Uutiset

Professori Risto Kosonen on nimitetty eurooppalaisen LVI- alan liiton varapuheenjohtajaksi

Nimityksestä päätettiin Euroopan lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointialan yhdistysten liiton, REHVAn, vuosikokouksessa 12. toukokuuta.
Professori Risto Kosonen

Kosonen toimii LVI-tekniikan associate professor -tehtävässä konetekniikan laitoksella. Hän tutkii rakennusten energiatehokkuutta, älykkäitä energiajärjestelmiä ja sisäilmaympäristöä.

Risto Kososella on laajan kokemus yritysmaailmasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Hän toimi Halton Oy:n palveluksessa vuodesta 1998 lähtien ennen siirtymistään Aaltoon. Hän päätehtävänään oli tuolloin tuotteiden ja ratkaisujen kehittäminen sekä kansainvälinen teknologiayhteistyö teollisuuden ja yliopistojen kanssa.

REHVA on vuonna 1963 perustettu kattojärjestö, joka edustaa yli 120 000 LVI-suunnittelijaa, talotekniikan insinööriä, teknikkoa ja asiantuntijaa 26 Euroopan maassa. Se tarjoaa jäsenilleen alustan kansainväliselle ammatilliselle verkostoitumiselle ja tiedonvaihdolle, ja pyrkii parantamaan rakennusten terveellisyyttä, mukavuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta.

Liitto edistää alan teknistä ja ammatillista kehitystä, seuraa EU:n poliittisia linjauksia ja edustaa jäsentensä etuja EU:ssa ja maailmanlaajuisesti. Sillä on merkittävä vaikutus kansalliseen ja kansainväliseen strategiseen suunnitteluun ja tutkimushankkeisiin sekä niihin liittyviin koulutusohjelmiin.

 Risto Kosonen

Risto Kosonen

Professori
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä keski-ikäinen mies tummassa puvussa ja sinisessä solmiossa vaalealla violetilla taustalla.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Björn Ottersten nimitettiin Aalto-​yliopiston hallitukseen 

Hanna Sievinen jatkaa hallituksessa toiselle kolmivuotiskaudelle. 
Yvonne Nygård
Nimitykset Julkaistu:

Yvonne Nygård on nimitetty Adjunct Professor -tehtävään biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle

TkT Yvonne Nygård on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen Adjunct Professor -tehtävään Kemian tekniikan korkeakoulun biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle. Professuurin ala on teollinen biotekniikka. Nygård osallistuu myös opetukseen.
Ilmakuva kaarevasta tiilikampusrakennuksesta, poluista, puista ja järvestä usvaisessa valossa
Nimitykset, Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Etsimme uutta rehtoria

Aalto-yliopisto on enemmän kuin työpaikka. Se on avoin yhteisö, joka rakentaa kestävää tulevaisuutta seuraaville sukupolville.
TH15-artikkeli-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Määrälaskennan automatisointi tekoälyllä vaatii muutoksia nykykäytäntöihin

Määrälaskentaa tehdään rakennushankkeissa useita kertoja vaihtelevin tuloksin. Talotekniikka 2030 -hankkeen TH15-tutkimus selvitti, miten määrälaskennan laatua voitaisiin parantaa ja miten laskelmien tuottaminen voitaisiin automatisoida tekoälyn avulla. Tutkimuksen toteutti Tampereen yliopisto.