Uutiset

Palaute ohjaa paremmaksi

Kansainväliset tieteelliset ja taiteelliset tukiryhmät antavat Aallolle arvokasta vertaistukea.

"Aalto-yliopiston strategia on vuosi vuodelta kirkastunut ja kokonaiskuva on selkeä. Sähkötekniikan korkeakoulussa tehdään maailmanluokan tutkimusta ja julkaisujen laatu on noussut".

Tällaisia arvioita esitti professori Daniel Baker Coloradon yliopistosta Yhdysvalloista. Baker on puheenjohtajana Sähkötekniikan korkeakoulun tieteellisessä tukiryhmässä, jonka kuusi jäsentä vierailivat korkeakoulussa lokakuun lopussa.

Kansainvälistä vertaisarviointia

Jokaisella Aalto-yliopiston korkeakoululla on tieteellinen tai taiteellinen tukiryhmä, joka koostuu kansainvälisistä akateemisista saman alan asiantuntijoista. Tukiryhmä vierailee korkeakoulussa joka toinen vuosi, arvioi sen toimintaa, seuraa strategian toteutumista ja antaa vierailun päätteeksi suosituksia korkeakoulun toiminnan kehittämiseksi. Tukiryhmät tapaavat vierailunsa aikana niin tutkijoita ja opettajia, opiskelijoita kuin sidosryhmienkin edustajia.

Perustieteiden korkeakoulun tukiryhmän jäsenet tutustuivat jatko-opiskelijoiden posterinäyttelyyn. Kuvassa keskellä George Drettakis ranskalaisesta Inria-tutkimuslaitoksesta. Ryhmän puheenjohtajana toimi professori Arto Nurmikko yhdysvaltalaisesta Brownin yliopistosta. Kuva Anne Tapanainen.

"Tieteelliset ja taiteelliset tukiryhmät ovat olennainen osa yliopiston kehittämistä ja laadun varmistamista. Pyrimme jatkuvasti parantamaan toimintaamme, ja tukiryhmiltä saatu rehellinen ja asiantunteva palaute on tärkeä väline tässä työssä", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Teräviä arvioita ja arvokkaita neuvoja

Kauppakorkeakoulun tieteellinen tukiryhmä tutustui korkeakoulun toimintaan marraskuun alussa. Puheenjohtaja professori Michael D. Myers uusiseelantilaisesta Aucklandin yliopistosta oli vaikuttunut tutkijoiden ja opettajien positiivisesta energiasta.

"Kauppakorkeakoulu edistää jo nyt vahvasti yliopiston strategisia tavoitteita, ja pystyy siihen vielä paremmin siirtyessään Otaniemeen", Myers arvioi ja jatkoi: "Nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa korkeakoulun pitää varmistaa, että eläkkeelle jäävien professorien tilalle pystytään rekrytoimaan uusia professoreita ja varmistaa näin strategisten tutkimusalueiden jatkuvuus."

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteellinen tukiryhmä ohjeisti, että korkeakoulun tulee ottaa kansainvälinen johtoasema.

"Kertokaa rohkeammin ulospäin erinomaisuudestanne. Korkeakoulu ja yliopisto tunnetaan, teillä on hyvä maine", korosti tukiryhmän puheenjohtaja professori Rachel Cooper Lancasterin yliopistosta Isosta-Britanniasta.

Insinööritieteiden korkeakoulun tukiryhmä vieraili Aallossa lokakuussa ja sen puheenjohtajana toimi professori Huseyin Sehitoglu Illinois'n yliopistosta Yhdysvalloista. Kemian tekniikan korkeakoulun tukiryhmän vierailua johti marraskuussa Jens Rostrup-Nielsen Haldor Topsoe -yrityksestä Tanskasta.

Tieteellisten ja taiteellisten tukiryhmien toiminta alkoi vuonna 2011. Tänä syksynä ryhmät vierailivat korkeakouluissa jo kolmatta kertaa. Jokaiselle vierailukerralle on määritelty erityinen teema. Tällä kertaa niitä olivat vaikuttavuus, innovatiivisuus ja infrastruktuurit.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kukka-asetelma
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Yli 60 kauppatieteiden kandidaattiopiskelijaa palkittiin stipendillä

Ilkka Kontulan säätiön henkilökohtaisen apurahan suuruus on 1 000 euroa.
Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Shankar Deka on sähkötekniikan ja automaation laitoksen apulaisprofessori.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Robotiikka tarvitsee turvallisia käyttäytymismalleja

Robotiikka ja autonomiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Algoritmit, jotka kestävät häiriöitä ja epävarmuustekijöitä järjestelmässä ja ympäristössä, ovat kehityksen kannalta kriittisiä.
Aalto_University_staff_campus_bikes_2-5-2013_photo_Mikko_Raskinen
Kampus Julkaistu:

Pyörävarkaudet lisääntyneet kampuksella – muista lukita pyöräsi kunnolla

Kevään myötä pyörävarakaudet Aalto-yliopiston kampuksella ovat kasvaneet.