Uutiset

Perustieteiden korkeakoulun vuosipalkinnot jaettiin jälleen – juhlistavat koulussa tehtyä erinomaista työtä vuodelta 2022

Palkintojen saajat paljastettiin koulun joulujuhlassa, joka tänä vuonna järjestettiin kampuksella kahden vuoden etäjuhlallisuuksien jälkeen.

Perustieteiden korkeakoulun SCI Awards -palkinnot tuovat esiin yhteisömme jäsenten hienoa työtä. Perinteiseen tapaan palkinnot jaettiin koulun joulujuhlissa. Tänä vuonna juhlat järjestettiin 13. joulukuuta kampuksella ensimmäistä kertaa kahden peräkkäisen vuoden etäjuhlinnan jälkeen.

Alta löytyvät palkinnon saajat sekä viestit heidät ehdolle asettaneilta kollegoiltaan.

Foamwood

Vuoden innovaatio: 

Mikko Alava, Juha Koivisto, Luisa Jannuzzi ja Antti Puisto: Foamwood

"Foamwood R2B kehitti uutta kiinteää biopohjaista vaahtoa muovien korvaamiseen. Sen ydinajatus syntyi Complex Systems and Materials -ryhmän (teknillinen fysiikka) perustutkimuksesta. Materiaali on kierrätettävää ja sen valmistusprosessi jatkuvaa. Projektin aikana materiaali herätti runsaasti kiinnostusta opiskelijoiden keskuudessa sekä mediahuomiota mm. Cooler Planet -näyttelyn kautta. Kesästä 2022 lähtien keksintö on ollut Woamy-startupin käsissä, joka on kerännyt merkittävää kiinnostusta pääomasijoittajilta. Woamy aikoo jatkaa Foamwood-projektin aloittamalla linjalla ja tehdä vaahdostaan ​​uudenlaisen pakkausmateriaaliratkaisun."

Myös ehdolla: Niko Oinonen; Victor Souza, Juuso Korhonen, Heikki Sinisalo ja Risto Ilmoniemi; Jukka Planman ja kumppanit; Eero Hyvönen, Jouni Tuominen, Petri Leskinen, Laura Sinikallio, Senka Drobac, Matti La Mela, Mikko Koho, Esko Ikkala, Minna Tamper, Rafael Leal, Heikki Rantala ja Joonas Kesäniemi

Jouko Lampinen and Eero Hyvönen

Vuoden tiedeviestijä

Eero Hyvönen & semanttisen laskennan tutkimusryhmä: Sampo-portaalit

“Keskeisten suomalaisten tiedotusvälineiden huomion saaneet ”sammot” ovat avanneet eri alojen tutkijoille uudenlaisen pääsyn linkitettyyn dataan. Tämän lisäksi sammot ovat luoneet kansalaisille uudenlaisen polun esimerkiksi heidän omaan sukuhistoriaansa tutustumiseen. Voidaankin sanoa, että sammot ovat demokratisoineet tietoa ja samalla laajentaneet ymmärrystämme siitä, millaisia asioita erilaista dataa yhdistämällä voidaan saavuttaa. Sampojen kehitystyö on erittäin poikkitieteellistä; se yhdistää mm. terveyteen, oppimiseen, kauppaan ja maantieteeseen liittyviä sovellusaloja. Eero Hyvösen ryhmässä on tutkijoita sekä Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun tietotekniikan laitokselta että Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta ja HELDIG:stä (Helsinki Centre of Digital Humanities).”

Myös ehdolla: Pauliina Ilmonen; Tiina Aulanko-Jokirinne

Jouko Lampinen and Tiina Aulanko-Jokirinne

Vuoden palveluhenkilö:

Tiina Aulanko-Jokirinne

"Tiina on erinomainen viestijä, jolla on upea taito kääntää vaikeat tutkimustulokset mielenkiintoisiksi uutisjutuksiksi, sosiaalisen median kirjoituksiksi ja muuksi. Hän liikkuu sujuvasti oppiaineiden ja tieteenalojen välillä, pysähtyy kuuntelemaan ja haluaa ymmärtää. Hän todella näkee työn takana olevan ihmisen ja tuo työn ytimen sekä ihmiset viestinnän keskiöön. Kaiken tämän hän tekee vaatimattoman positiivisella asenteella."

Myös ehdolla: Anton Alestalo;​ Kenrick Bingham​; Enrico Glerean;​ Teija Halme​; Mari Knuuttila​; Susanna Marttala ja Tiina Maltzeff​; Mikko Mikkola; Marja Niemi​; Noora Suominen de Rios; SCI:n SISU-työstä vastaava LES-tiimi

Jouko Lampinen and Jami Kinnunen

Vuoden opetuspalkinto

Jami Kinnunen

"Jami järjesti jännittävän pakohuonepelin osana Introduction to University Physics -kurssia ja jakoi kutsua kaikille kiinnostuneille opiskelijoille sekä henkilökunnan jäsenille. 'Meillä oli tiimimme kanssa todella hauskaa, ja pääsimme verestämään fysiikan teemoja jotka olimme unohtaneet!'"

Myös ehdolla: Ville Havu​; Anton Kuzyk​; Matias Palva

Jouko Lampinen and Maryam Borghei

Yhteisöpalkinto

Maryam Borghei: Puhutaan suomea​

Maryam on aloittanut ulkomaalaisille työntekijöille suunnatun "puhutaan suomea" -yhteisötoiminnan, jota SCI tukee. Hän on järjestänyt puolisäännöllisiä lounastaukoja, joiden puitteissa eri koulujen ja laitosten ihmiset voivat vapaasti kokoontua. Ihmiset tuovat omat lounaansa ja keskustelevat niiden ääressä suomeksi. Keskustelun jäsentämiseksi ja keskustelijoiden auttamiseksi paikalla on suomen opettaja. Mahtavaa työtä ei-suomenkielisen yhteisön hyväksi!

Myös ehdolla: Rebecca Heilmann ja Imran Asghar; Tiina Maltzeff ja Susanna Marttala​; Elena Shaw; Marijn van Vliet​; SCI:n SISU-työstä vastaava LES-tiimi

Perustieteiden korkeakoulun vuosipalkinnot jaettiin poikkeuksellisille ihmisille ja saavutuksille vuodelta 2021

Vuosipalkinnot jaettiin osana Perustieteiden korkeakoulun virtuaalisesti järjestettyä joulujuhlaa.

Lue lisää
Joulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Biodesign Finland -tiimi. Kuva: Roope Kiviranta
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon 2025 saa Biodesign Finland

Aalto Pioneering Excellence -palkinto myönnetään vuosittain uraauurtavaa työtä tekevälle yhdelle tai useammalle tiimille.
Tuulikki Similä, Arto Hellas ja Sari Baldauf
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Arto Hellas sai Nokia Säätiön opetuksen tunnustuspalkinnon

Aalto-yliopiston tietotekniikan vanhempi yliopistonlehtori Arto Hellas palkittiin pitkäjänteisestä työstä tietotekniikan koulutuksen edistämisessä.
Opiskelijoita laiturilla. Kuva: Henri Vogt
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun dekaani on valinnut Dean’s Impact Award 2025 -palkinnon saavat opiskelijat

Palkinnon saavat Anna Chialà ja Eli Saaresto, Didier van Overveld ja Duc Khuat, Iris Martinelli ja Anna Hakola.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Väliaikaiset liikennejärjestelyt Lämpömiehenkuja - Metallimiehenkuja

Uudet järjestelyt tulevat voimaan maanantaina 24.11.2025.