Uutiset

Professori Yaolin Xu’n akkumateriaalien tutkimukselle arvostettu energiapalkinto

Energy Storage Materials -lehden Young Scientist Award myönnetään vuosittain kolmelle energia-alan ansioituneelle tutkijalle.
Photo of prof. Yaolin Xu by Mikko Raskinen/Aalto University.
Kuva: Mikko Raskinen/Aalto-yliopisto.

Apulaisprofessori Yaolin Xu Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitokselta on saanut merkittävän energia-alan tunnustuksen. Arvostettu Energy Storage Materials -lehti myönsi Xu’lle Young Scientist Award -palkinnon, jonka voi saada 10 vuoden sisällä tohtorintutkinnon suorittamisesta. Palkinto annetaan vuosittain kolmelle lupaavalle tutkijalle, jotka ovat myös jo saavuttaneet merkittäviä tuloksia energian varastoinnin tutkimuksessa.

“Olen ylpeä palkinnosta, ja erittäin iloinen, että tutkimukseni energiavarastoinnin materiaalien parissa tunnistetaan kansainvälisesti. Palkinto rohkaisee ja motivoi minua jatkamaan työtä uusien läpimurtojen eteen”, Xu sanoo.

Xu on maisteriopinnoistaan lähtien tutkinut tapoja tehdä energiavarastoinnin välineistä kuten akuista tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä. Ensin hän suoritti tohtoriopintonsa Alankomaissa 2018 ja tuli Aaltoon loppuvuonna 2024. Sittemmin uudehko professori on hankkinut uusia jäseniä Energy Materials & Interfaces -tutkimusryhmäänsä ja rakentanut laboratoriotaan.

“Tällä hetkellä työstän elektrokemikaalisten materiaalien parempaa mekanistista ymmärrystä kehittyneillä in-situ karakterisointitekniikoilla. Tavoitteena on kehittää parempia elektrokemiallisia energian varastointi- ja konversiotekniikoita. Niistä voisi olla hyötyä esimerkiksi uudelleenladattavissa akuissa ja elektrokemiallisessa ammoniakin syntetisoinnissa, mikä on tapa tehdä kaikkialla käytettävää ammoniakkia entistä päästöttömämmin.”

Parempia labratyöprosesseja

Xu’n tutkimuksessa olennaista on karakterisointitekniikoiden yhdisteleminen. Aallossa hän hyödyntää etenkin Suomen kansalliseen nano-, mikro- ja kvanttiteknologian tutkimusinfrastruktuuri OtaNanoon kuuluvan Nanomikroskopiakeskuksen huippulaitteistoja.

“Tutkimuksessani käytän erittäin pitkälle kehittyneitä karakterisointitekniikoita kuten kryoelektronimikroskopiaa, in-situ TEM-mikroskopiaa sekä synkrotroniröntgeniin ja neutriinoihin perustuvaa spektroskopiaa ja mikroskopiaa. Näiden tuloksellinen yhdisteleminen on tällä hetkellä haastavaa.”

Xu’n tavoitteena on saada aikaan tieteellisiä läpimurtoja kehittämällä karakterisoinnin ja analyysin työprosesseja laboratorion sisällä.

“Toiveeni on kehittää lähitulevaisuudessa tehokas työprosessi korrellatiivisten materiaalien karakterisointiin ja analyysiin”, Xu sanoo. “Uskon, että valmistuttuaan se helpottaa elektrokemiallista tutkimustyötä energian varastoinnin ja konversion parissa. Pitkällä tähtäimellä se voi auttaa tiedonsiirtoa uusille tutkijoille.”

ENSM Young Scientist Award -palkinto myönnetään 24. syyskuuta Shenyangissa Kiinassa pidettävässä gaalassa, joka on osa vuosittaista International Conference on Energy Storage Materials -konferenssia.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Leaves on campus
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun dekaani on valinnut Dean’s Impact Award 2026 -​palkinnon saavat opiskelijat

Palkinnon saavat Lari Kauranen, Anna Pitkäniemi ja Gloria Vösu.
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkoston selvitys: Energia-alan tulevaisuuden osaajat tarvitsevat teknisen osaamisen rinnalle uusia valmiuksia

Aalto-yliopiston koordinoimassa FITech-verkostossa tuotettiin selvitys sähkö- ja energia-alan osaamistarpeista sekä koulutuksen kehittämistarpeista.
Ihmisiä juttelemassa modernissa aulatilassa keltaisilla säkkituoleilla
Opinnot Julkaistu:

Ilmoittaudu nyt kevään Inventors-ohjelmiin: medtech, energiajärjestelmät ja resilientti infrastruktuuri

Kolme uutta innovaatiokoulutusta tutkijoille järjestetään ensi keväänä, ja ilmoittautuminen on nyt avoinna!
Hymyilevä henkilö pitelee tummaa palkintokorttia ja suurta AVAOLT AI -shekkiä salissa.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tekoälyagentit tulevat apuun, kun opiskelijat ottavat toisistaan mittaa Nordic AI Cup -kisassa

Tohtorikoulutettava Yue Fang voitti ensin Suomen kansallisen tekoäly-hackathonin ja sitten Nordic AI Cupin finaalin Reykjavikissa.