Uutiset

Peter Liljeroth ja Orlando Rojas saivat yhteensä lähes viiden miljoonan rahoituksen kokeilevaan perustutkimukseensa

Professorit Peter Liljeroth ja Orlando Rojas ovat molemmat saaneet 2,5 miljoonan euron apurahan Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC).
Peter Liljeroth (vas.) ja Orlando Rojas (oik.) saivat rahoituksen uusien materiaalien kehittämiseen.

Peter Liljeroth tutkii tiiviin aineen fysiikkaa ja Orlando Rojas biotuotteita ja biosysteemejä. ERC myöntää Advanced Grant -apurahoja kokeneille ja erityisen ansioituneille tutkijoille poikkeuksellisten ja epätavanomaisten tieteellisten avausten tekoon. Rojasille tämä on ensimmäinen ERC:n apuraha sen jälkeen, kun hän muutti Eurooppaan Yhdysvalloista. Liljeroth on saanut aiemmin ERC:n lupaavien tutkijoiden Starting Grant -apurahan vuonna 2010.

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun professori Peter Liljeroth tutkii ja luo uusia keinotekoisia materiaaleja, joita ei esiinny luonnossa ja joita ei ole saatu aikaan laboratorio-olosuhteissa. Materiaaleilla on kiinnostavia ja tutkimattomia sähköisiä ominaisuuksia ja niitä voidaan rakentaa ja muokata atomi kerrallaan tunnelointimikroskoopilla tai molekyylien itsejärjestäytymisen avulla.

"Viime vuosien aikana on ennustettu teoreettisesti lukuisia ennennäkemättömiä materiaaleja, joilla pitäisi olla jännittäviä ja eksoottisia sähköisiä ominaisuuksia. Hyvin harvoja niistä on silti vielä toteutettu kokeellisesti – ja juuri siihen me nyt ryhdymme. Apurahan ansiosta voimme vapaasti kokeilla erilaisia menetelmiä ja materiaaleja, joita kukaan ei ole vielä tutkinut, valmistamisesta puhumattakaan."

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun professori Orlando Rojas aikoo kehittää uuden sukupolven suprakolloidisia järjestelmiä. "Lopullinen tavoitteeni on suunnitella ja kehittää tulevaisuuden materiaaleja, jotka perustuvat kasveista ja lignoselluloosajätteestä peräisin olevan selluloosan ja ligniinin mikro- ja nanohiukkasiin.”

Sekä Liljerothille että Rojasille atomien ja molekyylien välisen vuorovaikutuksen, muodon ja toiminnan hallitseminen avaisi aivan uusia näkymiä uuden sukupolven laitteiden materiaalien kehittämiseen, esimerkiksi kvanttitietokoneita (Liljeroth) tai energian talteenottoa (Rojas) varten.

Liljeroth yhdistää työssään suprajohteita nanokokoisiin magneetteihin. Tällaisilla hybrideillä on ennustettu olevan erikoisia sähköisiä ominaisuuksia, joiden sovellusmahdollisuuksia ei vielä tunneta. Rojas aikoo puolestaan suunnitella uusia tapoja kontrolloida uusien 1D-, 2D- ja 3D-rakenteiden suprakolloidisia ryppäitä. Niiden avulla voidaan ratkaista suuria veden käyttöön, hiilidioksidin talteenottoon, elintarvikkeisiin ja kehittyneisiin materiaaleihin liittyviä haasteita.

"Työmme on perustutkimusta, emmekä me vielä tunne tutkimiemme materiaalien kaikkia ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia", Liljeroth sanoo. "Hyödyntämällä lisäksi tekoälyä ja koneoppimismenetelmiä voimme löytää lupaavia materiaalien yhdistelmiä ja rakenteita, joita olisi liian työlästä tutkia kokeellisesti tai perinteisillä simulaatioilla. Olemme jo aloittaneet alojen yhteistyön Aalto-yliopistossa."

"Esittämilläni systemaattisilla metodologioilla voidaan ratkaista merkittävimpiä lignoselluloosan käsittelyyn ja käyttöön liittyviä haasteita. Toivon, että tästä tulee käännekohta nano- ja mikrotason lignoselluloosarakenteiden ainutlaatuisten ominaisuuksien hyödyntämisessä. Ne ovat tulevaisuuden biotalouden tärkeimpiä materiaaleja", Rojas sanoo.

Euroopan tutkimusneuvosto ERC myönsi yhteensä 653 miljoonaa euroa Advanced Grant -rahoitusta. Suomeen apurahoja tuli yhteensä neljä, kaksi Aalto-yliopiston ja kaksi Helsingin yliopiston tutkijoille.

ERC:n tiedote ja rahoituksen saajat:
https://erc.europa.eu/news/erc-awards-its-2017-advanced-grants-269-senior-researchers-europe

 

Lisätietoja:

Peter Liljeroth, professori
[email protected]
puh. 050 3636 115
Atomic Scale Physics -tutkimusryhmä

Orlando Rojas, professori
[email protected]
puh. 050 5124 227
Biobased Colloids and Materials -tutkimusryhmä

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

two men shaking hands
Palkitut, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto Ville Piipolle

Muotoilun opinnäytetyö keskittyy sähkömoottoripyörän ajoergonomiaan ja kestävään muotoiluun.
Janne Lindqvist seisoo mustassa puvussa taustallaan Aallon A-kirjainvalotaulu ja valotaideteos seinällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Janne Lindqvistille ensimmäisenä Suomessa Mozillan säätiön rahoitus, jolla pyritään "tekemään internetistä parempi paikka"

Mozillan säätiön rahoitukset ovat erittäin kilpailtuja, sillä ne ovat rajoittamattomia lahjoituksia.
Janne Lindqvist
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Janne Lindqvist: Auttaminen ei onnistu norsunluutornista

Tietotekniikan professori on sosiaalinen oman tiensä kulkija, joka luottaa tutkimusaiheiden valinnassa vahvaan kutinaan.
maankäyttö
Tiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ihmiskunnan ruokkiminen planeettaa tuhoamatta vaatii U-käännöksen

Lähes puolet nykyisestä ruoantuotannosta on haitallista planeetallemme, koska se aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä, ekosysteemin rappeutumista ja vesistressiä.