.  

”On ollut mielenkiintoista, että projektin on voinut yhdistämään aikaisemmilla kursseilla opittuihin asioihin”, Viitanen kertoo.  

Teemu Rauha kertoo, että suodattimet suunniteltiin ensin simuloimalla, ja oli kiehtovaa päästä näkemään, miten simulointi toimi ja mitä he eivät olleet tajunneet ottaa huomioon. Hänen mukaansa parasta kurssilla oli hyvä projektihenki.  

”Kaikki on tehnyt omat hommansa ja tullaan hyvin toimeen ryhmän kanssa! Myös se, että on päässyt mittailemaan omaa kädenjälkeä, on ollut hauskaa”, hän kertoo.  

Myös Viitasen mielestä projektissa työskentely oli mieluisaa. 

”Olemme antaneet toisillemme ideoita ja huolehdittu siitä, että kaikki pääsevät oman vastuualueensa kanssa eteenpäin. Olemme tavanneet ryhmän ja ohjaajan kanssa joka viikko, mikä on ollut tosi hyvä asia varsinkin nyt loppuvaiheessa”, Viitanen kertoo.  

Palva kertoo seuranneensa ryhmän työskentelyä iloisena.   

”Yleisestikin opiskelijaprojektit sujuvat hyvin, mutta tällä ryhmällä on ollut älyttömän hyvä yhteishenki! On hienoa huomata, että kun opiskelijat pääsevät tekemään kiinnostavia asioita, he innostuvat ja työ vie mennessään”, hän sanoo.   

Kuvia projektista

Kuvat: Aalto-yliopisto / Kira Vesikko. 

Käsi pitelee pystysuoraa jakoavainta sotkuisella puupöydällä, jossa laite ja kaapeleita
Kaksi opiskelijaa työskentelee kaapeleiden ja piirilevyjen kanssa suuren siniharmaan laitteen vieressä
Kaksi ihmistä mittaa piirilevyä sondilla laboratoriossa, vieressä harmaita laitteita ja sininen näyttö.
Kaksi opiskelijaa työskentelee kaapeleiden ja piirilevyjen kanssa suuren siniharmaan laitteen vieressä
Kaksi ihmistä mittaa piirilevyä sondilla laboratoriossa, vieressä harmaita laitteita ja sininen näyttö.
Käsi pitelee pystysuoraa jakoavainta sotkuisella puupöydällä, jossa laite ja kaapeleita
Kaksi ihmistä mittaa piirilevyä sondilla laboratoriossa, vieressä harmaita laitteita ja sininen näyttö.
Käsi pitelee pystysuoraa jakoavainta sotkuisella puupöydällä, jossa laite ja kaapeleita
Kaksi opiskelijaa työskentelee kaapeleiden ja piirilevyjen kanssa suuren siniharmaan laitteen vieressä

Lue lisää magneettikuvauslaitteesta ja sähkötekniikan maisteriopinnoista

Liikuteltavan magneettikuvauslaitteen prototyyppi.
Uutiset
Kaksi opiskelijaa radiokaiuttomassa huoneessa.

Sähkötekniikan korkeakoulun maisterikoulutus

Maisterivaiheessa Aalto-yliopistossa on tarjolla laajasti eri erikoistumismahdollisuuksia sähkötekniikan alalla.

Sähkötekniikan korkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Jokainen porras vie lähemmäs huippua – osallistu UniSportin Mount Everest -haasteeseen HeiaHeiassa

Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta juhlistavat tämän vuoden Porraspäiviä yhteisellä matkalla kohti Mount Everestin huippua. UniSportin uusi HeiaHeia-hyvinvointisovellus innostaa liikkumaan arjessa, tekee hyvinvointiteot näkyviksi ja tuo koko yhteisön mukaan yhteiseen haasteeseen.
Kolme tutkijaa tarkastelee johdotettua aivomallia laboratoriossa, taustalla aivokuva näytöllä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Terveys x teknologia: Magneettistimulaatio aktivoi hermosoluja ja puree masennukseen

Aivojen magneettistimulaatio on auttanut masennuspotilaita jo vuosia, mutta hoitoa saa edelleen vain harva. Tutkijat kehittävät siitä helpompaa, nopeampaa ja yksilöllisempää. Tavoitteena on automatisoida hoitoa ja parantaa sen tehoa.
a
Opinnot Julkaistu:

Uusi ohjeistus tekoälyn käytöstä opinnäyteessä

Uusi ohjeistus AI:n käytöstä kandidaatti- ja maisteritutkielmissa: opiskelijoiden on sovittava käytöstä etukäteen ohjaajansa kanssa ja dokumentoitava sen käyttö.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!